Juhanin blogi

Mokoman viisaudet

2011-08-18T11:07:00.002+03:00

Yksi Suomen parhaimmista sanoitusten kirjoittajista, Mokoman Marko Annala muistutti taas Uni tulla saa -biisin sanoitusten kautta tärkeästä viisaudesta, joka on jälleen kerran päässyt unohtumaan: "Ei onni löydy siitä, että uutta haluaa, vaan siitä, että oppii saamastaan nauttimaan."

Tämä on aika oleellinen asia myös viime viikolla kirjoittamassani työn mielekkyyttä pohtivassa kirjoituksessa. Kuten siinäkin totesin, työssäni on paljon hyviä puolia, joista pidän paljon ja joita harvassa paikassa onkaan. Silti unohdan aina ne ja keskityn vain niihin huonoihin. Ja niille huonoillekaan ei oikein ole tehnyt mitään, kunhan olen ahdistunut niistä. Täytyy siis opetella nauttimaan saamanstaan hyvästä ja tuskailun sijaan koittaa korjata huonoja asioita.

Karppaus on elitismiä

2011-08-15T14:00:00.000+03:00

Karppaus eli vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattaminen on alkanut saada julkisuutta, kun virallisen totuuden julistajat ovat saaneet yhä enevässä määrin rinnalleen netin välityksella leviävät ihmisten omakohtaiset kokemukset, jotka useinkin ovat virallisen totuuden valossa vääriä. Sairaudet ja olotila paranevat .

Ihmisten terveydentilan parantuminen VHH-ruokavaliolla on uhka niille, jotka rikastuvat tai ainakin pysyvät leivänsyrjässä muiden sairauksilla. Koska kuitenkin tosiasiat tukevat VHH:ta, täytyy vastustajien keskittyä olkinukkejen puukottamiseen. Siellä sun täällä törmää väitteeseen siitä, kuinka karppaus on elitismiä. Kuulemma siitä ei tulisi mitään, jos kaikki karppaisivat. Maailma tuhoutuisi. Nämä väittäjät usein ovat elintavoiltaan hyvin länsimaisia, ja maailma taatusti tuhoutuisi, jos kaikki eläisivät heidän tavallaan, joten elitismistä puhuminen on vain tapa kääntää keskustelu itse asiasta oman paremmuuden ja vaatimattomuuden korostamiseen. Osa väittäjistä lienee lähinnä tyhmiä ja toiset tietämättömiä, jotkut ehkä välinpitämättömiä. Väite nimittäin tuntuisi perustuvan käsittämättömään oletukseen tai tahalliseen väärinymmärrykseen, jonka mukaan karppaukseen kuuluu paljon eläinproteiinin syöminen. Joku karppaaja saattaa ylenmäärin proteiinia syödäkin, mutta useimmille se taitaa tarkoittaa paljon rasvan syömistä ja ainakaan lähtökohtaisesti vähähiilihydraattisuus ei ota kantaa siihen, mitä hiilihydraattien tilalle laitetaan.

Rasvan lisääminen on oikeastaan varsin ekologista. Tiedän ihmisiä, jotka lihaa syödessään erottelevat siitä rasvan ja heittävät roskiin. Kanoista he jättävät nahat syömättä (vaikka siinä on kaikki maku!), koska siinä on rasvaa. Kumpi on epäekologista, heittää puolet energiasisällöstä roskiin vai syödä ne? Entäpä sitten maitorasva? Lienee vaivattominta jättää se maitoon ja juoda pois, sen sijaan että laitoksessa se poistetaan ja paketoidaan muiksi tuotteiksi? Onhan toki hyvä, että jotkut sitä kalkkivettäkin juovat, että halukkaille riittää voita.

Tuntemani karppaajat myös syövät keskimäärin enemmän rehuja, kuin viljan puputtajat. Mitä elitististä on kaalissa, sipulissa ja tomaatissa?

Vielä voi kysyä, kumpi on elitistisempää: syödä mahdollisimman vähän käsiteltyä luonnollista ruokaa, jota esi-isämmekin söivät, vai tehotuotettua äärimmäisyyteen jalostettua patentoitua viljaa, josta on moninaisten prosessien kautta mahdollisimman tarkkaan poistettu kaikki ravinteet (jotka sitten myydään erikseen purkeissa lisäravinteina)?

Myönnettäköön, että onhan karppauksessa elitismin piirteitä. Itse tykkään esimerkiksi olla hyvännäköinen ja sehän on varmaan elitististä. Hyvännäköisyyden ylläpito onnistuu vartalon osalta näppärästi rasvaa syömällä. Naama onkin sitten eri asia...

Työn mielekkyydestä

2011-08-11T12:00:00.003+03:00

Olen enimmäkseen kuvitellut, että uskallan kirjoittaa blogiin aiheesta kuin aiheesta, poislukien joskut intiimit asiat, joista en koe tarvetta kirjoitella julkisesti. Tai koen ehkä tiettyä tarvetta, mutta arvelen hyödyt haittoja pienemmiksi. Joka tapauksessa joudun myöntämään, että montakin kertaa jonkun asian pohtiminen on jäänyt laittamatta blogiin, koska olen miettinyt, mitä ehkä voisi käydä, jos joku sopiva henkilö lukisi kirjoituksen. Tälläiset pohdinnat liittyvät ensisijaisesti työhön, enkä siis ole oikein uskaltanut kirjoitella sitä sivuavista asioista.

Laitan sen nyt tähän: en ole täysin tyytyväinen nykyiseen työhöni. Siinä on paljon hyvää, kuten:

mukavat työkaverit (joiden kanssa olen valitettavan vähän tekemisissä, koska olen ainut, joka tekee oman aihepiirini asioita meillä),
lähes ääretön joustavuus, eli ei ole tiettyjä työaikoja (oman itseni ja perheen takia koitan kylläkin noudattaa 9-16 -rytmiä),
ei byrokratiaa (työsopimuskin on tainnut muuttua pari kertaa ilman, että siitä on tehty paperia),
luottamus (tätä en ole näillä sanoin ennen ajatellutkaan, mutta meillä ei kukaan ole kyttäämässä toisten tekemisiä, ainakin tämä on oma kokemukseni asiasta),
riittävän hyvä tuntipalkka, että ei ole pakko olla kokopäiväinen (tällä hetkellä teen n. 28 tunnin työviikkoa),
keittiö, jossa on liesi, uuni, vedenkeitin, mikro, 2 jääkaappia, pakastin ja muuta tarpeellista
hienoja mittalaitteita ja sähkötyökaluja, joita voi käyttää omiinkin juttuihin,
biljardipöytä ja kovia vastuksia (olen huonoimmasta päästä meidän firmassa).

Hyviä asioita tuntuisi siis olevan paljonkin, mutta jokin mättää kuitenkin. Muutamia huonoja puolia, joiden alle edellämainitut tuntuvat helposti hukkuvan, ovat:

yksinäisyys (teen aika paljon omia juttuja, enkä yleensä käy muiden kanssa syömässäkään, kun en halua maksaa huonosta laadusta korkeaa hintaa),
suurien tavoitteiden puute (minulla ei oikein ole mitään tavoitteita, vaan teen mitä milloinkin pyydetään),
mielekkyyden puute (liittynee edelliseen ja lisäksi siihen, että nykyään ja jo aika pitkän aikaa työtehtävät ovat olleet enimmäkseen hyvin tylsiä ja turhauttavia, sellaisia jotka "jossain vaiheessa" on tarkoitus ulkoistaa),
teen työni vähän huonosti ja hitaasti (tylsiin ja turhan tuntuisiin tehtäviin on vaikea motivoitua ja tunne huonosti tekemisestä vain vaikeuttaa asiaa entisestään),
saamattomuus (tämä on ongelma myös kotona ja kaikessa tekemisessä -- minun on vaikea ryhtyä hommiin ja melkein yhtä vaikea pitää tekemistä yllä),
huono tiedonkulku (ollaksemme muutaman hengen yritys, on yllättävää, miten huonosti olen tietoinen asioista, jotka toimintaamme, tuotteisiimme ja tulevaisuuteemme liittyvät).

Näihin asioihin liittyy suuri osa nykyisestä ahdistuksestani. Työ on merkittävä osa valveillaoloaikaani ja sen pitäisi kai olla mahdollisimman mielekästä. En koe työtäni kovin mielekkääksi. En toisaalta oikein tiedä ylipäätän, mikä työ voisi olla yhtään tämän mielekkäämpää. Harva yritys oikeasti haluaa ensisijaisesti haluaa tuottaa työntekijöille kokemuksen mielekkyydestä, vaan kyllähän ensisijaisesti on tarkoitus tuottaa ainakin jonkin verran voittoa.

Olen kokeillut työn ohessa jotain sivuhommia, palkallisia ja palkattomia, enkä ole toistaiseksi jaksanut mistään innostua kovin pitkään. Onko perimmäinen syy siis sittenkin itsessäni? Ehkä jokin asennevamma, huono ajattelutapa tai muu sellainen estää minua kokemasta mitään asiaa pidemmän päälle mielekkäänä? Vai olenko vain yksinkertaisesti väärällä alalla? Joskus olen tainnut jotain siitä kirjoittaakin, mutta saunan rakentaminen, jota olemme vaimon sukulaisten kanssa tehneet, on ollut erittäin mielekästä ja palkitsevaa touhua, erityisesti nyt, kun ensimmäiset koelöylyt on löylytelty. Muutenkin kaikki kädentaidot ja niiden käyttäminen on mukavaa. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko olla perus kirvesmies. Itselleen rakentaminen on aika eri asia kuitenkin. Konepajoilla olen ollut mutteria vääntämässä ja sellaisissa paikoissa en uskoisi pidemmän päälle viihtyväni, lähinnä siksi, että keskimäärin sellaisissa tuntuu olevan turhan eri tavalla ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa on vaikea kokea riittävää joukkoon kuulumista. Tylsiäkin nuo hommat ovat mitä suurimmassa määrin olleet. Luovuutta pitäisi kuitenkin saada käyttää.

Näiden asioiden esiintuomista tässä blogissa olen siis pelännyt. Olen miettinyt, miten se vaikuttaa työsuhteeni jatkumiseen, jos joku esimies tämän lukee. Ensinnäkin pelko lienee enimmäkseen turha ja toisekseen asia on mielestäni sen verran tärkeä, että se kannattaa tuoda esille mahdollisista haittavaikutuksistaan huolimatta. Asian kirjoittaminen muillekin ymmärrettävään muotoon selkeyttää omiakin ajatuksia. Sitäpaitsi, juhlallisesti dramatisoiden voisi sanoa, että "parempi kuolla saappaat jalassa, kuin elää polvillaan". En tiedä lukeeko kukaan työkavereistani tätä, mutta jos lukee, niin ehkäpä tästä viriää jotain hyvää keskustelua. Tai nyt kun tämä on kirjoitettu, uskallan ehkä jopa ottaa asian puheeksi työpaikallakin. Ehkäpä yhdessä pohtien voisi jotain uusia ajatuksia syntyä ja kenties jopa ratkaisuja joihinkin yllämainituista ongelmista. Ties vaikka muilla olisi samantapaisia kokemuksia?

Onko sinulla ollut töissä motivaatio-ongelmia tai kokemusta sen merkityksettömyydestä? Kerro minullekin, miten olet näitä asioita ratkonut! Todennäiköisesti ainakin joku ennen minua on löytänyt saman tapaiseen ongelmaan ratkaisun?

Tosiasioiden ilmaiseminen

2011-08-04T15:00:00.000+03:00

Kopioin otsikon idean Hihhu-nimimerkin suojissa toimivalta bloggaajalta, jonka otsikko "Faktan ilmaiseminen" sai minut odottamaan kirjoitusta siitä, että olisi kätevää, jos ikävätkin faktat voisi ilmaista asianomaisille. Kirjoitus kuitenkin olikin siitä, että olisi kätevää, jos uutisointi olisi neutraalia ja faktoihin keskittyvää, joten ajattelin itse kirjoittaa tuosta odotusteni mukaisesta aiheesta.

Olisi kätevää, jos ihmisille voisi kertoa neutraaliin sävyyn heidän huonoista puolistaan, jotta nämä sitten voisivat kiinnittää asiaan huomiota ja kenties luopua huonoista tavoistaan, mikäli ovat samaa mieltä, tai jatkaa entiseen malliin, mikäli kyseessä on haluttu ominaisuus, eikä suinkaan huono tapa. Jos vaikkapa jollain on ärsyttävä tapa syödä suu auki maiskuttaen, siitä voisi huomauttaa, jolloin huomautuksen saanut huomaisi itsekin, miettisi asiaa ja jos toteaisi, että väite on tosi ja tapa itsessään tosiaankin ärsyttävä, hän voisi opetella pitämään huulet yhdessä syödessään. Vaihtoehtoisesti hän voisi todeta, että maiskuttaminen on hieno tapa ja jatkaa sitä. Todellisuudessa tämän tapaista huomautusta ei kuitenkaan kovin helposti uskalla tehdä erinäisten ikävien seuraamusten takia. Todennäköisesti keskimääräinen henkilö joko suuttuisi tai kieltäisi asian, ainakin mikäli kyseessä on vähemmän selkeä asia, kuten vaikkapa loukkaava käytös jossain tietynlaisissa tilanteissa. Tietenkin pitäisi myös itse olla valmis ottamaan vastaavia parannusehdotuksia. Tämä lienee poikkeuksetta huomattavasti paljon vaikeampaa kuin palautteen antaminen muille.

En tiedä toimisiko tälläinen keskinäisen palautteen antamisen käytäntö todellisuudessa. Se voisi johtaa myös välien huononemiseen palautteen vaihtajien kesken, vaikka palautetta annettaisiin keskinäisestä sopimuksesta ja aidosta auttamisen halusta. Mutta toisaalta monet ärsyttävät tavat tulisivat ehkä ensimmäistä kertaa ylipäätään kantajiensa tietoisuuteen ja sitä kautta ainakin osa niistä varmasti ajan myötä karsiutuisi. Jos joutuisi katsomaan itseään salaa kuvatulta videolta, huomaisi luultavasti, että ärsyttäviä asioita on aika paljonkin. Sikäli suullinen palaute toiselta ihmiseltä on jopa lempeämpi tapa, kun ei tarvitse omin silmin todistaa tilannetta.

Itsensä kehittäminen tuntuisi olevan ainakin tietyissä bloggaajapiireissä ja kenties muuallakin jonkinlainen muotijuttu. Keskinäinen huonojen puolien esiintuominen voisikin olla hyvä keino kehittää itseään huikeaa vauhtia, ainakin mikäli tiedostamattomia ei-toivottuja piirteitä löytyy enemmänkin. Edistyminen pahoista tavoista luopumisessa saattaisi vaatia myös jonkinlaisen henkilökohtaisen valmentajan. En tiedä pitäisikö sen olla sama vai eri henkilö, kuin huomauttaja ja olisiko läheinen vai etäinen ihminen parempi.

Tavara-ahdistuksen voittaminen

2011-08-03T12:00:00.000+03:00

Tuli pidettyä kohtuullisen pitkä ennalta suunnittelematon kesätauko blogin kirjoittamisen osalta, mutta nyt lienee aika palata näppäimistön ääreen näissäkin merkeissä. Suunnittelin jopa säännöllistä kirjoitustahtia. En vain tiedä olisiko se 2 vai 7 kertaa viikossa, vai jotain siltä väliltä. Saa nyt nähdä.

Kertoilin joskus keväällä tavaranpaljouden aiheuttamasta ahdistuksesta, ja nyt voin ylpeänä todeta, että kesän aikana tavaraa vietyä useampaankin otteeseen eri tahoille. Muuhun käyttöön kelpaamatonta romua on mennyt Sortti-asemalle kierrätykseen, erinäistä yleiskäyttöistä Fidalle ja Kierrätyskeskukseen, sekä viimeksi tänään arviolta 50 kiloa tai 200 litraa elektroniikkarojua muuntajien, teholähteiden, puhaltimien, vahvistimien, erinäisten muiden laitteiden, kaapeleiden, vastusten, kondensaattoreiden ja IC-piirien muodossa parempaan käyttöön Helsingin Hacklabiin. Luopumisen tuskaa helpotti suuresti tavaran saama myönteinen vastaanotto. Erityisesti vastus- ja kondensaattorilajitelmat vaikuttivat halutuilta, mutta myös korkkaamaton taajuusmuuttaja (jollaisella ohjataan oikosulkumoottoria) manuaaleineen herätti huomiota.

Rakkaat rojut auton takakontissa.

Myös tavaran säilytyksen osalla kesäloma toi edistystä. Poistin yhdestä vuodesohvasta sen kokonaisuudessaan kehnon ja täysin käyttämättä jääneen vuodeominaisuuden ja rakensin sen tilalle reilun parin keskivertohyllymetrin verran säilytystilaa. Tein myös jokusen kuukauden vain lattian päälle olleille Unikulman patjoille uuden sängyn, jonka alle menee tavaraa noin 960 litraa eli vajaan kuutiometrin verran. Näistä projekteista koitan kirjoittaa omat kertomuksensa myöhemmin.

Kokonaisuudessaan ollaan siis menty selkeästi eteenpäin, ja siksi onkin hyvä jopa kirjoittaa siitä, että muistaa itsekin paremmin, että vaikka ei siltä ehkä tunnukaan, niin tavaranpaljouden kuriin laittamisen saralla on tapahtunut selkeää edistystä. Seuraavaksi täytyy koittaa laittaa työhuonetta (eli huonetta johon on ollut tapana työntää tarvittaessa voimakeinoinkin kaikkea romua) parempaan kuosiin. Nyt kun sieltä on hävinnyt jokunen hyllymetri tavaraa ja lisää tulee häviämään, on järjestäminenkin pykälän verran helpompaa.

Meta-bloggaamista, eli bloggaus bloggaamisesta

2011-06-22T20:30:00.001+03:00

Aloitin bloggaamisen helmikuun alussa, eli vajaa 5 kuukautta sitten. Välillä kirjoituksia on tullut melko vaivattomasti ja välillä on ollut tuskaisempaa. Päivittäisiä lukijoita on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ennen nyt päättynyttä puolentoista viikon taukoa oli edellisen kuukauden aikana ollut reilu 900 yksilöityä kävijää ja noin 3000 latausta Googlen Analyticsin mukaan, koko ajalta Bloggerin kertomia "katseluita" reilu 17 000. Tauko johtui siitä, että olin ensin 8 päivää kertausharjoituksissa ja sitten en vain jaksanut kirjoitella (lähinnä olin saamaton). Kertaamassa oli ihan mukavaa, vaikka jotain valittamistakin on, mutta siitä ajattelin laittaa harjoitusta johtaneelle majurille sähköpostia, ja jos kertoisin siitä tässä, minun pitäisi tappaa kaikki lukijat, kun se on niin huippusalaista.

Bloggaaminen on pääsääntöisesti ollut hyvä asia. Seuraavassa muutamia huomioita:

Omat asiat selkenevät, kun niitä laittaa kirjalliseen muotoon.

Kirjoittaessa asioita joutuu miettimään tarkemmin, kuin vain antaessa ajatusten harhailla. Tämä selkeyttää monia asioita ja usein myös tuottaa uusia oivalluksia. Se saattaa myös johtaa huomaamaan, että eihän joku asia niin vaikea ollutkaan. Saattaa se myös aiheuttaa sen, että huomaa, että asia onkin monimutkaisempi, kuin oli kuvitellut.

Minulle asioiden ilmaiseminen kirjoittamalla on paljon helpompaa, kuin suullisesti.

Tätä en tosiaankaan ollut ollenkaan tajunnut, enkä olisi osannut ajatellakaan, sillä aiemmin ajattelin jopa, että minun on helppo nimenomaan puhua asioista ja toisaalta olin pitänyt itseäni melko huonona kirjoittajana, kun kerran aineen kirjoittaminen peruskoulussa ja diplomityön vääntäminen TKK:lla oli niin vaikeaa. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että kirjoittaminen on helpompaa siksi, että puhuessa on tarve saada ajatukset sanoiksi melko nopeasti, jos toivoo, että kukaan pystyy niitä kuuntelemalla seuraamaan. Kirjoittaessa taas sanoja voi mietiskellä, jäsennellä ja korjailla periaattessa miten pitkään tahansa.

On mukavaa huomata, että moni muukin lukee (tai ainakin lataa tietokoneen ruudulle) kirjoituksiani.

Lukijoita on välillä ollut yllättävänkin paljon. Osa varmastikaan ei edes lue muutamaa sanaa pidemmälle, mutta luulisi, että jos kuukaudessa kävijöitä on melkein 1000, on aika moni lukenut usemmankin kirjoituksen kokonaan. Äänensä saaminen kuuluville on aina kivaa.

Bloggaaminen on johtanut uusiin ihmisiin tutustumiseen.

Juuri ennen kertausharjoituksia tapasin itseasiassa yhden henkilön, joka halusi tavata minut ihan vain siksi, että hän oli lukenut kirjoituksiani netissä. Tämäntapainen oli itselleni ihan uusi kokemus. Juttu kulki ihan mukavasti ja nokkosia tuli kerättyä. Noin muuten olen tutustunut lähinnä muihin bloggaajiin, joista noin 10 olen tavannut myös livenä. Enimmäkseen on siis kyse "nettitutuista".

Kirjoitustaidot ovat kehittyneet.

Tämä on toki subjektiivinen arvio, mutta näin uskaltaisin väittää. Ainakin itsevarmuus kirjoittajana on siis selkeästi kasvanut. Mieleen on tullut jopa kirjan kirjoittaminen -- asia, jota aiemmin olisin pitänyt mahdottomana. Aiheena voisi olla vaikkapa (ruoka-aineiden) kuivaaminen.

Pääsee olemaan osa muutosta.

Uskon vakaasti, että sosiaalinen media on yksi väline suuren muutoksen tekemisessä. Muutos on se, että julkaisemista ei enää pystytä ohjailemaan keskitetysti, vaan kuka tahansa suomalainen pystyy kirjoittamaan asiansa kaikkien luettavaksi, ja näiden seurauksena ehdottomia eliitin päättämiä totuuksia ei pystytä yhtä helposti iskostamaan ihmisten mieliin, eikä ikäviä totuuksia pystytä pitämään salassa. Toki on jo merkkejä lisääntyvästä sensuurista Suomessakin. Sananvapautta ei toki virallisesti haluta lakkauttaa, vaan ainoastaan kieltää tekijänoikeuksien alainen materiaali, lapsiporno, vihakirjoitukset (joihin voidaan käytännössä lukea mitä halutaan) ja mitä nyt keksitäänkään tekosyyksi sensuurille. En kuitenkaan usko, että internetiä kovin nopeasti ollaan ainakaan kokonaan sulkemassa. Melko selkeästi sosiaalisen median vaikutus näkyy esimerkiksi ravintoasioissa. Ainakin minusta tuntuu, että melko lyhyessä ajassa esimerkiksi kolesteroli- ja rasva-asioiden virallinen totuus on alkanut murentua vauhdilla, kun muunkinlaiset näkemykset ja ihmisten kokemukset ovat levinneet blogien ja muiden välityksellä. Toinen esimerkki lienee Jussi Halla-ahon vaalimenestys. Jussin menestys perustunee pitkälti hänen blogiinsa (sen tasokkaaseen sisältöön), Homma-foorumiin ja näistä seuranneeseen perinteisen median paniikkiin ja mustamaalauskampanjaan, joka vain lisäsi Jussin suosiota ja tunnettuutta.

Suosittelen siis jokaista perustamaan blogin ja kommentoimaan muiden blogeihin. Jos tuntuu, että et keksi mitään kirjoitettavaa, mitä joku ei olisi jo kirjoittanut, niin sekään ei haittaa, koska kaikki eivät kuitenkaan lue samoja blogeja ja jokaisella on kuitenkin hiukan eri tapa käsitellä asiaa. Lisäksi, mitä enemmän jostain asiasta kirjoitetaan, sitä enemmän ihmiset ajattelevat, että se on totta. Se, että muoti on olemassa, osoittaa jo itsessään, että ihmiset pitävät hyvänä, oikeana ja kauniina sitä, mitä ajattelevat muidenkin pitävän. Ei tietenkään yksilötasolla näin, mutta karkeasti ottaen kyllä. Kannattaa siis tuoda oma mielipiteensä mahdollisimman laajaan tietoisuuteen -- jos siis haluaa vaikuttaa muiden mielipiteisiin.

Ehdottomuudesta

2011-06-10T12:00:00.000+03:00

Siitä kun aloin havahtua todellisuuteen erinäisten terveyssuositusten suhteen, on nyt kulunut hiukan yli puoli vuotta. Jätin pois muunmuassa sokerin, perunan, viljat ja riisin, samoin kuin kaikenlaiset einekset ja "virvoitus"juomat ja otin tilalle marjoja, vihanneksia, voita, hunajaa ja muuta hyvää. Lihaa olen toki aina syönyt sopivasti ja syön edelleen. Lisäksi rupesin enemmän panostamaan laatuun, koska rupesin ajattelemaan, että on ihan mukava maksaa siitä, että ei tarvitse syödä myrkytettyä teollisuuslaitoksessa käsiteltyä ruokaa. Muutos oli melko nopea ja välillä olenkin lipsunut turhankin ehdottomalle linjalle.

Luin eilen (hiukan alkua vasta) mielenkiintoisen oloisesta talousaiheisesta kirjasta, jossa yksi lähtöajatuksista on, että usein (taloustieteessä) asioita katsotaan vain yhden tekijän kannalta, esimerkiksi kuinka joku tukimuoto parantaa tietyn teollisuudenalan työllisyydelle, ottamatta huomioon, mitä vaikutuksia tuon rahamäärän puuttumisella on jollekin toiselle asialle.

Rupesin miettimään asiaa ravintonäkökulmasta. Aina välillä tulee oltua aika tiukkapipoinen monissakin siihen liittyvissä asioissa. Toisaalta tässä yhteiskunnassa, jossa sekä kavereilla, että kahviloilla ja muilla ravitsemuspaikoilla on tapana tarjota vieraille ja asiakkaille lähinnä puhdistetusta vehnästä, puhdistetusta sokerista ja lisäaineista tehtyjä erilaisia epäruokia, on pakkokin olla vähän ehdoton, koska muuten noitakin mainittuja pitäisi syödä yhtenään. Kuitenkin liika ehdottomuus on juuri samaa kuin tuossa talouskirjassa mainittu, eli keskitytään yhteen ainoaan vaikutukseen. Monet lisäaineet varmasti ovat haitallisempia kuin uskotellaan ja puhdistettujen hiilihydraattien syöminen on lähinnä turhaa, mutta esimerkiksi jokunen päivä sitten maistamani pitsan pala oli taivaallisen hyvää. Maku ei edes ollut paras mahdollinen, kun pala oli vaimon pitsasta.

Yritän siis sanoa sitä, että jos jotain terveysjuttua noudattaa liian orjallisesti, voi myös menettää jotain hyviä vaikutuksia. Valkovehnästä ja natriumglutamaatista (kun ne ovat osa jotain hyvää, kuten pitsaa) harvoin nautittuna saa huikeat makuelämykset, eikä satunnaisella käytöllä liene suurensuuria haittavaikutuksiakaan. Yhden huikean makuelämyksen jääminen pois on siis liian terveysintoilun negatiivinen vaikutus. Toinen on se, jos rupeaa stressaamaan itse asettamistaan terveysvaatimuksista. Stressi kaiketi on aika selkeä terveysuhka, joten yhden uhan vaihtaminen toiseen on hyödytöntä.

En nyt oikeastaan tiedä aionko pitsaa kovinkaan usein syödä, mutta koitan olla stressaamatta liioista terveellisyysvaatimuksista. Ruuastahan tässä vain on kyse, ja elämään mahtuu vähän muutakin. Voihan sitä pitsaakin tietysti tehdä itse vaikkapa spelttipohjalla ja käyttämällä muutenkin laadukkaita lähtöaineita, mutta ei lähi-idän maahanmuuttajien pitsaa oikein kotikonstein saa lyötyä. Ja kun hintakin on usein aika sopiva.

Raakaa hapatusta

2011-06-06T16:51:00.004+03:00

"Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan", sanoi Paavali aikanaan korinttolaisille. Sama pätee myös maitoon, eli pieni määrä viiliä tekee viiliä koko purkillisesta.

Kokeilin siis tehdä viiliä raakamaidosta ja onnistuinkin oikein hyvin. Laitoin illalla kahteen tyhjennettyyn Partajukurttipurkkiin yhteen viiliä ja toiseen kermaviiliä. En tiedä onko niissä eroa muuta kuin rasvan määrässä ja sitä kautta koostumuksessa, mutta päätin kokeilla. Laitoin kumpaankin purkkiin 2 ruokalusikallista Valion viilituotetta ja n. 5 desilitraa raakamaitoa suoraan jääkaapista, sitä ei siis tarvitse lämmittää. Sekoitin kumpaakin vispilällä, että maito ja viili sekoittuisivat ja laitoin kannet päälle (pesin vispilänkin välissä, että kumpaankin tulisi vain haluttua bakteerikantaa). Kannet laitoin vain löysästi, kun bakteeritoiminta kaiketi (?) tuottaa hiilidioksidia ja purkkiin tulisi painetta, jos kansi olisi kunnolla kiinni. Purkit jätin yöksi keittiön pöydälle ja aamulla niissä olikin jo viiliä, vaikkakin vielä hiukan löysää. Iltapäivällä rakennekin oli vielä kiinteytynyt.

Maku oli viilin maku, eli ihan hyvä. Itse en ihan sellaisenaan viilin ylin ystävä ole, mutta laitoin sitä mainitun Partajukurtin sijaan pirtelöön ja siinä se toimi oikein hyvin. Kyllä sitä paljaaltaankin söi. En osaa sanoa, oliko tavallisesta ja kermaviilistä tehdyllä merkittävää eroa. Toisessa on voimaampi viilin tuoksu, kun taas toinen ei oikein haissut miltään.

Viilin tekeminen vaikuttaisi olevan helpompaa kuin jukurtin. En tiedä onko ratkaisevaa vain se, että juurena toimivaa hapanmaitotuotetta on riittävästi, että se ottaa vallan koko maitomäärästä ennen ilmassa mahdollisesti ja todennäköisesti leijuvia haitallisia hiivoja ja bakteereita. Jukurttikokeiluihin laitoin ehkä liian vähän sitä juurta ja niistä ensimmäinen erä kyllä onnistui, mutta toinen haisi epäilyttävältä ja heitin sen pois maistamatta. Täytynee kokeilla uudestaan isommalla määrällä kaupan jukurttia.

Kannattaa kokeilla viilin tekoa, niin ei tarvitse kaikkea maitoa juoda ja lisäksi viilissä vilistävät bakteerit tuottavat K2-vitamiinia, jolla on erinäisiä hyödyllisiä terveysvaikutuksia (sen lisäksi että se taitaa olla ihmiselle välttämätöntäkin).

Kahdet bileet: saako olla eri mieltä?

2011-06-05T15:15:00.002+03:00

Olin perjantaina Shasan kesäpirtelöbaarin avajaisissa. En tosin ehtinyt olla niin pitkään, kuin olisin halunnut, kun vauvanomistajalla on pakottavia syitä. Joka tapauksessa ehdin päästä mukaan hienoihin keskusteluihin. Edellisestä kerrasta klubilla olikin jo aikaa, ja olin ehtinyt unohtaa, miten mukava on keskustella asialliseen ja innostuneeseen sävyyn ihmisten kanssa, jotka ovat eri mieltä, ja koittavat perustella omaa mielipidettään ja samalla kunnioittavat eri mieltä olevia, eivätkä rupea perustelemaan omia mielipiteitään eri mieltä olevien (mukana olevien tai julkisuudesta tunnettujen asiantuntijoiden) henkilökohtaisilla puutteilla. Tätähän tapahtuu paljon: "Eipä tuon näkemyksiin nyt paljoa voi luottaa, kun sehän jäi kiinni rattijuopumuksestakin!"

Eilen taas olin eräissä ylioppilasjuhlissa ja paikalla oli myös eräs lääkäri, jonka kanssa olen keskustellut kolesterolista, rasvoista, statiineista ja muusta mielenkiintoisesta. Meinasin palata erääseen edellisellä kerralla kesken jääneeseen keskusteluun, mutta välittömästi eräät muut paikalla olevat vaativat lopettamaan keskustelun. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen kulttuuriero. Kyseisissä piireissä ei ole tapana puhua asioista, joista ollaan eri mieltä, ainakaan jos puhumiselle ei ole muuta tarvetta kuin puhdas mielenkiinto asiaa kohtaan.

(Jälkikäteen lisätty huomautus: Kun en tiedä, lukevatko mahdollisesti asianosaisiksi itsensä kokevat tämän ja jos lukevat, ymmärtävätkö asian ehkä väärin eivätkä sano mitään, niin lisäänpä tähän tarkennuksen, että noin muuten kyllä viihdyn mainitussa seurassa oikein hyvin, ehkä katso näissä ihmisissä olevan mitään vikaa, kunhan vain olen eri mieltä joistain kuskustelukulttuurillisista seikoista. En edes tiedä, näkevätkö asianomaiset asiaa olleenkaan samalla tavalla, vaan nämä ovat luonnollisesti ja itsestäänselvästi täysin omia näkemyksiäni.)

Olen ennenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että toiset ihmiset eivät pysty keskustelemaan eri mieltä olevan kanssa kiihkottomasti tai edes kuuntelemaan tälläistä keskustelua. Monet eivät myöskään osaa perustella mielipiteitään, vaan ottavat erimielisyyden henkilökohtaisena loukkauksena ja pyrkivät vastaavasti loukkaamaan keskustelukumppaniaan. Minua taas harmittaa se, että ei saa puhua. Samaa mieltä olevien kanssa keskustelu tylsästä aiheesta on yksinkertaisesti tylsää. Ja usein se on tylsää, vaikka aihe olisikin hyvin mielenkiintoinen, mutta kaikki vain komppailevat toistensa mielipiteitä. Sen sijaan eri mieltä olevien kanssa keskustelu parhaimmillaan auttaa oivaltamaan aivan uusia asioita ja joskus jopa ymmärtämään sen toisenkin näkemystä. Ja vähintäänkin omien näkemysten perusteet tai perusteettomuus tulee esiin. Täytyy vielä painottaa, että samaa mieltäkin olevien kanssa keskustelu voi olla hyvin antoisaa, jos keskustelussa tulee esiin uusia puolia tai tarkempaa tietoa asiasta.

Voisiko ihmiä opettaa siihen, että saa olla eri mieltä asioista ja silti voi olla ystävällisissä väleissä? Ja että näistä asioista on ihan sallittua keskustella, eikä kenenkään tarvitse loukkaantua siitä? Kenties valtion pakkolaitoksissa, joihin lapsen käytännössä pakotetaan vuosikausiksi istumaan? Ja voisiko enenevässä määrin hyvien bileiden merkkinä olla hyvät keskustelut paljon viinan sijaan? Omalle lapselle (tai jos Herra suo, niin omille lapsille) aion opettaa, että saa olla eri mieltä ja että asioista voi ja kannattaa keskustella.

Paljasjalkailua

2011-06-04T23:32:00.002+03:00

On päässyt kirjoitustahti hiukan hiipumaan. Ideoita olisi, mutta en saa otettua aikaa kirjoittamiselle. Järjestelykysymys toki.

Tänään annoin vaimolle pari tuntia aikaa nukkua ilman pelkoa lapsen itkusta, joka katkaisisi makoisat päiväunet. Tein muutaman eväsleivän (siemenleipää tottakai; ei viljaa, eikä juuri hiilihydraatteja muutenkaan; päällä voita, graavilohta ja kananmunan puolikkaita), ja otin termospulloon maitoa ja toiseen kahvia, pistin lapsen rintareppuun ja menin ulos. Syöskentelin ja juoskentelin eväät kaikessa rauhassa talon takapihan leikkikentän penkillä ja kun lapsi edelleen nukkui, päätin lähteä kävelylle.

Paljasjaloin kävely on toki aina hienoa, mutta jotenkin on epäilyttänyt sellaisen harjoittaminen kaupunkimaiseman asfaltti- ja hiekkateillä. Nyt kuitenkin lähdin kävelemään ja teinkin lopulta reilun tunnin ja noin 3 kilometrin kävelyn, eikä oikeastaan tuntunut yhtään pahalta. Nyt illalla hiukan kyllä tuntuu jalanpohjissa siltä, että on kävelty. Tuossa ilman kenkiä kävellessä tuntuu automaattisesti omaksuvan kävelytyylin, jossa kantapää tulee maahan huomattavasti kevyemmin, tai päkiä jopa osuu ensin. Tuntuu ehkä aluksi oudolta jos kokeilee, mutta ainakin minulla se tuli jotenkin itsestään.

Erittäin positiivinen yllätys oli se, että matkalla ei näkynyt yhtään lasinsiruja. Vaikka paljain jaloin kulkiessani tarkkailin tietä hyvinkin tarkkaan, en nähnyt yhtäkään sirua. Ilmeisesti suurkulutusoluiden siirtyminen tölkkeihin ja limusiidereiden muovipulloihin on tässä ilmiössä takana. Tai sitten Espoossa joku panostaa paikkojen siivoamiseen. Juuri lasinsiruja etukäteen pelkäsin, kun ajattelin, että kauppakeskusten ja puistojen alueilta niitä löytyy, sieltä missä teinit ja muut juopot iltaisin notkuvat.. Olin väärässä ja iloinen siitä.

Paljain jaloin kulkemisessa on kyllä jotain hienoa ja alkukantaisen miehekästä. Kannattaa kokeilla -- ja saattaa se naisillekin sopia. Itseasiassa alkuviikosta juoksinkin muutaman sata metriä ilman kenkiä, eikä sekään tuntunut ollenkaan pahalta. Juokseminen on itseasiassa vielä helpompaa, koska siinä päkiäastunta tulee vielä luonnollisemmin.

Miksi en tee sitä mitä haluan?

2011-05-28T12:00:00.001+03:00

Eilen piti tehdä yhteen projektiin liittyvä asia. Pitkin päivää ajattelin asiaa, mutta en saanut ryhdyttyä hommaan. Välillä meinasin jo aloittaakin, mutta viime hetkellä pelastauduin keksimällä jotain hyödytöntä ja epäoleellista tekemistä. Oikeastaan koko elämäni on ollut jotakuinkin tälläistä. Toki välillä olen ulkoisen pakon tai sisäisen tahtotilan seurauksena jotain sitten tehnytkin, mutta yleisesti ottaen minua vaivaa saamattomuus.

En ole kyennyt tätä ongelmaa kovin hyvin hahmottamaan, mutta joitain piirteitä kuitenkin:

Melkein asia kuin asia on sen verran monimutkainen, että sitä ei kerralla pysty jokaista yksityiskohtaa myöten hahmottamaan. Tämä saa koko homman tuntumaan ylivoimaiselta ja estää edes aloittamasta.
Jos asia on kertakaikkiaan niin yksinkertainen, että sitä ei mitenkään saa päässään tuntumaan liian monimutkaiselta, voi lähes aina todeta, että se olisi pitänyt hoitaa jo kauan sitten. Tästä voi taas lannistua ja olla saamatta mitään aikaan.
Kun pitäisi tehdä joku asia, voi usein todeta, että ulkona on loistava sää, ja sisällä vietetty aika on hienon sään hukkaan heittämisä. Koska asia kuitenkin pitäisi tehdä ja ulosmeneminen tarkoittaisi, että se ei etene, täytyy jäädä sisälle. Seurauksena on, että hieno sää menetetään ja itse asia jää lopulta tekemättä. Jos ulkona ei ole hyvä sää, niin aina löytyy jotain, minkä menettää, jos tekee sitä mitä pitäisi (tai siis ei tee, mutta on aikovinaan).

Kaikki yllä mainitut ongelmat voinee jossain määrin yhdistää keskittymiseen tai tarkemmin sanottuna sen puutteeseen. Jos pystyisi keskittymään siihen mitä kulloinkin tekee ja tarvittaessa vain yhteen osaan kerrallaan, olisivat kaikki nuo ongelmat voitettavissa.

Keskittyminen on vaikeaa. Jo ala-asteella isä koitti muistuttaa minua siitä, että kannattaa keskittyä koulussa tunnilla. Minulla oli muistaakseni jopa kynäpenaalissa lappu, jossa luki "muista keskittyä". En muista muistinko sen ansiosta keskittyä, mutta ainakin todistuksen keskiarvo oli yli yhdeksän ala-asteen viimeisinä vuosina. Yläasteella ja lukiossa en ainakaan jaksanut aina keskittyä ja TKK:lla vielä huonommin, kun olisi omatoimisesti pitänyt jotain saada aikaan.

Keskittyminen vaatisi ehkä itsekuria. Itsekurin avulla voisi päättää, että haluaa saada jonkun asian tehtyä, koska sen tekeminen tekee elämästä pidemmän päälle mukavampaa, vaikkakin ehkä hetkellisesti epämukavampaa. Voisi myös päättää, että haluaa nyt keskittyä keskittymiseen.

Asia, johon en vielä ole saanut kovin toimivia vastauksia, on se, että miten voi oppia itsekuria ja keskittymiskykyä? Tavoitteenani on kuitenkin oppia. Jos sinulla on kokemuksia kurittomasta laiskottelijasta aikaansaajaksi muuttumisesta, niin laitapa kuumimmat vinkit ja linkit kommentteihin!

Niin, sain jossain vaiheessa iltaa aloitettua sen asian, mikä piti hoitaa, mutta jäi kyllä vielä kesken. Maanantaiksi piti olla valmis, ja tänään ei pysty, joten sunnuntaina illalla täytyy jatkaa.

Muoti on siksi, että tyylitajuttomat osaisivat pukeutua

2011-05-27T22:45:00.000+03:00

Itse en oikein koskaan ole kulkenut muodin mukaan. Ala-asteella (esimerkiksi muotilelujen suhteen) ja ehkä vielä hiukan yläasteellakin saatoin jotain muotioikkuja noudattaa. Joskus yläasteelta tai lukiosta alkaen olin ehkä jonkinlainen antimuoti-ihminen, esimerkiksi kaikenlaiseen hittimusiikkin täytyi tehdä selkeä pesäero. Vaatetuksena on lukioajoista asti ollut musta. Tosin ihan parina viimevuotena mukaan on tullut mm. sammaleenvihreä, oliivinvihreä, kenttäharmaa, tummanharmaa, ruskea jne. Nahkatakit ovat vaihtuneet kangastakkeihin.

Kun seuraa muotia (eli siis kiinnittää huomiota siihen, kuinka joku ikäryhmä kadulla vastaan tulevista pukeutuu keskenään samalla tavalla), rupeaa aina mietityttämään, että mikä saa ihmiset pukeutumaan täysin typerän näköisiin vaatteisiin vain siksi, että ne ovat muotia. Ilmeisesti ihminen vain on paljon suuremmassa määrin laumasielu, kuin mitä haluaisin uskoa. Toinen syy lienee huono itsetunto ja pelko kavereiden kaikkoamisesta epämuodikkuuden takia.

Otetaanpa esimerkiksi naisten paidat. Jokin aika sitten muistini mukaan paidat olivat niin lyhyitä, että maha näkyi. Talvellakin saattoi juna-asemalla seisoskella tyttöjä, joilla oli 5 senttiä mahaa paljaana, vaikka pakkasta oli 20 astetta. Nyt taas muotina tuntuu olevan, että paita ylettyy pyllyn alle ja jalassa on pitkät kalsarit julkisillakin paikoilla, mikä sinänsä voisi olla veikeä muoti myös miehille. Voi olla että tyo pitkä paita ja kalsaritkin on muotina jo ohi, mutta joka tapauksessa ihmiset tuntuvat pukeutuvan vaatteisiin, joille he paria vuotta myöhemmin nauravat, jos joku epämuodikas erehtyy sellaisiin vielä pukeutumaan.

Toinen hyvä esimerkki on hullun isot aurinko- ja silmälasit. Joskus vanhempieni nuoruudessa sellaisia pidettiin ja minun nuoruudessani niille naurettiin. Nyt niitä taas näkee, ainakin aurinkolaseissa. Eivätkö ihmiset tajua, että ne ovat törkeän rumia ja hölmön näköisiä? Vai onko miljoona kärpästä sittenkin oikeassa?

Olenkin päätynyt siihen, että ihmiset pukeutuvat muodikkaasti, koska heillä ei ole tyylitajua. Kun ei ole tyylitajua, voi varman päälle pukeutua kuten kaikki muutkin. Näyttää ehkä tyylittömältä, mutta enemmistö hyväksyy sen, koska se on muotia.

Täytyy muistaa iloita siitä, että itselläni on tyylitajua, eikä tarvitse mennä muodin mukana. Siinä on sekin hyvä puoli, että vaatteita voi käyttää niin kauan, että ne kuluvat puhki. Eikä tarvitse miettiä mitä milloinkin laittaisi päälleen. Aina voi laittaa reisitaskuhousut ja t-paidan, paitsi jos vaimo käskee laittaa sukujuhliin jotain muuta, eli juhlavaa, epäkäytännöllistä ja epämukavaa.

Ateisti voi olla vain väärässä

2011-05-25T16:00:00.000+03:00

Olen pyöritellyt päässäni sellaista pientä ajatusleikkiä, että ateisti voi todistetusti olla vain väärässä ja kristitty taas vain oikeassa. Oikeassa ja väärässä oleminen liittyy tässä yhteydessä kysymykseen kuolemanjälkeisestä elämästä, tarkemmin sanottuna siihen, onko sitä olemassa vai ei.

On monella tavalla perusteltua väittää (menemättä tässä itse perusteisiin), että vastausta kysymykseen kuolemanjälkeisen elämän olemassaolosta ei voi saada muuten kuin kuolemalla ja sen jälkeen mahdollisesti toteamalla, että sellaista on. Toki voisi olla mahdollista tutkia asiaa kokeellisesti, mutta mikäli mitään todisteita ei löydy, voidaan aina epäillä, että oikeaa tutkimustapaa ei vain ole löydetty, jos asia ylipäätään on tutkittavissa.

Lähtökohtana filosofoinnilleni on siis vain vertailla ateistin ja kristityn (merkityksessä uudestisyntynyt kristitty, eli "uskovainen") uskomuksia ja mahdollisuuksia niiden todeksi tai epätodeksi todistamiselle. Pohdiskelun ulkopuolelle jätetään siis kaikki muut uskomukset, kuten vaikkapa panteistiset uskonnot.

Ajatus perustuu seuraaviin olettamuksiin:

Ateistin mielestä kuoleman jälkeen ei ole mitään, ja tämä pätee sekä ateistiin, että kristittyyn.
Kristityn mielestä kuoleman jälkeen on elämää ja Jeesukseen uskovat pääsevät ikuiseen iloon ja ei-uskovat (mukaanlukien ateistit) ikuiseen kärsimykseen.

Edellämainitusta nähdäkseni seuraa:

Molemmat ovat sitä mieltä että, jos ateisti on oikeassa, hän ei ikinä tule tietämään sitä.
Molemmat ovat sitä mieltä että, jos kristitty on väärässä, hän ei ikinä tule tietämään sitä.
Kahdesta edellisestä seuraa, että ateisti voi todistetusti olla vain väärässä ja kristitty taas todistetusti vain oikeassa. Kumpikin voi toki olla oikeassa tai väärässä, mutta kummankin kohdassa vain toisen asioista voi todeta. Tässä todistus on tarkoittaa siis omakohtaista kokemusta.

Tältä pohjalta on minun mielestäni hassua, kun silloin tällöin joku ateisti kysyy, että eikö harmittaisi, jos Jumalaa ei olisikaan. Harmittaisi varmaan, jos sen toteaisi, mutta näiden kahden vaihtoehdon pohjalta sitä ei voi todeta. On toki mahdollista, että molemmat ovat väärässä ja todellisuus on jotain ihan muuta, mutta tämä pohdiskelu keskittyy näiden kahden asian vertailuun.

Kumpi onkaan peliteoreettisesti parempi veto? Toisessa voi huomata vain hävinneensä, toisessa voi huomata vain voittaneensa.

Kuvia

2011-05-23T23:55:00.006+03:00

Ajattelin panostaa kuviin ja kävin tutulla ammattilaisella otattamassa muutamat kuvat. Aiempi kuva oli usemman vuoden takaa ja sikäli hiukan epärehellisen nuorekas. Ja partakin on kasvanut sen jälkeen, vaikka äärimmäisen hitaasti kasvaakin.

Sosiaalisen median käyttäjänä ja rahattoman vaihdon kannattajana raha ei tietenkään vaihtanut haltijaa tässä operaatiossa, vaan rahamaksun sijaan mainostan tässä Jarkon palveluita, joihin kuuluu muun muassa hienojen kuvien ottaminen. Linkin takana myös ohjeita, jolla kohtuullisella kameralla, parilla salamalla ja kohtuullisella vaivalla saa hyviä kasvokuvia, riippuen toki kuvauskohteesta. Jarkko ei ole tainnut vielä blogia saada pystyyn, vaikka olen koittanut siihen kannustaa, joten sellaista en nyt voi mainostaa.

Alla vielä lisää näyteitä kuvista. En käyttänyt mitään naamiointivälineitä, vaikka naaman epätasaisuus huomioiden sellainenkin olisi ehkä ollut paikallaan ja on vissiin tapana ihan heteromiestenkin keskuudessa, kun edustuskuvia otetaan.

Parisuhdetta kannattaa hoitaa

2011-05-19T16:00:00.001+03:00

Parisuhdetta voisi verrata yritykseen. Jos haluaa yrityksen menestyvän, sen eteen täytyy yleensä tehdä töitä, etenkin alkuvaiheessa ja olosuhteiden muuttuessa. Menestyvä yritys tuottaa omistajilleen mukavasti osinkoa. Vastaavasti parisuhde vaatii aika ja vaivaa. Toimiessaan se tuottaa sellaista iloa ja tyydytystä, jota on muulla tavoin vaikea saavuttaa.

Yrityksessä johtajat helposti keskittyvät epäolennaiseen näpräämiseen, kun pelkäävät tarttua oikeisiin ongelmiin. Myös toisten syytteleminen on tavallista. Vika löytyy vaikkapa alihankkijasta, joka lipsuu aikataulusta, tietojärjestelmän puutteellisista ominaisuuksista, huonosta logosta tai asiakkaasta, joka ei tajua ostaa. Samoin parisuhteessa puhumattomat asiat rupeavat kaivelemaan ja puhumisen tarvetta on helppo paeta vaikkapa tietokoneen ääreen. Googlella on kiva etsiskellä vaikkapa blogeja, joissa kerrotaan, miten saavuttaa onnea ja menestystä. Todellisuudessa ylivoimaisesti suurin onnellisuuden lisäys suhteessa vaivannäköön olisi jutella vaimon kanssa tunnin ajan vaikeista asioista.

Meille syntyi ihana poikalapsi (huomaa heteronormatiivinen paha tapa keskittyä sukupuoleen!) 2 kk sitten, ja sen myötä parisuhteen hoito on jäänyt käytännössä huomiotta. Vaimo on ollut hyvin väsynyt, eikä ole jaksanut kiinnostua minusta (oman tuntemukseni mukaan) ollenkaan ja minä taas olen vetäytynyt tietokoneen ääreen, kun olisi kannattanut käyttää ainakin osa harvoista hiljaisista hetkistä vaimon kanssa kahdestaan läheisyyteen ja jutteluun. Jotenkin pelko siitä, että lapsi kuitenkin herää heti, on saanut minut olemaan edes yrittämättä.

Eilen kuitenkin tilanne jotenkin kärjistyi -- ei huudoksi tai muutenkaan tappeluksi, kun sellainen ei ole meidän juttu, mutta kärjistyipä kuitenkin. Itkun ja puhumisen kautta tilanne kuitenkin helpotti ja moni väärinkäsitys selvisi ja muutenkin maailma muuttui valoisammaksi. Puhuminen oli jotenkin kauhean vaikeaa taas, vaikka loppujen lopuksi aika vähän lauseita tarvittiin asioiden selkeytymiseen. Ja minä kun olen joskus kuvitellut olevani hyvä puhumaan asioista. Ehkä olen verrannut itseäni ihmisiin, joiden mielestä parisuhteesta puhuminen on ylipäätään ihan turhaa ja akkojen hommaa.

Voisin hyvin kuvitella, että ongelmat jäisivät kokonaankin selvittämättä, jos kumpikin vain tyytyisi sisänsä ahdistavaan tilanteeseen. Asioiden selvittäminen kun on kuitenkin hetkellisesti vielä ahdistavampaa, ja alussa pelottaa, että jos ongelmat eivät selviäkään puhumalla vaan pahenevat. Niin ei meillä kuitenkaan ole koskaan loppujen lopuksi käynyt. Jos lapsiperheen arkea jatkuisi vaikka muutamia vuosia, olisi asioiden selvittely sen jälkeen jo aika paljon vaikeampaa ja ero saattaisi tuntua helpommalta vaihtoehdolta. Arjen ongelmia voisi ratkoa isommalla autolla, isommalla asunnolla, remontoimalla, vähentämällä ylimääräistä roinaa, hankkimalla uutta roinaa... keinoja kyllä löytyy, ettei tarvitse ratkoa kipeitä ongelmia.

Jatkossa aion siis huomioida vaimoani enemmän ja puhua enemmän. Kohta onkin vaimon syntymäpäivä, joten täytyy tällä kertaa ehkä jopa ostaa kukkia, kun se yleensä on jotenkin jäänyt.

Oletko pitkäaikaisempi perheellinen ihminen? Laitapa omia kommentteja!

Villivihanneksia

2011-05-16T13:45:00.000+03:00

Isän kanssa käytiin jo pienestä pitäen sienestämässä ja marjametsässäkin käytiin välillä (ja myös marjarannassa, eli tyrniä keräämässä). Erityisesti muistan koivunkantosienipaikan, joka oli synkkä, oletettavasti istutettu kuusimetsä, jossa siis oli joskus ollut koivuja, koskapa niiden kantoja oli ja kannoissa paljon koivunkantosieniä. Paikka oli tottakai hyttysille oikein mieluinen ja pukeutuminen ja hyttysmyrkyn käyttö sen mukaista. Koivunkantosienikeitto oli hyvää. Harmillisesti en ole täältä Espoosta kovin hyviä apajia löytänyt, tosin viime syksynä työmatkan varrelta löytyi yllättäen yksi oikein satoisa kanto.

Vaikka siis marjoja ja sieniä olen kerännyt koko ikäni, ovat kasvit jäänet vaille huomiota. Nyt kuitenkin käytiin vähän kokemassa niittyjen ja metsänreunojen antimia. Paikkana oli Vermon viereinen ulkoilualue, josta löytyy kaikenlaista vihreää, ja lähimmät autotietkin ovat kohtuullisen kaukana.

Lainasin kirjastosta Sinikka Piipon kirjan "Luonnonyrtit", jossa on esitelty noin 100 Suomen luonnossa kasvavaa rehua. Kirja on sen verran pieni, että kulkee mukavasti metsässä mukana. Tarkoituksena oli siis löytää enemmänkin uusia tuttavuuksia, mutta kävi ilmi, että yhden kuvan perusteella on vaikea tunnistaa kasvia kovin varmasti. Aika työlästä on myös tutkia, löytyykö luonnossa vastaan tulevaa kasvia kirjasta. Pitäisi siis olla kokenut opas mukana. Tai kännykkäsovellus, jossa kasveja saisi hakea ominaisuuksien perusteella. Sienille vastaava onkin ja sitä voin kokemuksesta suositella, etenkin jos sienestystä vasta aloittelee. Joka tapauksessa vuohenputken tunnistimme kirjan avulla ja sitä keräsimme uutena tuttavuutena ja sen lisäksi vanhastaan syötäviksi tiedettyjä nokkosta ja maitohorsmaa. Vuohenputki oli aika hyvääkin, maku hieman porkkanamainen.

Alla olevassa kuvassa illan saalista: vasemmalta lueteltuna nokkosta, vuohenputkea ja maitohorsmaa.

Kaikenkaikkiaan villivihannekset tuntuvat olevan varsin voimakkaan makuisia jalostetumpiin rehuihin tottuneelle. Ihan puhtaasti salaatin korvikkeeksi ne eivät ainakaan minun makuuni sovi. Pikaisesti kuumennettuna ehkä, mutta silloin menetetään jo jotain ravinteita. Yksi hyvä tapa käyttää villirehuja tuntuisi kuitenkin olevan sellainen, että kuivattaa ja murskaa rehut ja ripottelee niitä ruuan tai salaatin päälle. Myöskin erilaisiin kastikkeisiin ne sopivat mausteeksi. Kuivattuna ilmatiiviissä lasipurkissa rehut säilyvät talvenkin yli ja vievät vain vähän tilaa. Jos on paljon pakastintilaa, niin voihan noita varmaankin myös pakastaa sellaisenaan. Ja tietenkin pirtelöön voi laittaa kaikenlaisia rehuja.

Jotta omakin poika aikanaan ymmärtäisi luonnonantimien päälle, oli hän kantorepussa mukana reissussa. (Huomasinpa juuri, että kuvassa oikealla näkyy hauskasti pienenpieni siivu myös vaimon päästä :)

Suosittelen kaikkia kokeilemaan lähimetsän rehutarjontaa!

Terveysuskonto

2011-05-11T16:00:00.002+03:00

Uskon, että ihmisen terveyden ja ravinnon välillä on yhteys, jota voidaan tutkia perinteisen länsimaisen tieteen menetelmin, esimerkiksi syöttämälle vapaaehtoisille erinäisiä asioita vuosikausien ajan ja vertaamalla erilaisella ruokavaliolla olleiden terveydentilan kehittymistä vuosien saatossa. Kaikkea ei välttämättä ainakaan kovin helposti voida tutkia, koska vaikutukset näkyvät -- jos näkyvät -- vuosien saatossa ja eri ihmiset reagoivat eri tavoin. Joka tapauksessa jonkinlaisia tilastollisia yhteyksiä voidaan vetää monienkin asioiden välille.

Sen sijaan minua ärsyttää ja harmittaa terveelliseen elämäntapaan sotkettava uskonnollisuus, jossa kehitellään mitä epäkäytännöllisempiä keinoja, joista tehdään terveydelle välttämättömiä. En nyt laita linkkejä, koska en halua käyttää aikaani hömpän etsimiseen, mutta tälläisiin asioihin luen esimerkiksi

veden pyörittämisen minuuttien ajan ennen juomista, että sen "rakenne" menisi kohdilleen (se ei kai rikkoonnu juodessa, vaikka muuten rikkoontuukin herkästi),
magneettien asentamisen tehosekoittimen, eli blenderin kylkiin, että jotkut metafyysiset jutut menisivät terveydelle edullisella tavalla,
mikroaaltouunin karttamisen, koska se muka tuhoaa ravinteita ja entsyymeitä (ja tuhoaahan se, mutta vain siinä missä kattilassa kuumentaminenkin. En tiedä miten pysyväinen tuo linkin takana dokkari on, sillä kopioin linkin jostain).

Kukin saa tehtä toki haluamiaan taikatemppuja terveytensä eteen, mutta miksi huijata tietämättömiä tekemällä terveellisestä elämästä kauhean vaikeaa? Uskoakseni suurin osa hyödyistä voidaan saavuttaa melko pienelläkin vaivalla ja lisäksi asioista stressaaminen on kaiketi kiistattomasti terveydelle haitallista, mistä syystä pyrin itse pitämään asiat yksinkertaisina, mikäli mahdollista.

Quinoaa-blogissa (jossa on välillä asiaakin) lainattiin juuri Antti Heikkilän blogissa (jossa on hyvin useinkin asiaa) esitettyä ilmeisen perätöntä juttua, jonka mukaan mikroaaltouunissa lämmitetty vesi tappaa kasvin muutamassa päivässä. Naamakirjassa asiasta oli keskustelua ja Heikkilän mainitsema ja Heidin kopioima juttu on todettu hömpäksi muunmuassa tässä jutussa, jossa myös esitetään mahdollisia syitä, miksi toinen kasveista kuoli. Monista muista terveysuskonnollisista jutuista poiketen tämä asia on helppo kokeilla: laita useampaan purkkiin samaa multaa ja samoja siemeniä, ja kastele osaa mikrotetulla ja osaa mikrottamattomalla vedellä. Pidä kuitenkin huoli, että vedet ovat kasville kaadettaessa saman lämpöisiä, eikä lämmitysastiasta ole irronnut mitään kemikaaleja.

Itse ajattelin kokeilla asiaa, kunhan saan haettua jotain hyödyllisen kasvin siemeniä. Kokeen tuloksesta riippumatta saan ainakin jotain itse kasvatettua rehua syötäväksi.

Ovatko unelmat omiasi?

2011-05-09T15:00:00.000+03:00

Huomasin taas, kuten joskus ennenkin, että olen tehnyt muiden tavoitteista ja unelmista omiani, tajuamatta sitä edes.

Joulukuussa innostuin terveellisestä ruuasta ja sen myötä muistakin asioista, kuten omien unelmien ja kutsumuksen tunnistamisesta ja niiden mukaan elämisestä. Jotkut ihmiset, joiden blogeja lueskelin ja luen, puhuvat siitä, ettei pidä tehdä mitään muuta kuin sitä, mistä milläkin hetkellä on innoissaan, toisin sanoen pitää seurata omaa intohimoaan. Ei mitään vain pakon takia tai siksi että "pitää" tehdä. Tämähän kuulostaa hienolta ja koitin tätä noudattaa.

Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että homma vain ei toimi. En saanut mitään aikaan, eivätkä tavoitteeni lähentyneet yhtään. Jouduin toteamaan, että jos menen vain mielihalun mukaan, en käytännössä koskaan saa mitään aikaan tai ainakaan valmiiksi, koska minulla harvoin mikään innostus kestää montaa tuntia tai päivää yhtä mittaa. Jos aion saada jotain tehtyä, täytyy minun aina välillä vain pakottaa itseni jatkamaan ja sitä kautta myös innostuskin usein palaa, kun huomaan, että asia on taas hiukan edennyt.

Huomaan myös jatkuvasti vain lukevani blogeja, jotka käsittelevät muunmuassa tavoitteiden saavuttamista, kutsumuksen löytämistä, intohimon seuraamista ja muuta sellaista, sen sijaan, että alkaisin toimia sen mukaan, minkä olen jo aiemmin ajatellut järkeväksi. Tähän on yksi syy ehkä juuri se, että olen omaksunut tavoitteekseni muiden tavoitteita, kuten vaikkapa juuri sen, että tekisin vain sellaisia asioita, jotka eniten kiinnostavat. Koska kaikki tavoitteet eivät olekaan olleet omiani, olen vain ahdistunut, enkä ole saanut mitään aikaan. Toinen syy on tietenkin se, että on helppo suunnitella, miten lähtisi ongelmiaan ratkomaan. Suunnitelmien toteuttaminen taas tuntuu vaikealta.

Jälleen kerran olen päätynyt toteamaan, että nykyisessäkin työssäni minulla on hyvin suuri vapaus. Meillä ei ole käytännössä työaikoja, paitsi satunnaisesti joku sisäinen palaveri tai tapaaminen asiakkaan tai alihankkijan kanssa. Työaikani on myös vain 75 % normaalista työviikosta, joten voisin hyvin tehdä vähän pidempiä päiviä 3 päivää viikossa ja pitää 4 päivää vapaata. Tai tehdä kaksi viiden päivän viikkoa ~42 tuntia viikossa ja pitää kokonaisen viikon (tai siis jopa 9 päivää) vapaata. Sen sijaan, että olisin toiminut näin, olen kuitenkin vain ollut ahdistunut siitä, että en ole yhtään saavuttanut jotain tavoitteita, jotka eivät lopulta olekaan olleet omiani, vaan jonkun muun.

Kun luen innostavia blogeja, innostun liikaa, enkä muistakaan noudattaa ohjetta "tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on", vaan saatan omaksua huomaamattani kaiken lukemani (jos siis siinä on suurin osa hyvää). Sen sijaan kannattaisi omaksua vain ne asiat, jotka minulle sopivat. Tältäkin kantilta olisi hyvä kirjata tavoitteet ja haaveet ylös ja lukea ne läpi säännöllisesti, että pysyisi paremmin kärryillä siitä, koitanko tällä hetkellä saavuttaa omia vai muiden tavoitteita.

Nyt asetan siis tavoitteekseni toteuttaa niitä monia asioita, jotka oikeasti haluaisin saavuttaa, mutta joiden tekeminen on jäänyt, kun olen käyttänyt aikani sen miettimiseen mitä kaikkea muutakin voisin ehkä tehdä.

Silakkahan on hyvää!?

2011-05-03T21:30:00.000+03:00

Olen koko aikuisikäni vältellyt silakkaa, tai ainakaan en ole sitä itse ostanut, jos ehkä olenkin vapaaehtoisesti tarjottaessa syönyt. Olen luullut, että se on pahaa. Syynä lienee joku sellainen, että olen maistanut sitä lähinnä koulussa tai sitten jotenkin omituisesti säilöttynä (mitä niitä jouluisia "herkkuja" nyt onkaan).

Kun tajusin, kuinka huikeasti kalassa onkaan omega-3-rasvahappoja (ja on kai se muutenkin hyväksi), päätin ruveta tekemään kokeiluja. Kalakokeiluihin inspiroi myös ystäväni Mika, suuri lehmien ystävä, joka myös on lähtenyt kaloja kokeilemaan. Ostin siis Prisman kalatiskiltä silakkafileitä, koska ne olivat niitä harvoja vapaana kasvaneita kaloja, kun suurin osa on jotain soijalla syötettyä tehokasvatettua mutanttikalaa. Olivat ne myös halvimpia (ahvena olisi ollut 4 kertaa kalliimpi). Koska välttelen viljoja, ostin leivitystä varten mantelijauhetta, ihan perus Meiraa mausteosastolta. Jostain olen oppinut, että vehnätuotteilla homma menee niin, että ensin kalat (tai lihat, jos sellaisia ollaan leivittämässä) pyöritellään vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Tein siis tuohon tyyliin, mutta korvasin molemmat mantelijauheella. Korppujauhot olisi ehkä voinut korvata myös rouhitulla mantelilla. Suola piti laittaa suoraan jauhojen sekaan, mutta se unohtui ja ripottelin sen jälkikäteen. Leivitetyt pihvit paistoin pikaisesti runsaassa voissa (joka runsaudestaan huolimatta imeytyi kokonaan kaloihin, mikä on tietysti hyvä asia, mutta kannattaa huomioida ainakin jos käyttää valurautapannua. Itse käytin teflonpannua, vaikka joidenkin mielestä siitä irtoaakin kaikkia myrkkyjä.

Luulen, että Suomessa (ehkä myös lukijoissani?) on muitakin silakkaan epäilevästi suhtautuvia. Kannustan teitä kaikkia kokeilemaan munalla ja mantelijauholla leivitettyä ja voissa paistettua silakkaa. On nimittäin melkoisen hyvää.

Ostin silakoita juuri äsken kaupassa käydessäni ja kokeilin siis vain 3 kappaleen koe-erän. Täytyy huomiseksi keksiä joku kiva kastike ja lisuke, joka noihin sopii. Ties vaikka siitä saisi jonkinlaisen reseptivideon.

Ulos grillaamaan!

2011-05-02T17:00:00.000+03:00

Talven aikana oli taas päässyt unohtumaan, mikä elämässä on yksi yksinkertaisimmista ja hienoimmista asioista: hyvän ruuan laittaminen ulkona ilman tiukkaa aikataulua. Hieno ja rauhallinen ympäristö on tärkeää, joten paikaksi suosittelen metsää, mielellään järvimaisemalla varustettuna.

Ensimmäinen muistutus tästä tuli pääsiäisenä, kun olimme appivanhempien mökillä. Kärvensin viime kesänä valmistuneessa grillikatoksessa makkaraa, tomaattia ja sipulia. Makkaroissa on kyllä lähes poikkeuksetta vähintään muutamaa turhaa lisäainetta, mutta toisaalta raikas ulkoilma ja hyvän ruuan ja kiireettömyyden tuoma mielihyvä kompensoi ja ylittääkin makkaran mahdolliset haitat. Kunhan ei ota lisäaineista stressiä.

Viime viikonloppuna, juuri ennen vappua olimme muutamien kavereiden kanssa yhden yön Nuuksiossa eräällä vuokramökillä. Mökki sijaitsee parin kilometrin kävelymatkan päässä lähimmältä tieltä, joten kävellessä sai ihailla hienoja maisemia ja ehti tulla juuri sopiva nälkä. Perille päästyä laitettiin sauna lämpiämään ja alettiin grillailla nuotiopaikalla. Eväänä taas tämän hetken suosikkikolmikko: makkara, sipuli ja tomaatti. Sitten saunottiin ja käytiin jääkylmässä järvessä. Illemmalla grillailtiin lisää sisätiloissa. Yksinkertaisia perusjuttuja, eli makkaraa, saunaa ja mukavia kavereita. Tuli myös testattua juoda vettä suoraan järvestä: ei tullut mahaoireita.

Jos ei ole mökkejä ja muita hienouksia tarjolla, niin vaikkapa Nuuksiosta löytyy paljon grillaus- ja telttailupaikkoja, myös sellaisia, joissa ei yleensä ole ketään muuta paikalla. Halkoja yleensä löytyy ja usein myös kirveen virkaa hoitava halkaisuväline. Ja jos haluaa vapaammin valita paikan, niin Trangia tai kertakäyttögrilli mukaan vain. Trangialla ei ehkä grillaile makkaraa, mutta monenlaista muuta laittaa kyllä. Eikä tarvitse edes kansallispuistoon välttämättä hakeutua, vaan hienoja paikkoja löytyy vaikka mistä. Ja jos paikka ei salli ruuanlaittoa, niin voi tyytyä kotona tehtyihin eväisiin. Siinä jää se ruuanlaiton hienous vähemmälle, mutta kivaa se piknikkihommakin on.

Ei muuta kuin ulos grillaamaan. Eikä jätetään roskia metsään!

Läheisyyden tarve

2011-04-30T15:00:00.002+03:00

Nyky-Suomessa ei liene harvinaista, että minun ikäiseni mies on saanut säännöllisesti koskettaa toista ihmista ollessaan melko pieni lapsi ja seuraavan kerran vasta ruvetessaan seurustelemaan -- mikä esimerkiksi minun tapauksessani tapahtui selkeästi yli 20 vuoden iässä. En ollut mikään naistenmies, vaan selkeästi yli 20-vuotiaaksi olin aika pelokas noiden jumalatar-olentojen suhteen. No jossain vaiheessa sekin muuttui ja nykyään olen onnellisesti naimisissa.

En harrastanut mitään urheilulajia, joten sitäkään kautta ei ollut luonnollista fyysistä kontaktia toisiin ihmisiin. Joukkulajeissahan miehetkin voivat halata, jos tulee maali ja painissa halailu on itse tarkoitus. En myöskään paininut koulussa kenenkään kanssa, paitsi ehkä joskus ala-asteella, kun leikit muutenkin olivat fyysisempiä. Joskus lukioikäisenä jossain kaveripiireissä tytöillä oli tapana halailla keskenään, mutta enhän minä silloin uskaltanut sellaista harrastaa, vaikka toivoinkin, että joku (tyttö) minuakin halaisi. Meillä ei myöskään kotona juurikaan halailtu, ainakaan en muista sellaista. Nykyään, kun näen vanhempiani ja siskojani harvoin -- ja opittuani vaimon perheeltä sellaisen tavan --, on meillä tapana halata nähdessä ja erotessa. Se on mielestäni hieno tapa.

Uskon, että ihminen kaipaa fyysistä (ja nimenomaan myös ei-seksuaalista) läheisyyttä koko ikänsä, siinä missä terveellistä ruokaakin. Epäterveelliselläkin ruualla voi elää pitkään, samoin kuin ilman läheisyyttä, mutta molemmat varmasti parantavat elämisen laatua. Pientä vauvaa ja lasta pidetään sylissä paljonkin ja se on luonnollista. Missä vaiheessa sylissä pitäminen tai muu läheisyys muuttuu luonnottomaksi? Onko tässä jotain samaa, mitä amerikkalaisilla on alastomuuden suhteen? Heille (ainakin joidenkin kokemusten mukaa) miesporukalla alasti saunominen on suunnilleen homo-orgia, kun taas meille (joillekin, perinteisen stereotypian mukaisesti vähintäänkin) miesten halailu on vähintäänkin epäilyttävää. Jossain islamilaisissa maissa taas on normaalia, että miehet kävelevät käsi kädessä.

Itsellenikin edelleenkin miesten halaaminen on huomattavan paljon vaikeampaa, kuin naisten. Johtuuko se jostain järjenvastaisesta homoleimapelosta? En tiedä. Toisaalta nykyään, kun on vaimo ja kohta 6-viikkoinen lapsi, niin fyysistä läheisyyttä saa sikäli aina riittävästi, toisin kuin joskus 15-20 ikävuoden ympäristössä, jolloin tarve oli kova, mutta fyysistä läheisyyttä hyvin vähän.

Omalle pojalleni aion opettaa, että ihminen tarvitsee läheisyyttä ja kosketusta, ja että fyysinen läheisyys myös miesten kesken on ihan normaalia heteromeininkiä siinä missä miesten kesken saunominenkin. Tai ainakin opetan, miesten kesken halaamisessa ei ole mitään väärää.

Mahdollisuudet kannattaa käyttää

2011-04-29T16:00:00.000+03:00

Kirjoittelin jokunen päivä sitten eriarvoisuudesta tekstin, jossa pohdin sitä, että tuloerot eivät tee ihmisistä eriarvoisia. Eräs kommentoija toi esiin sen tosiasian, että tuloerot kyllä vaikuttavat mahdollisuuksiin ja myös esimerkiksi lasten mahdollisuuteen ja todennäköisyyteen tehdä tiettyjä tulevaisuuteen vaikuttavia valintoja. Tuloerot lisäävät mahdollisuuksien eroa ja aiheuttavat siis jonkinlaista "mahdollisuuksien eriarvoisuutta".

Kokonaan toinen asia on se, vaikuttaako tämä mihinkään tärkeään, kuten vaikkapa ihmisen onnellisuuteen. En ole lukenut tieteellistä vertaisarvioitua kaksoissokkotutkimusta asiasta, mutta minulla on sellainen käsitys, että varallisuus, ainakaan sellainen, jota ei ole hankittu omalla työllä, ei sanottavasti lisää ihmisen onnellisuutta. Toki kohtuullinen toimeentulo varmasti vähentää huolta huomisesta ja sitä kautta tekee ihmisestä onnellisemman, mutta esimerkiksi monikaan monimiljonääriksi tullut laulaja ei vaikuta kovin onnelliselta. Toki tiedotusvälineiden antama kuva on yleensä melko vääristynyt, enkä tunne yhtään monimiljonäärilaulajaa henkilökohtaisesti. Eikä niistä tasapainoisista tietenkään lööpeissä puhutakaan. Mutta joka tapauksessa siis uskon, että onnellisuus ei suoraan seuraa varallisuudesta. Myöskin huomattavan köyhissä maissa ihmiset saattavat olla onnellisempia kuin monet länsimaalaiset.

Vastaavasti uskon, että ihmiselle suotujen mahdollisuuksien määrästä ei sinänsä seuraa minkään hyvän tai hienon toteutumista, vaan hienoja asioita tapahtuu, kun mahdollisuuksia lähdetään käyttämään. Eli jos rikkaan perheen lapsella onkin periaatteessa mahdollisuus lähteä tekemään vaikka mitä, ei hänestä välttämättä tule ikinä mitään, kun taas hyvin köyhistä oloista voi nousta vaikka kuinka korkealle. Tähän vaikuttanee sekin, että helpoissa ja turvallisissa oloissa ihminen laiskistuu, kun taas hyvin vaikeissa oloissa on pakko toimia jo pysyäkseen hengissä.

Mahdollisuuksien käyttämiseen tuntuu myös liittyvän sellainen asia, että kun joskus tarttuu yhteen tilaisuuteen, seuraa siitä suoraan tai epäsuorasti uusia mahdollisuuksia, joita ei ikinä olisi edes tullut ajatelleeksi. Tämä on ymmärrettävää, koska normaaleista ruutineista poikkeaminen yleensä kasvattaa todennäköisyyttä, että tapahtuu jotain uutta ja arvaamatonta. Esimerkiksi uuteen ihmiseen tutustuminen saattaa johtaa useampaan uuteen ihmiseen tutustumiseen, ja jokainen uusi tuttavuus kasvattaa todennäköisyyttä uusien hienojen asioiden tapahtumiseen.

Mahdollisuudet kannattaa siis käyttää. Parempi yrittää ja epäonnistua, kuin olla yrittämättä. Joskus kannattaa jopa luopua jostain tutusta ja turvallisesta ja kokeilla jotain uutta, kun sellainen tilaisuus sattuu kohdalle.

Maito sopii suomalaisille

2011-04-28T17:00:00.000+03:00

Katselin juuri Studio 55:n pätkän, jossa virallisen terveystotuuskomitean vihollinen ja kaikkien terveystoisinajattelijoiden supersankari Antti Heikkilä kertoi maidosta. Kannattaa katsoa ja kuunnella. Kuunteleminen on oikeastaan tärkeämpää, koska Heikkilän ja haastattelijan naamat kertovat asiasta vain vähän.

Usein kuulee, että maito ei ole ihmisravintoa, koska muualla maailmassa laktoosi-intoleranssi on niin yleistä ja että me suomalaiset tai pohjoismaalaiset olemme vain omituinen poikkeus. Antin hyvä huomio oli se, että eikö se, että suomalaiset sietävät maitoa poikkeuksellisen hyvin, kerro juuri siitä, että se on suomalaisille sopivaa ravintoa, vaikka se ei muille ehkä olekaan. Heikkilän mukaan suomalaisista vain 10-15 % on laktoosi-intolerantikkoja, kun taas jossain päin Aasiaa heitä on lähes 100 % ja Afrikassa luokkaa 80 %. Vastaavasti taas keliakia on Suomessa yleisintä maailmassa, kun taas suurimmassa osassa maailmaa viljaa siedetään paremmin. Monet suomalaiset, joille maito aiheuttaa omituisia ongelmia, vaikka laktoosi-intoleranssia ei olekaan havaittu, ovatkin Heikkilän mukaan yliherkkiä gluteenille, jonka aiheuttama suolen toimintahäiriö estää laktoosin hajoamisen ja sitä kautta muita ongelmia suolessa.

Videolla käy myös ilmi, että maidon rasvat ovat erityisen terveellisiä ja nimenomaan käsittelemätön maito sisältää paljon probiootteja, eli suolistolle hyviä bakteereja. Pastöroinnissa suurin osa bakteereista ja entsyymeistä tuhoutuu tai deaktivoituu, jolloin menetetään osa terveyshyödyistä ja ravintoaineiden imeytyminen heikkenee. Homogenointi taas muokkaa rasvapallojen rakennetta, millä arvellaan olevan myös terveysvaikutuksia.

Pastöroinnin tärkein etu nykyään lienee se, että se lisää maidon säilyvyyttä hyllyssä. Kaupat tottakai haluavat minimoida hyllyyn pilaantumisen ja pidempi hyllyikä vähentää kysynnän vaihtelun vaikutusta. Aiemmin pastöroinnilla myös parannettiin maidon laatua, kun hygienian ja kylmäketjun laatu oli huonompi. Nykysysteemissä, jossa maito menee suoraan lehmän tissistä kylmäsäiliöön, ovat riskit kuitenkin huomattavasti pienempiä tai olemattomia.

Itse olen lopettanut maidon ostamisen kaupasta, ja haenkin maitoni nykyään Bisan tilalta Vantaalta. Maitoa saa osoitteesta Nurmimäentie 16 ja sitä voi hakea joka päivä aamulla 8:00-8:30 ja iltapäivällä 16:30-17:00. Maito lasketaan suoraan tankista hakijan omiin astioihin. Hyviä astioita ovat esimerkiksi Plastexin 5 litran isolla korkilla varustetut muovikanisterit, jotka on helppo pestä ja mahtuvat jääkaappiin. Maito maksaa euron litralta.

Raakamaito on siinä mielessä monia luomuterveysjuttuja helpompi, että kaikki tilat tuottavat sitä jo valmiiksi, eikä sen myynnin lisääminen vaadi mitään muuta, kuin että kaikki turha prosessointi lopetetaan ja maitoa aletaan myymään sellaisenaan. Raakamaito on myös harvinaisen edullista "superruokaa". Jos riittävän moni lakkaa ostamasta kaupan maitoa ja siirtyy maitotilojen asiakkaaksi, rupeavat kaupatkin väistämättä jossain vaiheessa myymään myös raakamaitoa, koska myynnin ylläpitäminen ja lisääminen on niiden edun mukaista. Sitten ei enää ole pakko hakea maitoa lähikauppaa kauempaa.

Selvitä mikä on sinun lähin maitotilasi ja mene ostamaan maitosi sieltä! Kannattaa myös järjestää lähellä asuvien raakamaidosta kiinnostuneiden kesken maitopiirejä, joissa kukin hakee maitoa vuorollaan koko porukalle.

Miksi hyvinvointivaltio ei toimi?

2011-04-27T14:45:00.000+03:00

Alkuun selvennyksenä, että (tässä bloggauksessa) tarkoitan hyvinvointivaltiolla valtiota, jossa pysyy hengissä ja saa terveydenhuoltoa tekemättä itse mitään työtä asian eteen. En siis tarkoita, että ihmisillä olisi välttämättä hyvä olla kaikilla subjektiivisilla mittareilla mitattuna.

Hyvinvointivaltiossa valtio vie ihmisiltä suuren osan rahoista verottamalla melkein kaikkea paitsi hengittämistä. Nämä rahat valtio jakaa erilaisille edunsaajille, kuten vaikkapa työttömille, lasten vanhemmille ja monenlaiseen taloudellisesti kannattamattomaan yritystoimintaan. Tämä osa hyvinvointia, siis se, että tuetaan erilaisia ihmisiä ja asioita. Hyvä puoli on se, että kaikilla on jonkinlainen mahdollisuus terveydenhuoltoon. Aikanaan verovaroin mahdollistettiin kaikkien kouluttaminen, millä oli varmasti positiivia vaikutuksia Suomen kehittymisen kannalta. Nykyään itseoppiminen mm. internetin avulla saattaa jo mennä ohi valtion kouluista.

Toinen osa hyvinvointia on perustarpeiden tyydyttämiseen vaadittavan työn määrän väheneminen teknisen kehityksen ansiosta. Esimerkiksi pesukone vähentää pyykinpesuun kuluvaa aikaa, auto helpottaa liikkumista ja internet tuo tiedon käden ulottuville. Ei tarvitse enää koluta kirjastoa löytääkseen tietoa melkein mistä tahansa. Lähdekritiikkiä toki täytyy harrastaa.

Näyttäisi siltä, että mitä helpompaa elämästä tulee, sitä enemmän ihmiset keskittyvät vaatimaan itselleen lisää. Kun ei tarvitse tehdä töitä koko valoisaa aikaa saadakseen kasvatettua ruokaa talven varalle, käytetään vapautunut aika siihen, että vaaditaan, että kaiken täytyy tulla ilmaiseksi tekemättä mitään. Tämä tulee esiin vaatimuksina lisätä kaikenlaista valtion jakamaa ilmaista rahaa ja samalla pienentää verotusta (ainakin oman tulotason ryhmältä). Ollessani eduskuntavaaleissa vaalitoimitsijana, väitti eräs mukana ollut nainen (demari tai vasuri, en muista), että Suomessa ei todellakaan ole progressiivinen verotus, kun veroprosentilla on joku katto, eikä se mene koskaan sataan. Hän piti myös törkeänä, että yrityksestä saa verovapaita osinkoja tiettyyn pieneen rajaan asti.

Hyvinvoinnin perustana on, että joku tekee asioita ja että joku tekee asioita vieläpä niin tehokkaasti, että hänelle (ja muille) jää aikaa tehdä muutakin kuin hengissä pysymiseen tähtääviä asioita. Ihmisiä motivoi erilaisten asioiden tehostamiseen se, että itse(kin) hyötyvät siitä. Sosiaalidemokratiaan taas kuuluu, että jos joku yrittää tehdä jotain entistä paremmin, siitä kuuluu rankaista, koska hän ehkä pyrkii saamaan itselleen hyötyä. Tämä tulee esiin esimerkiksi siten, että työttömältä viedään tuet (tai osa niistä), jos hän tekee vähääkään töitä. Myös tuloerojen keinotekoiseen pienentämiseen tähtäävät aikeet ovat samaa sarjaa. Minun mielestäni yrityksillä pitää olla oikeus maksaa ihan mitä tahansa kelle tahansa, jos ovat sitä mieltä, että jonkun työpanos on yritykselle sen arvoinen. Suuri osa investointeja vaativista kehitysprojekteista, jotka onnistuttuaan ovat tuottaneet kaikkien elämää helpottavia asioita, olisivat jäänet tekemättä, jos kehittäjä ja riskin ottaja ei olisi voinut ajatella hyötyvänsä kehitystyöstä mitenkään.

Ihmisten materiaalinen hyvinvointi (ja ehkäpä juuri siihen yhdistetty henkinen pahoinvointi) johtaa havaintoni ja tulkintani mukaan siihen, että ihmiset rupeavat pitämään sitä itsestäänselvyytenä. Sen seurauksena he passivoituvat, ja ryhtyvät vaatimaan muilta sen sijaan, että tekisivät jotain. Tämä taas johtaa siihen, että hyvinvoinnin perustana oleva kasvuun ja kehitykseen tähtäävä toiminta vähenee ja sitä kautta hyvinvointi vähenee. Hyvinvoinnin vähentyessä valitus lisääntyy entisestään ja hyödyllinen toiminta vähenee, kunnes tulee romahdus. Romahduksen jälkeen on pakko taas ruveta tekemään jotain ihan itse.

Täytyykö odottaa romahdusta vai saataisiinko Suomi nousuun jo ennen sitä?

Terveellinen ruoka on miesten juttu

2011-04-19T00:55:00.006+03:00

Lapsen syntymä on selkeästi muuttanut ajankäyttöä. Ei edes bloggaamaan meinaa ehtiä. Toisaalta lapsen kanssa vietetty aika ei suinkaan ole mitenkään huonosti vietettyä aikaa, vaan jos ajattelee, miten voi helpoiten saada mahdollisiman paljon hyvää aikaan jonkun ihmisen elämässä, on se varmaankin viettämällä aikaa oman lapsen kanssa, joka sen vaikutuksesta kokee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

Hesarissa pari päivää sitten juttu siitä, että ihmisen onnellisuus riippuu lähinnä terveellisistä elämäntavoista, erityisesti liikunnasta ja ruokavaliosta. Samaa tutkimusta tutkaillaan hieman tarkemmin tässä.

"Tutkimuksesta ilmenee myös, että ruokavalion terveellisyys näyttää usein liittyvän onnellisuuteen, toisin kuin ammatti, tulotaso tai sukupuoli."

Jos ruokavaliolla on vahva korrelaatio onnellisuuden kanssa, niin miksi monet kuitenkin syövät niin epäterveellisesti?

Yksi syy on varmaankin se, että terveellistä ruokaa pidetään akkojen hömpötyksenä. Näin itsekin ajattelin vielä joku aika sitten, tosin koitin silti syödä kohtuullisesti rehuja, koska ajattelin sen olevan terveellistä. Ja kyllähän se onkin, mutta ei se ollut erityisen hyvää. En nimittäin ollut tehnyt yhtä tärkeää oivallusta: rehujen kanssa pitää olla paljon rasvaa ja tietysti myös lijaa! Lihan tärkeyden kasvisruuan maun antajana olin toki tajunnut aina, mutta en sitä, että jos aikoo syödä vaikkapa höyrytettyä parsakaalia, täytyy se kuorruttaa voilla ja maustaa suolalla ja pippurilla. En myöskään ollut täysin tajunnut, että terveellistä ruokaa eivät ole viljat, margariinit, rasvattomat maitotuotteet ja muut viralliset terveysruuat, vaan nimenomaan aidot ja mahdollisimman vähän prosessoidut, laadukkaat ja yksinkertaiset ja edulliset perusainekset, kuten liha, kala, kananmunat, voi, raakamaito ja erinäiset rehut, kuten vaikkapa sipuli, tomaatti ja kaali.

Virallista rasvakammoista terveysruokaa tuntuvat suosivan erityisesti naiset. Se siis todellakin on akkojen hommaa, eikä sellaiseen siis monikaan kunnon mies viitsi ryhtyä. Siksi toivoisinkin, että useamopi mies tajuaisi tämän: vähärasvaisuus, kevyttuotteet ja runsas viljojen suosiminen on elintarviketeollisuuden etujen ajamiseksi keksitty huijaus, eikä sellaisella ruokavaliolla monikaan laihdu, saati sitten ole onnellinen. Jos haluaa laihtua, kannattaa jättää viljat, riisi, peruna ja muut ravinneköyhät ja paljon tärkkelystä sisältävät ruuat kaupan hyllyyn ja täyttää ostoskori voilla, kananmunilla, rehuilla, lihalla, kalalla ja rasvaisilla maitotuotteilla. Itse laihdun näillä eväillä 8 kiloa kolmessa kuukaudessa, eikä tarvinnut nähdä nälkää. Ei tule enää ruuan jälkeen ähkyä ja väsymystä, vaan hyvä ja energinen olo!

Tuohon toiseen kohtaan, eli säännölliseen liikuntaan suosittelen myös panostamaan. Itselleni se tarkoittaa työmatkan pyöräilyä, kun en kuitenkaan jaksa erikseen lähteä lenkille. Lenkille lähtemistä helpottanee joku kaveri, jonka kanssa käydä lenkillä. Metsässä liikkuminen on myös kivaa. Nyt kun on kevät, voi kohta lähteä luontoon etsimään ensimmäisiä villivihanneksia ja jossain vaiheessa myös korvasieniä, ja erilaista syötäväähän voi metsistä kerätä pitkälle syksyyn.

Mitä tarkoittaa "arvo"?

2011-04-17T12:00:00.002+03:00

Kuka mittaa ihmisen arvon rahassa? Minä en, mutta päätellen poliitikoiden puheista, hyvin monikin eduskunnassa näin tekee. Lähes poikkeuksetta nimittäin "eriarvoistumisen" kauhistelu on palkkaerojen kauhistelua.

Ajatteleeko joku oikeasti, että ihmisen arvo mitataan rahassa? Jos asiaa kysyy näiltä palkkaeroista valittavalta ihmiseltä, he luultavasti vastustavat ajatusta, että ihmisen arvoa pitäisi tai edes voisi mitata rahassa. Miksi sitten niin monen mielestä palkkaerot ovat eriarvoisuutta? Tarkoitammeko minä ja joku eriarvoisuudesta puhuva arvolla ihan eri asioita?

Minun mielestäni ihmisen arvo on siinä, että hän on ihminen, Jumalan kuvaksi luotu, jonka puolesta Kristus on kuollut. Kaikilla ihmisillä on sama ihmisarvo. Minä en kuitenkaan vietä aikaa kaikkien maailman ihmisten kanssa, enkä auta jokaista maailman ihmistä henkilökohtaisesti. En edes yritä tai halua. En siis anna eri ihmisten kanssa vietetylle ajalle samaa arvoa, vaan todennäköisemmin kutsun luokseni iltaa istumaan jonkun ystävän, kuin täysin tuntemattoman. Koitan myös kohdistaa apuni lähempänä oleviin ihmisiin satunnaisen uusi-seelantilaisen sijaan. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole ristiriidassa sen kanssa, etteikö kaikilla ihmisillä olisi sama arvo ihmisinä.

Arvo voi tarkoittaa eri asioita. Tietynlaisen paperilapun arvo voi olla vaikkapa 10 euroa. Eri ihmiset kuitenkin antavat sille eri määrän arvoa, vai pitäisikö puhua arvostuksesta? Monissa maissa Eurolla ei ole mitään arvoa, paitsi ehkä sytykkeenä. KISS-yhtyeen keikkalippu saattaa olla jollekin ihmiselle hyvin arvokas, kun taas minä en anna sille mitään arvoa, paitsi ehkä sen, minkä määrän euroja saan myymällä sen ja siitäkin pitäisi vähentää myymiseen nähdyn vaivan hinta.

Ihmiset ovat kuitenkin eri asia kuin esineet ja arvopaperit. En kannata ihmiskauppaa. Sen takia mielestäni ihmisen arvo ja rahallinen arvo ovat ihan eri asioita. Vähän kuin yrittäisi mitata matkaa kilogrammoina. Ihmisen tekemälle työlle taas hyvinkin voidaan antaa arvo, jonka tekijä ja maksaja yhdessä sopivat.

Tasapalkan tai tuloerojen reilun pienentämisen vaatiminen on vähän kuin vaatisi, että kullan kilohinnan täytyy olla sama kuin perunan, koska on ihan epäreilua, että Keijo saa kullasta paremman kilohinnan, kuin Pertti perunoista! Keijo ja Pertti ovat siis eriarvoisia! Yäääh! Jokainen tajunnee, että edellä kuvatun kaltainen vaatimus olisi idioottimainen, mutta samalla moni tuntuu ajattelevan, että vaikkapa 30 asteen pakkasella kännykkämastossa kovassa tuulessa ties miten korkealla heiluminen ja antennin korjaaminen siellä sormet jäässä pitäisi olla saman arvoista, kuin kirjaston tiskin takana istuminen mukavasti kahvikupposen kanssa lämpimässä nettiä selaillen ja tarvittaessa asiakkaita palvellen. Sekin on mielestäni täysin idioottimaista. Ei juuri kukaan halua tehdä raskasta ja vaativaa työtä, jos siitä saa saman palkan, kuin helposta työstä. Toki on muitakin vaikuttimia, kuten työympäristö, työkaverit ja muut työhön liittyvät edut. Mielestäni mitään näistä ei pitäisi valtion taholta määrätä joidenkin ahtaiden standardien mukaisiksi. Enkä nyt siis väitä, että kukaan täysjärkinen olisi mitään tasapalkkaa vaatimassakaan, mutta palkkaerojen pienentämistä tunnutaan ainakin vaalipuheissa vaadittavan.

Mielestäni siis tuloerot eivät tee ihmisistä eriarvoisia. Tuloerot kertovat käytännössä siitä, minkä hinnan kukin itse omalle ajalleen antaa. Joku on valmis olemaan tunnin ajan työnantajan käytössä 10 eurolla, kun toinen ei suostu siihen alle 100 euron. Miksi tähän pitäisi valtion taholta pyrkiä puuttumaan? Ketään ei käsittääkseni pakoteta tekemään työsopimusta, johon ei ole tyytyväinen. Pitäisikö kovapalkkaisia kieltää tekemästä töitä? Tai jos jossain työssä on ilmeisiä riskejä ja haittoja, pitäisikö pakottaa joku tekemään se, kun siihen ei saisi houkutella ketään kovalla palkalla? Tähän pohdiskeluun on nyt hyvä todeta, että "en osaa mitään, mistä maksettaisiin paljon". Kuka tahansa voi kuitenkin opetella uusia taitoja. Tämä vaatii kuitenkin, että haluaa oppia. Jos ei halua opetella mitään uutta saadakseen parempaa palkka, ei mielestäni pitäisi kuitenkaan vaatia toisia ihmisiä olemaan opettelematta.

Uskon, että eriarvoisuuspuheissa on kyse siitä, että halutaan kieltää se tosiasia, että ihminen on itse vastuussa itsestään ja myös palkkansa suuruudesta. Suomalaiseen sosialismiin kuuluu, että oma yrittäminen on pahasta ja valtio huolehti kaikista ja kaikesta. Jos joku pärjää paremmin, siitä rangaistaan. Tästä esimerkkinä progressiivinen verotus ja toisaalta tukien antaminen niille, jotka eivät halua tehdä töitä menestymisen eteen.

Palkkaerot pienevät siten, että ihmiset rupeavat kehittämään itseään, siis muutakin kuin elintasosairauksia tai Salkkari- ja Big Brother -tietoisuutta. Se vaatii sitä, että uskaltaa uskoa itseensä ja lähtee toteuttamaan unelmiaan. Valittamalla ja kadehtimalla se ei onnistu.

Miksi kavereiden näkemiseen pitää olla syy?

2011-04-14T14:30:00.000+03:00

Olen välillä huomannut sellaisen asian, että usein kavereiden näkemiseen yrittää keksiä jonkun "tekosyyn", oli se sitten joku yhteiseen kiinnostukseen liittyvä asia tai vain oluelle meneminen. Jotenkin siis tuntuu olevan vaikea sanoa, että "olisi kiva nähdä sinua", ilman sen kummempia syitä, ihan vain ihmisen itsensä takia. Eikä siinä mitään pahaa olekaan, että koittaa jonkun syyn keksiä, mutta olenpahan välillä tätä aina miettinyt, mistä moinenkin käyttäytyminen johtuu. Asia korostuu ehkä sellaisten kavereiden kohdalla, joita en tunne kovin hyvin ja joista en siksi ole ihan varma, miten he minuun itseeni suhtautuvat.

Yksi syy "tekosyiden" keksimiselle on ehkä se, että on mukavampi kuulla vastaus "en nyt ehdi oluelle", kuin vaikkapa "en välitä nähdä sinua". Ehkäpä jälkimmäisellä tavalla kukaan ei yleensä vastaakaan, jos on yhtään ihmissuhdetaitoinen, mutta jos on kuitenkin esittänyt kysymyksen muodossa, että olisi kiva nähdä, ja vastaus on kielteinen, se kääntyy helposti muotoon "ei olisi kiva nähdä".

Vielä oma lukunsa on tilanne, jossa on tavannut jonkun ihmisen vaikkapa kaverin bileissä tai jossain muussa harvoin toistuvassa tilanteessa, ja juttu on luistanut hyvin tai ainakin oma tulkinta on ollut sellainen. Jos sitten haluaisi nähdä tämän ihmisen uudestaan, niin on melko vaikeaa ehdottaa mitään näkemistä. En tiedä onko se vain omaa rajoittuneisuuttani, mutta minulle sellainen ainakin on hyvin vaikeaa. Vaikka olen melko suorapuheinen, niin en silti uskalla ottaa yhteyttä johonkin puolituttuun, että "hei, olit niin hyvän oloinen tyyppi, että voitaisko vaikka mennä kahville?". Jos olisin sinkku ja tämä toinen olisi sinkkunainen, niin sekin olisi melkeinpä helpompaa, kuin jos se toinen on mies, puhumattakaan että kyseessä olisi naimisissa oleva nainen.

Ehkä tässä varatun naisen tapauksessa näin vain kuuluukin olla, en tiedä. Mutta luulisi heteromiehen uskaltavan ehdottaa tapaamista toiselle heteromiehelle ilman sen kummempaa ihmeellistä pelkoa epämääräisistä tulkinnoista?

Tai sitten vain täytyy ainakin ensimmäisellä kerralla koittaa keksiä joku syy? Terve, lähdetkö sienimetsälle?

YYA

2011-04-13T12:00:00.001+03:00

Yhteistyö, ystävyys ja keskinäinen avunanto. Suomella ja Neuvostoliitolla oli joku tuon tapainen sopimus joskus. Koska Neuvostoliittoa ei enää ole, voi kukin harjoittaa YYA:ta omassa kaveripiirissään.

Olin eilen poikkeuksellisesti autolla töissä. Yleensä menen polkupyörällä, koska ruuhkassa istuskelu nyt vain on typerää ja pyörällä pääsee suunnilleen samassa ajassa ja paljon paremmalla mielellä. Samalla saa hyötyliikuntaa. Kotiin lähtiessäni auto rupesi hyytymään heti päästyäni Kehä I:lle Otaniemestä. Sen verran riitti vauhtia, että sain auton rullaamaan sopivaan kohtaan tien sivuun. Koitin käynnistää autoa ja totesin, että hyvin startti pyörittää konetta, mutta ei meinaakaan luvata. Kurkkasin myös konepellin alle, mutta eipä siellä tietenkään mitään näkyvää vikaa ollut. Bensamittarikin näytti, että bensaa pitäisi olla.

Soitin siis ystävälleni Kimmolle, jolla tiesin olevan hinausköyden yleensä autossa mukana. Kimmo lupasikin tulla hinaamaan auton. Odotellessani kävin katselemassa keväistä metsää ja koitin saalistaa katseellani pakurikääpiä teeaineksiksi ja puolen tunnin päästä Kimmo tulikin. Vielä yhdessä ihmeteltyämme päädyimme arvelemaan syyksi viallista bensapumppua tai jotain tukosta jossain polttoaineen reitillä. Heitimme köyden kiinni ja saimme auton tuotua kotiin. Siinä vaiheessa ei onneksi enää ollut ruuhkaa. Olisikin ollut turhan jännää ruuhka-aikana.

Tunnen Kimmon hyvin ja häneltä uskallan pyytää apua aina kun tarvitsen. Mutta vähemmän tutuilta on selkeästi vaikeampi pyytää apua, vaikka itse olen siinä ylipäätään uskoakseni melko hyvä. Ajattelen, että voin pyytää apua, koska yleensä ihmiset mielellään auttavat ja sanovat kyllä, jos heilla on kiireellisempää tekemistä. Näin ainakin itse pyrin toimimaan. Minun mielestäni tämä sosialistinen valtio, jossa elämme, on liikaa saanut meidät ajattelemaan, että ei muilta pidä pyytää apua, vaan jos joku tarvitsee apua (vaikkapa tuntematon köyhä koditon), niin valtion kuuluu auttaa. Ei kuitenkaan ole muuta valtiota, kuin me sen kansalaiset.

Erityisesti köyhänä opiskeluaikana Ristin killassa keskinäinen avunanto oli suuressa merkityksessä esimerkiksi muutoissa. Itse olin opiskeluaikanani (hatusta vedettynä) ehkä 20 kaverin muutossa auttamassa. Muutoissa oli lähes aina mukavaa ja muuttaja tarjosi jotain syötävää ja juotavaa. Lisäksi pääsi hyvällä syyllä heilumaan ympäriinsä ilman paitaa, mikä on aina hieno juttu. Eikä kellään tietenkään olisi ollut halua maksaa muuttofirmalle, ja yksin muuttaminen olisi turhan raskasta. Kaikki siis voittivat, paitsi verokarhu, kun rahaa ei liikkunut, eikä niin ollen verojakaan.

Kavereiden auttaminen on hienoa, koska siinä tuntee itsensä hyödylliseksi. Jos vieläpä tekee jotain erityistaitoja vaativaa, saa erityistä iloa. Jos avun saaja vielä osoittaa kiitollisuuttaan muiden kuulleen, on ilo entistäkin suurempi. Joku sanoo, että kissa kiitoksella elää ja tekee sen ymmärtääkseni negatiivisessa sävyssä, mutta kyllä minun mielestäni auttaminen on paljon kivempaa, jos autettava osoittaa työstäni kiitollisuutta.

Muita auttamalla luo myös itselleen tunteen, että itseäkin ehkä tullaan tarvittaessa auttamaan. Ainakin toistaiseksi minuakin on yleensä tarvittaessa autettu.

Toivoisin, että yhä enemmän ihmiset auttaisivat toisiaan niin, ettei mukaan tarvitsisi sotkea byrokratiaa tai veroja. Tukemalla byrokraatteja verovaroin tuetaan byrokratian ja holhouksen lisäämistä ja viivästytetään suuren muutoksen tapahtumista. Suuri muutos, jota itse koitan edistää (ainakin pitämällä asiaa esillä), on valtion lonkeroiden ja byrokratian radikaali vähentäminen ja toisten auttamisen ja hyvän jakamisen vähintään yhtä radikaali lisääminen. Vaikka uskonkin, että ihmiset ovat vahvasti pahaan taipuvaisia, uskon, että jos yleinen ilmapiiri kannustaa hyvän tekemiseen ja toisista välittämiseen, ihmiset tekevät keskimäärin enemmän hyvää ja välittävät toisistaan.

10 000 rikki!

2011-04-13T01:30:00.001+03:00

Eilen, siis maanantaina (nythän on kellon mukaan jo keskiviikko), meni rikki 10 000 katselun rajapyykki blogissani. Jee!

Kirjoittelua on nyt takana jotakuinkin 2,5 kuukautta, joten katseluita on ollut keskimäärin 130 päivässä. Pitäisi siis kirjoittaa päivittäin, koska parin päivän tauko laskee lukua jo aika paljon. Itsekin luen mieluiten blogeja, joihin kirjoituksia tulee säännöllisesti.

Olisikohan myös aika tehdä blogin ulkoasulle jotain? Sovin jo ainakin erään valokuvaajaystäväni kanssa, että hän ottaa minusta kunnon kuvan laitettavaksi tuohon sivupalkkiin. Ehkäpä samalla kertaa kuvan päivityksen kanssa voisi ulkoasuakin hioa. Katsotaan nyt.

Oikeus päättää ja oikeus osallistua päätöksentekoon

2011-04-09T20:00:00.000+03:00

Demokratia lienee yksi toimivimmista yhteiskuntajärjestyksistä, minkä ihmisten kesken voisi kuvitella toimivan. Siinä enemmistö päättää vähemmistön puolesta, mitä saa ja ei saa tehdä, miten paljon keltäkin viedään väkivallan uhalla rahaa ja kenelle väkisin viety raha annetaan. Se on sikäli parempi, että päätökset ovat usein vähemmän mielivaltaisia, kuin jos yksinvaltias päättäisi kaikesta.

Demokratiassa on kuitenkin aste-eroja sikäli, että voidaan päättää (demokraattisesti, heh), että mistä asioista on tarve päättää demokraattisesti. Suomessa elämme melko syvässä holhouksessa. Esimerkiksi valtion byrokraatit ovat päättäneet, että alle 18-vuotias ei voi osata vastuullisesti käyttää sädetikkuja. Toisaalta alle 18-vuotias saa ostaa bensiiniä ja tulitikkuja -- onkohan lainsäätäjä nyt hiemen unessa? Toistaiseksi ihmiset hieman yllättäenkin saavat päättää omista syömisistään itse ja syödä jopa viljaa, makeisia ja muuta melko haitallista.

Minun mielestäni Suomessa päätetään ihan liikaa ihmisten puolesta. Joku voisi sanoa, että kannattaa sitten äänestää jotain (klassista) liberalistia vaaleissa. (Klassinen siis erotuksena nykyisiin arvoliberaaleihin.) Uskon, että se ei auta, koska riittävän suuri osa ihmisistä tuntuu mieluummin ulkoistavan vastuun omasta elämästään valtiolle, kuin ottavan sen itse. Miten muuten voidaan selittää se, että vaaleista toiseen hallituksessa istuvat samat turhia lakeja säätävät kieroilijat, jotka lupaavat yhtä ja tekevät toista? Tai miten muuten voitaisiin selittää suuri työttömyys, kuin sillä, että ihmiset odottavan jonkun toisen tarjoavan työtä, sen sijaan että perustaisivat yrityksen? Tai se, että vaikkapa rakentamisesta pitää olla älyttömät säädöskokoelmat, että rakentajat rakentaisivat taloja, jotka eivät heti homehdu? Luulisi nyt rakentajallakin jonkin verran ammattiylpeyttä olevan ja käytössään vuosisatojen aikana kertynyttä tietoa. Jos siis enemmistö päättää kaikesta, ei demokratiassa vähemmistölle jää paljoakaan sanomista.

Minä haluan kuitenkin päättää asioistani itse. En halua osallistua päätökseen omista tai muiden asioista, vaan haluan päättää omistani ja olla sekaantumatta toisten päätöksiin. Tämä ei siis tarkoitta sitä, ettenkö vaikkapa mielelläni auttaisi tuttuja tai tuntemattomia sopivan tilaisuuden tullen, kuten jotkut tuntuvat asian tulkitsevan. Se tarkoittaa sitä, että minun mielestäni ei ole valtion asia, haluanko minä purkaa ilotulitteita ja tehdä niistä omia pommeja, ammuskella omilla mailla turvallisen etäisyyden päässä muista ihmisistä haulikolla männynkantoja, tai myydä nettisivullani kuivattuja metsästä kerättyjä sieniä, joita ei ole lisätty kauppasieniluetteloon. Minun mielestäni kaikissa asioissa vastuun pitäisi olla asianosaisilla, ei valtiolla. Esimerkiksi myyjä ei minun mielestäni saa valehdella myymästään tuotteesta ja ostaja on itse vastuussa tuotteen väärinkäytöstä. Esimerkiksi metanolia ei saa myydä etanolina tai valkokärpässieniä kuusenherkkusieninä. Näitäkään asioita ei mielestäni sinänsä tarvitse kirjoittaa lakiin, vaan niiden pitäisi olla itsestäänselviä.

Jos kerran äänestämällä ei voi vaikuttaa, mitä sitten voi tehdä? Niille, jotka haluavat noudattaa lain kirjainta, on monia tapoja hyödyntää loputtomia porsaanreikiä. Ne, jotka mieluummin noudattavat lain henkeä, voivat vain tehdä mitä tykkäväät, jos se ei heidän mielestään ole väärin. Esimerkiksi puun kyljessä kasvavan pakurikäävän myyminen elintarvikkeeksi on laitonta, koska se on "uuselintarvike" (tunnettu käyttöhistoria vain satoja tai tuhansia vuosia) ja koska sitä ei haluta lisätä kauppasieniluetteloon. Valtion uskollinen alamainen tietenkin uskoo, että pakuri on pahapahapaha, eikä edes vilkuile koivunrunkoihin metsässä. Lain kirjainta noudattava taas voi myydä pakuria vaikkapa koriste-esineenä, koska myyjä ei voi tietää, mitä ostaja koriste-esineillään tekee. Ehkäpä hän pesee ne kattilassa ja vahingossa juo pesuveden? Lain henkeä (jos Suomen laissa nyt mitään henkeä on) noudattava saattaa (virheellisesti?) ajatella, että Suomen lain tarkoitus on suojella ihmisiä pahalta, eikä suinkaan hyvältä, ja että siksi on lain hengen vastaista olla myymättä terveellistä pakuria elintarvikkeeksi.

Äänestäkää siis ketä äänestätte tai olkaa äänestämättä. Tärkeämpää on käyttää omaa järkeä ja toimia sen mukaan. Oli se sitten lain hengessä, porsaanreikiä hyödyntäen tai suorastaan väärät lait hyläten. Hui, kehoitinko ihmisiä laittomuuteen? Vastuu jääköön itsekullekin lukijalle.

Laihduttaminen on naurettavan helppoa

2011-04-08T22:45:00.000+03:00

Totesin, että kohta joutuu lopettamaan paljon rasvan, lihan ja rehujen syönnin, kun paino oli tänään enää 63,6 kiloa, kun se vielä joulukuun puolenvälin jälkeen oli 70,4 kg. Silloin siis rupesin käyttämään vaakaa, kun sellainen työpaikalle hankittiin. Hiilihydraattien vähentäminen syömisistä tapahtui jo hieman aiemmin, joten lähtöpaino lienee ollut 71 kilon päälle. Nämä siis sisältävän reilun kilon verran vaatteita. Hauis oli viime mittauksessa vielä 32 cm ja nyt enää 30, mikä on hieman harmillista. Lohduttaudun tosin sillä, että rasvaprosentti on pudonnut ja hauiksestakin on siis lähteny lähinnä sitä. Täytyy kuitenkin koittaa roikkua enemmän leuanvetotangossa ja heilutella kahvakuulaa. Vatsanympärys on kuitenkin pienentynyt huomattavasti ja rinnanympärys jonkin verran kasvanut.

Millä tavoin sitten laihdutin? En oikeastaan laihduttanut, vaan söin hyvää ja terveellistä ruokaa niin paljon kuin teki mieli. Välillä söin kyllä sosiaalisen paineen takia puhdistettua viljaa monessa muodossa (pullaa ja muuta, millä Suomessa on tapana vieraita kestitä) ja sen jälkeen paino kyllä aina hetkellisesti nousikin. No mitä iloa laihtumisesta on ollut? Ensinnäkin näytän nyt mielestäni paremmalta. Tämä on toki makukysymys, mutta itse tykkään siitä, että vatsalihakseni erottuvat ainakin jonkin verran ilman juuri mitään treeniäkään. Ennen kesää täytyy hieman kyllä treenatakin. Toiseksi syömisen jälkeen ei iske väsymystä, kuten tapahtui syödessäni perunaa, pastaa tai riisiä. Kolmanneksi ja ehkä tärkeimpänä olen tajunnut, että terveellinen ruokahan on aika hyvää, kun tajuaa, että se koostuu paljosta voista, kaikenlaisista rehuista, lihasta ja kalasta, mahdollisimman rasvaisista maitotuotteista, kananmunista, suomalaisista marjoista ja sienistä, ja (itselläni aika vähäisistä) hedelmistä. Siihen taas eivät mielestäni kuulu einekset, viljat (etenkään puhdistetut sellaiset), valkaistu sokeri, peruna, riisi, "virvoitusjuomat" (virvoittaako ne muka?), valmiiksi marinoidut lihat, vähärasvaiset maitotuotteet, margariinit tai kevyttuotteet. Sen lisäksi siis, että olen nykyään edustavamman näköinen, pysyn myös luultavasti pidemmän päälle paljon terveempänä, kun saan paljon enemmän tarpeellisia vitamiineja, hivenaineita, rasvoja ja muuta ja toisaalta vähemmän myrkkyjä, lisäaineita, transrasvoja ja muuta sellaista. Ainakin flunssa on pysynyt poissa sitten uuden ruokavalion aloittamisen.

Miksi sitten enemmistö "laihduttajista" tuntuu laihduttavan hampaat irvessä ilman tuloksia? Voi olla, että ihan kaikille VHH-ruokavalio ei sovi, mutta uskoisin, että tärkein syy on virallinen terveyspropaganda. Sehän opettaa, että rasvat lihottavat ja kevyttuotteitteet laihduttavat. Tämä on ilmeisesti iskostettu niin syvään monien päähän, että sillä ei ole mitään väliä, miten asia käytännössä näyttää toimivan. Ihmiset uskovat mielummin, että heissä itsessään on vikaa, kuin että virallisessa totuudessa olisi vikaa. Minäpä sanon, että tässä tapauksessa kannattaa uskoa omia aistejaan. Viralinen totuuskin voi olla väärässä, niin pahalta kuin se ehkä tuntuukin.

Moni on ihmetellyt, että mitä sitä sitten voi syödä, jos ei syö nopeita hiihydraatteja. Valkosokereista luopumisen moni vielä ymmärtääkin. Ymmärrän kysymyksen, sillä itsekin muistan joskus miettineeni, että olisi hankalaa jos olisi keliakia. Nyt olen kuitenkin huomannut, että eipä gluteenista tai edes nopeista hiilihydraateista luopuminen kovin vaikeaa ole. Perinteiset tärkkelyslisukkeet voi mainiosti korvata kaaleilla, sipuleilla, tomaatilla, avokadolla, porkkanalla, pähkinöillä, siemenillä ja vaikka millä. Aamupuuron taas voi korvata kananmunilla ja pekonilla (tosin pekonissa on nitraatteja) tai turkkilaisella jukurtilla ja isolla kasalla pakastemarjoja. Työpaikkaruokaloissakin voi usein jättää hiilaripläjäykset ottamatta. Sokerisuklaan voi korvata raakasuklaalla.

Jos pyykkilautavatsa ja rasvainen liharuoka kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla vähähiilihydraattisuutta. Voin suositella!

Niin, ja jos on paha tapa napostella jotain laadutonta lisäainemoskaa varsinaisten aterioiden välissä, niin tilaa minulta Suomen parasta villiraakakuivalihaa! Raakakuivattua hirven paistia katajanmarjoilla maustettuna. Hirveän hyvää ja joidenkin mielestä hirveän hintaista. Tutustumistarjouksena 150 euroa kilo (ainakin nopeimmille).

Työtä riittäisi, kun vain olisi tekijöitä

2011-04-07T22:00:00.001+03:00

Usein kun keskustelee kavereiden kanssa, niin tulee ilmi, että hyviä bisnesideoita olisi vaikka miten paljon, kun vain ehtisi tehdä (ehtiminenhän on valintakysymys, mutta kaikkea vain ei ehdi, joten pitää siis miettiä, mikä on tärkeää).

Samaan aikaan, kun on loputon määrä toteuttamiskelpoisia bisnesideoita, on Suomessa loputon määrä työttömiä, joiden ei tarvitse, eikä kannata tehdä mitään, koska kotona lojuessaan he saavat niin paljon rahaa, että tulot saattaisivat ainakin aluksi tippua, jos he lähtisivät kokeilmaan jotain omaa bisnestä! Ja vielä ihmetellään, miksi on niin paljon työttömiä. Niin kauan kuin valtio jakaa ilmaista rahaa, ei työttömyys tule häviämään mihinkään. Ihminen on itsekäs ja ajattelee omaa (lyhyen tähtäimen) etua (joka ei pidemmän päälle välttämättä ole mikään etu) ja jos täytyy valita loikoilu tai tekeminen, niin loikoilu helposti voittaa.

Selkeästikin siis harjoitettu työllisyyspolitiikka mättää, kun työttömiä on niin paljon. Kertoohan jo nimi "työttömyystuki" sen, mistä on kyse. Sillä tuetaan sitä, että ihminen pysyy työttömänä. Jos ei olisi tukea, olisi pakko tehdä itse asialle jotain. Moni ajattelee, että jos moisia tukia ei olisi, niin sitten kaikki työttömäksi jäänet välittömästi kuolisivat nälkään ja muuttuisivat alkoholisteiksi. Niin ei kuitenkaan kävisi, jos ihmiset voisivat toimia luonnollisella tavalla, eli tehdä jotain mitä osaavat toisten hyödyksi ja saada vastineeksi jotain mitä itse tarvitsevat. Yhteiskunta on pyrkinyt estämään tämän muunmuassa säätämällä kaikkeen toimintaan hillittömästi byrokratiaa. Lisäksi jotenkin epäsuorasti tai ehkä suorastikin ihmisille on saatu opetettua, että on työnantajia ja työntekijöitä ja että töitä voi vain yrittää hakea ja jos ei saa, niin ei saa. Tämä käy ilmi kaikenlaisista tehtaiden sulkemista vastustavista mielenosoituksista. Toki kaikkea saa vastustaa, mutta voisiko olla hyödyllisempää tehdä jotain itse sen sijaan, että valittaa ja vaatii muilta? Lisäksi juuri kaikenlaiset työttömyyden tukimuodot viestivät siitä, että työtön ei voi muuta kuin elää tuella ja toivoa parasta.

Itse en ole toistaiseksi uskaltanut lähteä yrittäjäksi, joten olen ehkä vähän huono puhumaan siitä. Toisaalta ei palkkatyöläisyydessä sinänsä mitään pahaa olekaan, kunhan yritän sanoa, että ei työantajilla ole mitään velvollisuutta pitää jokaista työntekijää palkkalistoilla hamaan eläkeikään asti, eikä pidäkään olla. Sen ihmisellä pitäisi olla velvollisuus itse tehdä jotain oman elättämisensä eteen. Nyt tuntuu, että suurin osa sekä poliitikoista, että työttömistä keskittyy vaatiman jotain muilta, mutta vastuun ottaminen omasta elämästään ei ole muodissa. Ehkä asia vielä muuttuu.

Tekemistä siis riittäisi, kunhan ihmisillä olisi joku syy tehdä. Muiden siivellä on helppo jäädä elämään. Uskon kuitenkin, että ihminen on onnellisempi, jos hän voi kokea olevansa itse vastuussa omasta elämästään.

Oikeus oppia ja oikeus loukkaantua

2011-04-04T17:00:00.000+03:00

Kuten olen todennut, kukaan ei ole täydellinen. Toisinsanoen jokainen tekee joskus virheitä. Virheistä saattaa joskus myös saada palautetta. Palautteeseen taas voi suhtautua ainakin kahdella tavalla:

palautteesta voi loukkaantua, tai
palautteesta voi oppia.

Suosittelen oppimista.

Olin joskus rumpalina eräässä bändissä. Rumpujen soittaminen on hienoa ja bändeissä on usein hyviä tyyppejä, joiden kanssa on kiva tehdä kaikkea muutakin kuin treenata. Lisäksi nuorempana oli ylipäätään vain hienoa olla bändissä. En kuitenkaan ole mikään luontainen lahjakkuus, ainakaan mitä tulee nopeaan ja tarkkaan soittamiseen, tai monimutkaisten komppien ja fillien yksityiskohtaiseen hallitsemiseen. Sen lisäksi olin erittäin laiska harjoittelija. Yksinkertaisesti sanottuna olin huono rumpali. Tiesin varmaan tämän alitajuisesti itsekin, minkä takia varmaankin olikin niin vaikeaa ottaa vastaan palautetta siitä, että soitin jonkun kohdan huonosti, en pysynyt tahdissa tai muuta ikävää. Koitin keksiä aina jotain itseni ulkopuolisia tekijöitä rummuista, muista soittajista, biisin omituisuudesta tai muusta. Kun lopulta luovuin rumpalointihommista, oli kuitenkin aika helpottavaa myöntää, etten vain ole kovin kummoinen rumpali tai ainakaan en osaa soittaa nopeatempoista taidemetallia.

Minulla kesti siis kauan, ennen kuin loukkaantumisen sijaa päätin oppia. Mitä lopulta opin, oli se, että vaikean musiikin soittaminen rummuilla vaatisi minun luontaisilla kyvyilläni niin paljon harjoittelua, etten ole valmis siihen. Siksi on parempi tehdä jotain muuta. Olen myöhemmin satunnaisesti soitellut enemmän siltä pohjalta, että paukutellaan jotain tilanteeseen sopivaa, ja se on ollut oikein mukavaa. Siinä voi keskittyä oleelliseen, eli fiilistelyyn ja musiikin virtaan uppoamiseen.

Oppimisen ei toki tarvitse tarkoittaa sitä, että luopuu jostain hommasta kokonaan, kun toteaa että ei vain osaa. Useimmiten se tarkoittaa sitä, että on valmis kuuntelemaan, millä tavoin voisi vielä kehittyä. Sekin voi olla ihan yhtä vaikeaa, mutta yleensä kannattavaa. Kaiken palautteen mukaan ei tietenkään aina kannata mennä, vaan on myös tilanteita, joissa "jotkut vaan ei tajuu", ja joissa kukin joutuu itse tekemään päätöksensä ja pysymään siinä, vaikka kaikki muut olisivat ainakin aluksi eri mieltä.

Älä siis ole täydellinen, vaan kuuntele palautetta.

Hopeasijoittaminen

2011-04-03T18:00:00.000+03:00

Laitoin 15.2. Silverbankin tilille 400 euroa, millä sain 19,76 AGD:n verran hopeaa. Nyt puolitoista kuukautta myöhemmin jos ottaisin hopeat euroina takaisin, saisin muutamalla hiiren klikkauksella kolmen päivän sisällä tililleni 470,09 euroa. Korko on siis ollut 17,5 % puolessatoista kuukaudessa, eli käsittääkseni vastaa 140 % vuosikorkoa. Ihan hyvä korko verrattuna moniin muihin, vaikka mitään takuukorkoa ei tietenkään ole. Hopea.fi kertoo hopeasijoittamisesta:

"Jos olisit aloittanut 1.1.2004, 1800 € olisi muuttunut kymppitonniksi."

Miksi sitten kaikki eivät sijoita hopeaan? Veikkaan, että suurin syy on ajatus: "kai nyt kaikki sijoittasivat, jos se oikeasti olisi noin hyvä!" Toisinsanoen, koska pankkien edustajat ja muut vaikutusvaltaiset alan "asiantuntijat" (joiden etu ei ole, että tavallinen pulliainen sijoitta hopeaan) eivät hopeasijoittamista mainosta, eivät suuret massat siihen lähde. Pankit haluavat ihmisten sijoittavan mieluiten heidän omiin kohteisiinsa, joista pankille jää suuri osa ja yksityiselle sijoittajalle melko vähän. Erityisen kivoja ovat valtion tukemat sijoitusmuodot, joissa tuotot asiakkaalle ovat vielä huonommat, mutta asiakkaat sijoittavat niihin, koska valtio tukee sijoittajaa verovähennyksillä. Me veronmaksajat siis käytännössä maksamme pankeille veroja.

Minulla olisi ollut tilaisuus ostella hopeaa jo vuosia sitten, mutta en silloin uskaltanut. Nyt harmittaa. Useampikin kaveri osteli hopeaa jo silloin jonkinlaisia määriä. Eihän nousua edelleenkään voi taata, mutta ottaen huomioon, että euroja taiotaan jatkuvasti lisää ilman mitään vastinetta, eihän eurojen arvo voi kuin laskea. Hopeaa taas tulee vuosittain lisää hyvin vähän, mistä syystä sen arvo ei sitä kauttaa tule laskemaan. Tästä syystä itse uskon, että hopea on hyvä tapa säilyttää rahoja.

Tämä ei ole Silverbankin maksama mainos, enkä itse omista puljun osakkeita (vielä!), mutta mielestäni hyvää pitää jakaa, ja siksi tästäkin haluan kertoa. Älkää siis sijoittako pankin onnettomiin 0-5 prosentin vuosikorolllisiin juttuihin, vaan sijoittakaa hopeaan!

Silverbankiin saat tilin helposti netissä, osto ja myynti tapahtuu samalla kurssilla, kaikki on asiakkaalle ilmaista (ihan oikeasti, paitsi pikanosto, jolla saat rahat tilille noin 10 minuutissa) ja voit koska tahansa hakea hopeat fyysisesti itsellesi, sillä ne ovat ihan oikeasti holvissa olemassa, toisin kuin monissa muissa hopeasijoitusmuodoissa. Silverbank kääri voittonsa ottamalla maahantuojalta provision ostamastaan hopeasta.

Suosittelen kokeilemaan, ennen kuin euro holtittoman talouspolitiikan seurauksena täysin romahtaa!

Ole ylpeä, mutta älä ylpisty

2011-04-02T15:15:00.000+03:00

Suomalaisilla tuntuisi jostain syystä olevan perinteenä ajatus, että itseensä ei saa olla tyytyväinen, saati sitten että olisi ylpeä. Lapsestaan ehkä jo saakin olla ylpeä ja jos joku Suomen edustaja pärjää arvokisoissa, niin siitä ehkä jopa pitää olla ylpeä. Lukija huomatkoon, että kärjistän ja yleistän. Väitän kuitenkin, että sanoissani on joku määrä totuuttakin.

Minä olen ylpeä joistain asioissa itsessäni, kun taas toisista en. Olen ylpeä siitä, että:

vatsalihakseni erottuvat melko hyvin lähes olemattomalla treenillä,
uskallan yleensä olla avoimesti eri mieltä kuin kaikki muut,
olen tietyillä osa-alueilla huomattavan luova ja kekseliäs, ja
minulla on kaunis vaimo ja söpö poikavauva.

Siitä en ole ylpeä, että olen melko usein saamaton vätys. Sillä alueella haluan kehittyä. Ihmissuhdetaitoni eivät myöskään ole ensiluokkaiset.

Vaikka tiedostankin ainakin osan vahvuuksistani ja tuon sen ilmi, en mielestäni kuitenkaan ole ylpistynyt. Tarkoitan siis ylpeydellä tässä tapauksessa tervettä itsensä arvostamista niiltä osin kuin se on aiheellista, esimerkiksi samalla tavoin kuin isä on ylpeä pojastaan, josta tulee NHL-tähti. Ylpistymisellä taas tarkoitan "kusen nousemista päähän", eli tilannetta, jossa ihminen lakkaa näkemästä oman epätäydellisyytensä ja kuvittelee olevansa joka suhteessa täydellinen tai ainakin kaikkia muita parempi, ja alkaa käyttäytyä sen mukaisesti.

Terveelläkin tavalla itsestään ylpeä ihminen voi kuitenkin olla joidenkin mielestä ylpistynyt. Etenkin ihmisen, joka ei arvosta eikä osaa hyväksyä itseään, on vaikea hyväksyä ylipäätään sitä, että joku on jossain häntä parempi, puhumattakaan, että tuo sen ilmi puheissaan. Itse ainakin huomaan itsessäni myös oman huonouden hyväksymisen vaikeuden. Yleensä siihen auttaa, kun järkeilee, ettei kenenkään -- eikä siis minunkaan -- tarvitse olla täydellinen. Lisäksi auttaa, kun miettii omia vahvuuksiaan. Jos et keksi itsestäsi yhtään vahvuutta, et luultavasti ole miettinyt tarpeeksi tai näkökykysi on itseinhoisen ajatusmaailman sumentama. Joskus joku ulkopuolinen saattaa nähdä toisen ihmisen vahvuuden paremmin.

Tunnista vahvuutesi ja tunnusta heikkoutesi!

Kaksi kuukautta bloggausta

2011-04-02T00:01:00.001+03:00

Kaksi kuukautta on mennyt, enkä vieläkään tiedä, pitäisikö puhua blogauksesta vai bloggauksesta. Pitäisi teettä tutkimus aiheesta.

Perinteinen kuukauden ensimmäisen päivän tilannekatsaus siis, kun tasan kaksi kuukautta tuli täyteen jokunen tunti sitten.

Sivun katselut tänään: 139
Sivun katselut viime kuussa: 4908
Sivun katselut koko ajalta: 8642
Eniten katseluita päivässä: 544

Näköjään jäkimmäinen kuukausi oli hiukan ensimmäistä suositumpi, mikä on jonkinlainen merkki kasvusta. Lapsen syntymää seurannut laiska kirjoittelu näyttää laskeneen päivittäisiä katseluita noin tasolta 200 noin tasolle 100. Vertailun vuoksi Silverclubin blogi on parissa viikossa saanut yli 12 000 katselua. Toisaalta jotkut blogit eivät koskaan saavuta montaakaan päivittäistä lukijaa. Arvioin siis olevani jopa keskivertobloggaaja kovempi jätkä.

Jatkossa taas tiedossa säännöllisempää kirjoittelua. Ainakin aiheita on varastossa kiva määrä ja huomiseksikin jo yksi bloggaus kirjoitettuna.

Äidinmaito Eviran syyniin

2011-04-01T19:45:00.000+03:00

Äidinmaitohan on tunnetusti parasta ravintoa vastasyntyneelle. Se sisältää kaikenmaailman vitamiineja ja ravintoaineita ja kulkee kätevästi äidin mukana, tulee aina tuoreena, eikä annostelulaitettakaan tarvitse erikseen muistaa kantaa mukana. Myöskään vauvan ruokavaliosta ei tarvitse laskea ravintosisältöä, vaan riittää, että äiti syö terveellisesti.

Evira on kuitenkin nyt huolestunut äidinmaidon mahdollisista terveyshaitoista. Äidinmaidossa on nimittäin tunnetusti paljon rasvaa, vieläpä vaarallisinta mahdollista tyydyttynyttä eläinrasvaa. Sitä on Finelin mukaan peräti 42 prosenttia kaikesta rasvasta. Muutenkin maidossa on turhan paljon rasvaa, noin 3,8 %. Virallisen terveysvalistuksen mukaanhan kovaa rasvaa tulee välttää kuin ruttoa ja Evira kaavaileekin nyt, että kaikki äidinmaito pitää jatkossa lähettää tutkittavaksi. Evira tutkii kaikki näytteet ja poistaa maidosta liian rasvan. Rajaksi on asetettu 25 % kovaa rasvaa ja sitä tullaan myöhemmin laskemaan vielä tästä. Kokonaisrasvapitoisuuksi suunnitellaan määrättäväksi 3,0 %. Myöskin äideille tullaan jatkossa suosittamaan runsaampaa rypsiöljyn syöntiä, jolla maitoon saadaan enemmän monityydyttymätöntä linolihappoa. Maidosta kerätty rasva voitaisiin käyttää esimerkiksi eläinten rehun lisänä tai lintujen talipalloihin.

Rasvanpoiston yhteydessä maidon haitta-ainesisältö tutkitaan ja jos siinä havaitaan esimerkiksi viitteitä liiasta D-vitamiinivalmisteiden tai "superfuudien" käytöstä, tullaan asiaan puuttumaan. Tarvittaessa lapselle määrätään syötettäväksi vedestä, vehnästä ja kasviöljyistä valmistettua korvike-emulsiota.

Asiasta ei ole vielä julkisuudessa paljoa puhuttu ja kannattaakin seurata lisätietoja tästä blogista.

Kaikilla on saman verran aikaa

2011-03-30T17:00:00.001+03:00

Usein ihmiset vetoavat ajan puutteeseen, kun he eivät halua lähteä johonkin tai tehdä jotain. Usein myös tulee ilmi, että kieltäytyjä arvelee hänellä itsellään olevan vähemmän tunteja vuorokaudessa, kuin muilla. Itse uskon jonkinlaiseen absoluuttiseen aikakäsitykseen, eli että meillä kaikilla on yhtä paljon aikaa vuorokaudessa, tarkalleen 24 tuntia. Olisikin rehellistä todeta, että "en pidä tätä asiaa yhtä tärkeänä, kuin niitä asioita, joihin käytän aikani".

Jos taas joku yrittää väittää, että asia, johon hänellä ei ole aikaa, on hänelle huikean tärkeä, herää kysymys, miksi hän käyttää aikansa pelkästään vähemmän tärkeisiin asioihin? Yksi syy voi olla se, että vaikka monille ihmisille "raha ei ole tärkein", niin silti sitä halutaan varmuuden vuoksi mahdollisimman paljon tai ainakin pakollisten kulujen verran. Tärkeitä asioita, kuten lasten kanssa vietettyä kiireetöntä aikaa, luonnossa liikuskelua, kavereiden kanssa saunomista ja muuta sellaista on helppo siirtää vaikkapa "ensi viikkoon", kun taas useimmilla työpaikoilla töihin menoa ei voi. Eikä usein myöskään vuokran maksua tai syömistä.

Itse kuvittelen pitäväni tärkeänä ja hienona vaeltelua tuntureilla ja vuoristossa Lapissa ja muualla skandinaviassa. Myös ihan lähiseudulla luonnossa liikuskelu on mielestäni todella hienoa. Silti en ole esimerkiksi yli vuosi sitten ostettua makuupussia käyttänyt kertaakaan oikealla metsäreissulla. Voinko siis väittää, että mainitut asiat ovat minulle tärkeitä? Yritän ainakin väittää ja uhoan lisääväni mainitun kaltaista toimintaa lähitulevaisuudessa. Aikomukseni on myös heti säiden lämmettyä alkaa tehdä etätöitä Nuuksiosta käsin, lammen rannalla kalliolla istuksien. Katsotaan miten käy.

On muuten mahtava tuo meidän parveke. Lämpenee auringonpaisteella huikean lämpöiseksi. Olin siellä t-paitasillani kaksi tuntia tekemässä töitä, seuranani termosmukillinen kahvia ja pala maailman parasta suklaakakkua, jota tein maanantaina. Tuli melkein hiki.

Ympäristö on tärkeämpi kuin ihminen

2011-03-30T01:30:00.001+03:00

Jotkut ympäristöihmiset tuntuvat ajattelevan otsikon mukaisesti. Itse olen kyllä eri mieltä, mutta oikeastaan ajattelin puhua asiasta ihan eri merkityksessä. Näyttäisi nimittäin olevan niin, että ympäristö on melko tärkeä asia yksilöiden menestyksen ja saavutusten kannalta. Toki poikkeukselliset yksilöt voivat ponnistaa mistä tahansa ympäristöstä, mutta yleisesti ottaen ympäristön suhtautuminen yrittämiseen ja epäonnistumiseen vaikuttaa siihen, lähteekö yksilö yrittämään milloin mitäkin tekee mieli. Jos perheessä ja kaveripiirissä on totuttu tasaisen tylsään elämään, väheksymään hienoja ideoita ja mollaamaan epäonnistuista yrityksistä, ei monikaan lähde mitään kokeilemaan vaan alistuu ryhmän paineelle. Sen sijaan ympäristössä, jossa kaikenlaista yrittämistä ja tekemistä arvostetaan ja epäonnistuneita kannustetaan yrittämään uudestaan, on helppo uskaltaa lähteä kehittemään villejä tai vähemmänkin villejä ajatuksia käytännön tasolle.

Väitän siis, että menestyneitä yrityksiä ei synny nimeämällä keskinkertaisia yliopistoja huippuyliopistoiksi tai opettelemalla ulkoa historia tapahtumia, vaan opettamalla ihmisiä jo lapsesta saakka ulkoa oppimisen sijaan ajattelemaan itse ja jopa eri tavalla kuin muut. Menestykseen ei tarvita superyksilöitä, vaan ennemminkin superympäristö, jossa kuka tahansa uskaltaa kehittää omia ideoitaan menestystarinoiksi.

On aika helppo ampua alas toisten villejä ideoita, joita ei itse ymmärrä. Sen sijaan, että yrittää lannistaa idean keksijän, voisikin ehkä enemmän koittaa kannustaa ihmisiä seuraamaan heidän omia innostuksiaan. Eihän idea ole välttämättä huono siksi, että itseä se ei kiinnosta, joten miksi minun pitäisi tappaa innostus keneltäkään toiselta. Jos minulta kysytään jostain, mistä oikeasti ymmärrän, voin toki auttaa kertomalla oman näkemykseni. Minun mielestäni rap-musiikki on ehkä vastenmielisintä kuunneltavaa, mutta olen silti iloinen, jos kuulen jonkun puolitutun menestyvän rap-muusikon urallaan. Tunnen itseasiassa joitan ihan hyviä tyyppejä, jotka mainittua kamaluutta harrastavat.

Opiskeluaikoinani teimme kaikenlaisia hauskoja ja spontaaneja juttuja, koska vietin aikaani porukassa, jossa oli paljon ihmisiä, joiden mielestä oli kiva tehdä hauskoja ja spontaaneja juttuja. Nykyisin tälläistä sattuu valitettavasti vähemmän, kun en enää ole opiskelija vaan työssä käyvä perheenisä, eikä ympärilläkään ole enää laumaa huolettomia opiskelijapoikia.

Miksi sitten kavereita koitetaan hillitä heti alkuunsa villien ideoiden toteuttamisessa? Mieleeni tulee kolme tekijää.

Pelko myötähäpeästä. Olisihan se noloa myöntää tuntevansa sekin tyyppi, joka yritti bisnestä, jonka kaikki tiesivät epäonnistuvan. Eikös olisikin?
Pelko kaverin onnistumisesta. Olisihan se katkeraa, jos kaveri menestyisi, vaikka hänen ideansakin oli ihan typerä!
Pelko, että kaverin käy huonosti joko taloudellisesti, sosiaalisesti tai muuten vain. Uskon että kyse on oikeasti enemmän kahdesta ensimmäisestä.

Syyt 1. ja 2. ovat selkeästikin huonoja. Mielummin olen epäonnistujien kaveri, kuin sellaisten, jotka eivät ikinä uskalla yrittää mitään. Ja itseasiassa lähes kaikki montaa kertaa bisneksissään epäonnistuneet kaverini ovat nykyään mukana menestyvissä yrityksissä. Jos 3. kohdan huoli on aitoa, niin sitten voi toki asiallisista huolistaan kertoa, mutta muistaa, että harvan bisnesidean epäonnistuminen kuitenkaan aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa ja että toisten kannattaa lopulta antaa tehdä omat virheensä. Pienet itsetunnon ja talouden kolhut kyllä korjaantuvat.

Jos sinulla on pelkästään epäkannustavaa seuraa, niin koita ainakin välillä tavata myös innostavia ihmisiä. Sellaisia löytää blogien, keskustelufoorumeiden ja muiden sellaisten kautta. Yksi hyvä -- ihan fyysinen -- paikka on Silverclub.

Ja kerrottakoon ympäristöstä siinä ehkä tavallisemmassa merkityksessä, että mielestäni ihmisen tulee suojella ympäristöä eikä tuhota sitä, mutta minulle ihminen on kuitenkin tärkeämpi kuin ympäristö.

Evira-pamppukin kehuu raakamaitoa!

2011-03-29T12:00:00.000+03:00

Naamakirjan Tilamaidon Puolesta -ryhmässä joku laittoi linkin Taloussanomien juttuun, jossa edelleen kerrottiin Eviran nettisivulla julkaistusta jutusta, jossa raakamaidosta puhutaan yllättävän positiiviseen sävyyn. Liekö kampanjoinnilla ollut osuutta asiaan?

Eviran pääpamppu Elina Husu-Kallio kirjoittaa muunmuassa:

Maidon pastöroinnilla on maailmanlaajuisesti ollut suuri merkitys vakavien eläinperäisten bakteeritautien, kuten tiettyjen tuberkuloosimuotojen, bruselloosin ja Q-kuumeen tartuntojen estämisessä. Suomessa näitä eläintauteja ei kuitenkaan esiinny. Kaikkineen suomalaiset lypsylehmät ovat turvatumpia tarttuvilta taudeilta, kuin missään muualla maailmassa. Toisin kuin eräissä Euroopan maissa kuluttaja voi Suomessa olla varma, ettei näitä tartuntoja saada maidosta.

Ja myös:

Kuluttajana minulle tinkimaito on erityisherkku välittömästi nautittavaksi. Lapsuuteni suurin herkku oli vastalypsetty maito, joka edelleenkin saa veden kielelle. Olen myös läpi elämän juonut satunnaisesti tinkimatoa, varsinkin lapsena ja nuorena, jolloin sen saatavuus minulle oli helpompaa. Minkäänlaisia terveysongelmia en muista kokeneeni. Nykyisin päivittäinen maito meillä kaadetaan lasiin pastöroituna tölkistä.

Viimeaikoina on siis ollut puhetta asetuksesta, joka joidenkin tulkintojen mukaan käytännössä estäisi maidon myynnin asettamalla liian suuret vaatimukset kaikille tiloille, jotka myyvät yli 2500 litraa vuodessa suoramyyntinä. Lyhyt uutinen aiheesta Aamulehdessä. Hienoa huomata, että Evirassakin joku ajattelee aidosta maidosta näin positiivisesti.

Miksi kieltäytyä hyvästä?

2011-03-28T22:22:00.001+03:00

Blogaustiheys on edelleen pysynyt melko alhaisena. Tekisi mieleni syyttää perheen pienintä, mutta enemmän kyse on siitä, että "sitä hyvää (kivaa), mitä tahtoisin, minä en tee ja sitä pahaa (tylsää ajantappoa naamakirjaa selaamalla), mitä en tahtoisi, sitä minä teen". Näin vapaasti Paavalia lainatakseni.

Meidän reilun viikon ikäinen poikamme on siitä hassu, että välillä, kun ruokaa ei tule riittävän nopeasti, hän hermostuu ja huutaa pää punaisena. No tämä ei ole vielä kaiketikaan kovin ihmeellistä, mutta hassua on se, että sitten kun se ruokintaelin laitetaan suuhun, vauva ei haluakaan (tai tajua) syödä, vaan jatkaa älytöntä huutoaan.

Ihmettelimme tätä vaimon kanssa, ja arvelimme, että hermostuttuaan riittävästi poika vain ei tajua, että nyt olisi tissiä tarjolla. Eihän noin pieni vielä kaikkea ymmärrä ja eiköhän se vähitellen opi, että ei kannata itkeä enää, kun ongelma on jo ratkottu. Myöhemmin kuitenkin rupesin miettimään, että moinen käyttätyminenhän on, jos nyt ei normaalia, niin ainakin valitettavan yleistä aikuisillakin. Syyllistyn siihen usein itsekin.

Aina välillä ja erityisesti joidenkin ihmisten seurassa kuulee sitä, kuinka heidän aikanaan kokemat vääryydet estävät heitä toimimasta omaksi hyväkseen vielä nykyäänkin. Itse uskon, kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, että lapsuuden turvallisuuden kokemus on hyvin tärkeä. Uskon, että varhaislapsuudessa ja myöhemminkin koko menneisyydessä koetut asiat vaikuttavat tiedostamattakin käyttäytymiseemme, mutta, ne eivät määrää tulevaisuuttamme. Toki, jos menneisyydessä olevaa asiaa ei tiedosta, se saattaa vaikuttaa yllättävän monessakin tilanteessa, ilman että ihminen itse ymmärtää käyttäytymisensä syitä. Jos kuitenkin tiedostaa menneisyytensä ja ymmärtää sen vaikutukset, voi tietoisesti yrittää välttää toimimasta menneisyytensä ohjaamana ja kenties asioita käsittelemällä päästä niiden vaikutuksesta suuressa määrin eroon. Kuitenkin monet ihmiset, jotka ovat tietoisia menneisyydessään olevista negatiivisesti vaikuttavista asioista, aktiivisesti käyttävät niitä perusteena sille, että he eivät voi, eikä heidän kannata pyrkiä saamaan elämästään parempaa. Tälläisten ihmisten kanssa on raskasta olla, ainakin jos he ovat läheisiä ja muuten mainoita tyyppejä, joilla olisi mahdollisuuksia vaikka mihin.

Toinen tapa kieltäytyä hyvästä on seuraava tilanne, jollaisessa suurin osa joskus lienee ollut: lapsi pyytää jotain vanhemmiltaan, mutta ei saa, kun se vaikkapa ei vain käytännössä ole mahdollista. Myöhemmin asia onkin mahdollista, kun tilanne muuttuu, ja isä tai äiti tarjoaa lapselleen tätä äsken pyydettyä asiaa, mutta lapsi on niin katkeroitunut, ettei enää halua ottaa vastaan mitä tarjotaan. Ja kyllä tätä tapahtuu aikuistenkin kesken. Itsekin muistan tilanteita, joissa olen pyytänyt tai joskus jopa vain itsekseni toivonut jotain, mitä jonkun minun mielestäni olisi minulle pitänyt antaa. Kun en ole saanut haluamaani riittävän pitkään, olen huomannut ajattelevani, että jos tämä toinen tulee sitä kyseistä asiaa myöhemmin tarjoamaan, kieltäydyn ikäänkuin kostoksi. Eritisesti parisuhdejutuissa muistan tätä tapahtuneen. En oikein tiedä, mistä se johtuu. Mahdollisesti ylpeydestä.

Mitä sitten voi tehdä, kun huomaa olevansa tässä tilanteessa? Jos on hyvää tarjoava osapuoli, jonka hyvää ei haluta ottaa vastaan, ei kannattane suuttua, vaan koittaa ymmärtää ja olla valmiina taas tarjoamaan hyvää, kun toinen tajuaa typeryytensä. Jos taas huomaa kieltäytyvänsä hyvästä, kannattaa miettiä, miksi haluaa kieltäytyä jostain hyvästä, mitä äsken vielä halusi. Jos syynä on ylpeyden nielemisen vaikeus, kannattaa kokeilla, josko se menisi alas vaikkapa vesilasillisen avulla tai hyvin pureskeltuna.

Näin minusta tulee maailman paras isä

2011-03-24T00:59:00.000+02:00

Tulin isäksi, joten tuli pieni tauko kirjoitteluun. Nyt jatkuukin ajankohtaisesta aiheesta.

Juttelin joku aika sitten erään useamman lapsen isän kanssa ja pohdiskelin omaa (sillä hetkellä tulevaa, noin kuukauden päässä siintävää) isyyttäni. Tuumailin, että varmaankin hyvin tärkeää on ajatella ja uskoa olevansa hyvä isä. Jos pitää itseään hyvänä isänä, toimii automaattisesti sen mukaisesti. Jos pelkää epäonnistumista, se näkyy luultavasti myös käyttäytymisessä. Tähän kokeneempi isä sanoikin ajattelevansa olevansa maailman paras isä. Ja sen mitä hänen suuhteestaan omiin lapsiinsa olen nähnyt, hyvä isä hän varmasti onkin. Minäkin aion olla maailman paras isä omalle lapselleni.

Ajattelin jättää ruokapuolen äidin huoleksi ainakin ensimmäisten kuukausien ajaksi. Olenkin keskittynyt silittelyyn, sylissä pitämiseen ja lempeään jutteluun, sekä tietysti vaippojen vaihtoon ja pyllyn pesuun. Muutaman päivän ikäinen ei vielä ole kovin vuorovaikutteinen (lähinnä huutaa, kun kaikki ei ole hyvin), mutta uskon, että tällä hellyyden osoittamisella on suuri merkitys lapsen turvallisuuden tunteen ja kaiken myöhemmänkin kehityksen kannalta. Toistaiseksi lapsi on melko harvoin pitkään rauhallinen minun sylissäni, koska yleensä sillä on hereillä ollessä nälkä ja silloin lähinnä äidin läheisyys auttaa. Uskoisin, että jos saan omalta osaltani tuettua lapsen itsetunnon kehitystä siten, että hän arvostaa itseään ja luottaa itseensä ja toisaalta luotua käsityksen, että rakastan häntä siksi, että hän on minun lapseni, enkä siksi, että hän on kiltti poika tai muuta hienoa, olen jo aikamoisen hyvä isä.

En ymmärrä niitä, joiden mielestä lapset pitää hankkia vasta vanhemmalla iällä, että ehtii "elää", ennen kuin lapsi pilaa kaiken. Tämä vajaa viikko on ollut yksi elämän tunteikkaimmista ja syvimmistä kokemuksista tähän mennessä. En malta odottaa, kun lapsi kasvaa sen verran, että hän alkaa jotenkin vuorovaikuttamaan, esimerkiksi vastaamalla hymyyn. Toki nytkin väsyttää aika paljon, kun nukkuminen on katkonaista, mutta kaikenkaikkiaan isähommat vaikuttavat älyttömän huikealta jutulta. Odotan innolla mitä tuleman pitää.

Isäjutuista on näemmä vaikea kirjoittaa, rupesin miettimään, että mikä minä olen tästä asiasta kirjoittamaan, kun vasta jokusen päivän olen näitä hommia tehnyt. Tämän tekstin kirjoittaminen vaati ehkä eniten uudelleenkirjoittamista tähän mennessä. Jotenkin kuitenkin koin, että jotain täytyy tästäkin aiheesta kirjoittaa. Siispä kirjoitin, mitä mielessä oli.

Kirjan kirjoittaminen

2011-03-16T18:50:00.000+02:00

Sain peruskoulussa aineista muistaakseni melkein aina melko huonoja numeroita, tai ainakin huonompia kuin olisin halunnut. En koskaan ymmärtänyt, miten aineita kirjoitetaan. En tiedä ymmärränkö vieläkään. Sama linja jatkui myös lukiossa ja kulminoitu monivuotiseen diplomityön kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on siis aina tuntunut vastenmieliseltä. Nyt kun olen näitä blogitekstejä kirjoitellut, olen huomannut, että kirjoittaminen onkin oikeastaan aika mukavaa, ja parhaimmillaan teksti syntyy niin nopeasti, kuin sormet pystyvät tekstiä tuottamaan -- ja kirjoitusnopeuskin tuntuu koko ajan kehittyvän. Lisäksi näitä tuntuisi aika moni lukevankin, mikä on toki oikein motivoivaa.

Olen melko varma siitä, että ero nykyisen ja koulukirjoittelun välillä on lähinnä siinä, että nyt kirjoitan, koska haluan sano ihmisille jotain, kun aina ennen kyseessä on ollut pakko, vaikka toki lukio ja Teknillinen korkeakoulu olivat omia valintoja, eivät sinänsä pakollisia. Tai ehkä kyse ei ole niinkään pakosta, koska koulujutuissa ylipäätään sain jotain aikaan vain, jos oli pakko. Kyse on ehkä enemmänkin siis halusta ja ehkä myös siitä, että ennen ajattelin, että en vain osaa kirjoittaa. Ja nyt minulla oikeastaan nimenomaan on pakko, mutta pakko on sisäinen -- on pakottava tarve saada jakaa kaikkia asioita. Lisäksi nyt uskon, että tosiaan osaan kirjoittaa. En ehkä ole vielä Suomen paras, mutta selkeästi suunta on ylöspäin. Tässäkin blogissa lienee tekstiä aika monen diplomityön sivun verran, mutta aikaa sen kirjoittamiseen on mennyt vuosien sijaan vain hetki yhtenä iltana kutakin kirjoitusta kohti. Diplomityön kanssa yhden sivun kirjoittaminen vaati yleensä päiviä. No, toki aivot pyörittelevät tulevia aiheita ainakin alitajuisesti suuren osan ajasta ja aina hyvän idean tullessa koitan kirjoittaa sen ylös yhdellä tai useammalla sanalla tai lauseella.

Olen viimepäivien aikana kuunnellut vähäistä aivotoimintaa vaativan toiminnan ohessa Pat Flynnin luentoja siitä, miten kehittää itselleen passiivisia tuloja. Päädyin sivulle, kun Juuso Palander mainitsi hänestä blogissaan (jota muuten kannattaa lukea, jos itsensä kehittäminen yhtään kiinostaa). Yksi useinkin esiin tullut asia on kirjan kirjoittaminen ja nykyaikana tietenkin e-kirjan. Kirjasta saa tuloja usein vielä pitkäänkin kirjoittamisen jälkeen, jos se siis on hyvä ja sitä ostetaan. Tai sen julkaista ilmaiseksikin ja hyötyä siitä asiantuntijastatuksen nousemisen kautta.

Rupesin sitten itsekin miettimään, että mistäköhän minä voisin kirjoittaa kirjan ja aika pian keksin, että esimerkiksi kuivaamisesta. Siis ruoka-aineiden säilömisestä tai valmistamisesta kuivaamalla. Minulla on melko paljon kokemusta lihan, sienien, marjojen ja muidenkin juttujen kuivaamisesta, joten ei pitäisi olla liian vaikea urakka. Ja eihän siitä tarvitse tulla kovin paksu nide (tai iso tiedosto), mutta pääsisipä kokeilemaan miten kirjoittaminen onnistuu. Jari Parantainen on kirjan kirjoittamisen tärkeydestä oman asiantuntijuuden markkinoinnissa puhunut paljonkin eri blogeissaan, ja yksi hänen ajatuksistaan on kirjoittaa ensin blogia ja koostaa blogiteksteistä sitten kirja, kun niitä kertyy riittävästi. Näinhän monet kirjat tuntuvat nykyään syntyvänkin

Voi olla keksin vielä parempiakin aiheita, mutta kuivailujutut tuntuisivat näin alkuun helpoimmalta. Joka tapauksessa kirja täytyy jossain vaiheessa kirjoittaa. Kehotan kaikkia muitakin miettimään, mitä osaamistaan he voisivat jakaa muille. Sen ei tarvitse edes olla mitään kovin ihmeellistä, kunhan se on jotain, mistä joku muu ehkä haluaa tietää lisää. Eikä siis myöskään tarvitse heti kirjoittaa kirjaa, vaan blogi on hyvä tapa aloittaa. Kannattaa siinä tapauksessa ehkä enemmän keskittyä siihen yhteen aiheeseen, toisin kuin minä. Tai jos asia on helpompi esittää äänen tai videon avulla, niin sellainenkin onnistuu nykyään hyvin helposti.

Maitoa tarjolla

2011-03-15T22:22:00.004+02:00

Huomenna haen taas jonkun määrän maitoa. Saa ilmoitella sähköpostilla tai Naamakirjassa halukkaaksi. Jos et viimeksi ollut mukana, niin nyt on hyvä tilaisuus maistaa aitoa maitoa. Eikä maksa (sinulle) mitään!

Äsken maistelin viime keskiviikkona haettua, eli melkein viikon vanhaa maitoa, jota siis on edelleen hiukan jäljellä ja sepä oli vielä ihan hyvää. Ei se siis ihan äkkiä pilaannu. Ja kuulemma jos menee vanhaksi, niin sitten se on piimää. En uskalla suositella kokeilemaan, vaikka eipä kai se kovin vaarallista ole. Jos joku kuitenkin kokeilee, niin kertokoon ihmeessä, mikäli selviää mitään kellekään kertomaan.

Viime keskiviikkona hain siis 40 litraa maitoa, josta ehkä reilut 30 litraa meni ympäriinsä eri ihmisille, noin 10 eri taholle. Vaikka maito olikin ilmaista, niin noin 25 euroa sain lahjoituksia. Kiitos kaikille tukijoille! Kiitos myös Kenno Leierille, seurakuntamme pastorille, joka tarjosi kyydin tilalle ja takaisin.

Huomasin viimeksi, että maitoa ei kannata kauheasti lähteä kuljettamaan ympäriinsä, koska siihen menee yllättävän paljon aikaa. Mahdollisesti saatan johonkin taas käydä heittämässä, jos sopivasti saattuu, mutta enpä nyt lupaa mitään, ettei ala ahdistamaan lupausten lunastaminen.

Yksi ihminen (entinen maitoallergikko) oli kuulemma saanut allergisia reaktioita tuosta maidosta, vaikka hän pystyy kaupan maitoa juomaan. Muuten olen saanut pelkkää hyvää palautetta mausta ja muutenkin. Yhden pienen satsin jukurttia tein laittamalla turkkilaisen jukurtin jämien päälle 40-asteiseksi lämmitetyn raakamaidon ja laittamalla purkin yöksi ja seuraavaksi päiväksi patterin päälle. Tuli ihan hyvää, vaikka rakenne olikin vähän löysä. Seuraava satsi sen sijaan ei onnistunut, vaan se haisi hiivalta ja maistui piimältä (tai ainakin pahalta), eikä siihen tullut jukurttimaista rakennetta. En syönyt.

Univaikeudet

2011-03-15T18:00:00.000+02:00

Olen melko pitkään kärsinyt nukahtamisvaikeuksista. Ja kun unensaanti venyy ja aamulla herätyskello herättää, jää uni väkisinkin liian lyhyeksi. Viikonloppunakin on usein jotain menoa. Lainasin viime perjantaina työpaikalta Markku Partisen ja Maarit Huovisen kirjoittaman kirjan "Unikoulu aikuisille -- Opi selättämään unettomuus". Olen lukenut siitä nyt noin puolet ja siinä vaikuttaisi olevan aika paljonkin hyviä asioita.

Yksi oivallus, jonka tein -- sinänsä täysin itsestäänselvä asia! -- oli se, että olen luultavasti jo vuosien ajan nukkunut suurimman osan ajasta liian vähän. Ehkä lähinnä vanhempieni luona käydessä tai appivanhempien mökillä tulee nukuttua niin pitkään kuin nukuttaa. Kotona ollessa on viikonloppuisinkin usein kaikkia menoja. Jatkuva liian vähä uni taas aiheuttaa kirjan mukaan kaikenlaista ikävää. Tietenkin väsymystä, mutta myös henkisen ja fyysisen suorituskyvyn laskemista, masennusta ja -- hieman yllättäenkin ehkä -- nukahtamisvaikeuksia! Kuulostaa minun elämältäni.

Nukahtamisvaikeudet myös lisääntyvät ja pitävät itseään yllä sitä kautta, että nukkumaan mennessä on stressaantunut siitä, että saako taaskaan unen päästä kiinni ja stressi tutkitusti vaikeuttaa unen saantia. Kirjan ohje oli, että jos uni ei tule vartissa, niin kannattaa nousta ylös vaikkapa lukemaan (ei kuitenkaan mitään töihin liittyvää tai muuta aktivoivaa tai stressaavaa). Ja uudestaan kannattaa yrittää vasta, kun alkaa tuntua siltä, että voisi saada unta. Itse olen toiminut yleensä juuri toisella tavalla, eli yleensä ainakin tunnin olen vain pyörinyt sängyssä, ennen kuin olen noussut ehkä tekemään jotain muuta. Yksi merkittävä unen karkoittaja on myös mielessä pyörivät asiat, mihin ratkaisuksi kehoitettiin kirjoittamaan paperille mielessä pyörivät asiat, jolloin ne on ikään kuin ulkoistettu yön ajaksi. Tästä olen kyllä aiemminkin lukenut ja siinä yhteydessä todettiin, että kun asian kirjoittaa paperille, sen voi turvallisella mielellä unohtaa, kun sen saa tarvittaessa takaisin mieleen lukemalla sen paperista. Kuulostaa mielestäni uskottavalta ja olenkin tuota keinoa välillä koittanut hyödyntää. Ongelma on tietysti siinä, että uusia asioita pulpahtaa mieleen, kun saa taas pään tyynyyn.

Koska minulla on nimenomaan vaikeuksia saada unen päästä kiinni, mutta harvoin vaikeuksia nukkua pitkään, ajattelin nyt ottaa unettomuusasian hoitoon sillä tavalla, että menen nukkumaan, kun tuntuu siltä ja herään sitten kun herään, eli herätyskello saa jäädä työttömäksi, paitsi ehkä satunnaisesti, kun on joku erityinen tarve. Työpaikalla meillä on täysin vapaat työajat, joten sikäli ongelmaa ei ole. Luultavasti aluksi tulee nukuttua melko pitkiä yöunia, kun elimistö pyrkii palautumaan pitkään jatkuneesta unettomuudesta, mutta uskon, että jonkin ajan kuluessa unentarve palautuu suunnilleen normaaliin. Oleellisinta uskoisin olevan sen, että jos nukkumaan mennessä tietää saavansa nukkua riittävän pitkään, helpottuu stressi ehkä huomattavasti jo tämän tiedon ansiosta. Täytyy vain keksiä sopivaa rauhallista tekemistä ja lukemista unettomien alkuöiden varalle.

Itsensä kehuminen

2011-03-14T18:00:00.000+02:00

Tuossa jokunen päivä sitten eräs Naamakirja-kaverini kehui itseään tilapäivityksessään, mistä seurasi jonkin verran kommentointia. En tunne ketään kommentoijista, joten en ihan voi olla varma, oliko mukana miten paljon sarkasmia tai muuta sellaista, mitä ei ehkä tuntemattomien ihmisten tekstistä välttämättä tajua. Luulen kuitenkin, että osa kommentoinnista oli ihan aidosti paheksuvaa. Eli itsensä kehumista pidettiin pahana.

Itse tunnen tämän itseään kehuneen henkilön ihan "oikeasta elämästä" ja pidän hänen tyylistään sanoa mitä ajattelee ja olla esittämättä mitään. Ja hän on myös yksi eniten kehuja jakavista ihmisistä, joita tiedän. Eivätkä hänen kehunsa ole mielistelyä, vaan aitoja, sikäli kun nyt kenenkään aitoudesta voi mitään varmasti sanoa. Jos kerran on tapana kehua muita, kun sen aiheelliseksi kokee, niin miksi ei sitten myös itseään? Itse pyrin myös samaan, vaikka positiivisen palautteen antaminen usein edelleenkin on vaikeaa, kuten taannoin kirjoittelinkin.

Ainakin yksi kriitikoista vetosi johonkin Raamatun jakeeseen, jossa sanotaan jotakuinkin niin, että ei pitäisi itse kehua itseään. Kritiikin taustalla kuitenkin oli mielestäni aistittavissa ihan vain huono itsetunto. Ihminen, joka ei arvosta itseään, ei voi sietää sitä, että joku muu arvostaa itseään siinä missä muitakin. Jotkut jopa väittävät, että se on suorastaan suomalaiskansallinen normi, että itseään ei saa arvostaa. Raamattu kuitenkin kehoittaa Jeesuksen sanoin "rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään". Eli rakastamaan lähimmäistä ja vihaamaan itseään? Ei, vaan rakastamaan molempia. Ja kai sellaisesta, jota rakastaa, saa sanoa joskus jotain hyvääkin, jos on aihetta?

Näyttääkseni mallia, kehun itseäni toteamalla, että olen rohkea kun uskallan sanoa mielipiteeni omalla nimellä ja naamalla ja lisäksi alan olla jo ihan kohtuullisessa rantakunnossa, kiitos paljon rasvan ja rehun, sekä vähäisen hiilihydraatin ja toisaalta muutaman päivittäisen leuanvedon.

Mieliala vahvistaa itseään

2011-03-10T23:00:00.001+02:00

Osuin hetkestä aikaa taas Juntusen Mikan blogiin ja uusin kirjoitus oli siitä, kuinka mieliala pyrkii pitämään itseään yllä.

Niinhän se totta tosiaan on. Esimerkiksi kun olen ärtynyt jostain ja vaimo koittaa jotenkin piristää, ärsyynnyn helposti vain lisää. Jotenkin ärsyyntynyt olotila saa suhtautumaan kaikkeen negatiivisesti. Tai jos huomaan käyttäneeni aikani vain Naamakirjassa ja netissä lorvien, kun olisi pitänyt tehdä joku asia, ahdistun ajan hukkaamisesta niin, etten edelleenkään saa tehtyä mitään vaan ruokin ahdistumista jatkamalla sitä, mikä sen aiheutti. Eli tosiaankin ikäänkuin negatiivinen mieliala aiheuttaisi riippuvuutta. Toisaalta taas kun on oikein hyvällä mielellä, eivät pienet vastoinkäymiset oikeastaan haittaa yhtään.

Olen myös huomannut sellaisen jännän ilmiön, että kun itse olen negatiivisella mielellä ja tekee mieli käyttäytyä sen mukaisesti, niin jos joku muu rupeaakin valittamaan jostain, saatankin itse yhtäkkiä tulla paljon positiivisemmalle mielelle ja yritän saada tämän toisenkin tajuamaan, että eipä tässä nyt mikään olekaan pahasti vialla. Ei se aina näin mene, mutta välillä kuitenkin.

Joskus ajattelin, että kaikenlainen itsensä psyykkaaminen on epäaitoa ja huijausta. Ajattelin, että jos on paha olo, niin sitten siihen ei pidä yrittää vaikuttaa. Myöhemmin olen kuitenkin ruvennut ajattelemaan enemmänkin niin, että ajatukset, tunteet, tahto ja ruumis vaikuttavat kaikki toisiinsa ja yhden osan saaminen hiukan positiivisempaan suuntaan vie myös muita osa-alueita parempaan suuntaan.

Se, miten sitten pitäisi toimia, kun huomaa, että nyt on aika negatiivinen olotila, onkin vasta harjoittelun alla. Musiikki toimii usein. Esimerkiksi Callisto. Kävelylle lähteminen saattaisi toimia, jos vain useammin saisi itsensä ulos. Raamatun lukeminen on sekin hyvä, muistuttaa asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tietenkin vaimon kanssa sängyllä loikoilu toimii joka tilanteessa. Niin, ilmeisesti kyse ei ole siitä, etteikö keinoja olisi, mutta kun sitä pitäisi päästä ylös sieltä negatiivisuuden kuopasta.

Kai sitä voi ihan treenata. Mielikuvajuttuja ja sellaista.

Maitokanisterit

2011-03-08T22:39:00.003+02:00

Kävin hakemassa Etolasta 40 litraa kanistereita. Viiden litran isolla korkilla varustettuja kannuja, jotka on helppo pestä koneessa ja yksi 10 litran hanalla varustettu, josta on helppo laittaa pulloihin.

Tämän hetken tilaukset näyttää siltä, että yhteensä noin 30 litraa olisi menossa reiluun 10 eri osoitteeseen. Vielä siis 10 litraa olisi tilaa kannuissa.

Kiitos ahkerasta kommentoinnista!

2011-03-08T00:05:00.000+02:00

Olin illan poissa netin ääreltä (ihan tervettä varmaankin) ja palattuani huomasin kommenttien tulvan tässä blogissa. Kiitos kaikille kommentoijille ja pyydän anteeksi, etten jaksa kaikkiin mitään kommentoida. Luin kuitenkin kaikki läpi ja ehkä jotain kommentoin takaisin.

Olen usein itseasiassa ihmetellyt, miten vähän ylipäätään blogeja kommentoidaan, joten sitäkin hienompaa on nähdä omassa blogissani näinkin ahkeraa kommentointia. Tuli myös uusi lukijaennätys, 513 katselua tänään. Kiitos siis myös kaikille lukijoille, tämä kyllä kannustaa jatkamaan.

Mittasin muuten eilen, että hauiksen halkaisija oli kasvanut yhdellä sentillä kuukauden takaisesta. Se on nyt siis 32 cm. Vapise Risto!

Terveellisiä ja helppoja ruokia, osa 1

2011-03-07T18:00:00.000+02:00

Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että terveellisen ruuan tekeminen vaatii erityistä vaivannäköä. Tämä on mielestäni harhaluulo. Siksipä ajattelin tehdä tälläisen kokkausvideon, jossa osoitetaan asian helppous. Tämän ruuan tekemiseen meni kokonaisuudessaan 7 minuuttia. Tällä kertaa aiheena jauhelihapihvi ja rehua (punakaali, sipuli, parsakaali). Ainekset eivät tainneet olla luomua, mutta mitään lisäaineita ei ole missään. (Homejuustosta en ole ihan varma. Sen paketissa oli ainesosat lueteltu vain italiaksi ja niitä oli neljä, joiden voisi veikata olevan maito, suola, juoksute ja valkohome.)

Huomasin, että puhe ei kaikissa kohdissa tule kovin selvästi muun metelin yli, mutta koitan ensikerralla puhua voimakkaammalla äänellä.

Setin hinnaksi tulee lähinnä jauhelihan hinta, eli noin 1,50 €. Kaalien ja sipulin hinta oli ehkä 25 eurosenttiä. Voita meni arviolta 10 sentin edestä (hatusta vedettynä). Kokonaishinta pyöristettynä siis 2 euroa (plusmiinus 50 senttiä), eli melko edullinen. Ja hinnan saa melkein puoleen laittamalla vähemmän lihaa ja enemmän voita ja kasviksia. Aika hyvääkin oli, paitsi että parsaan en ole vielä ihan tottunut, joten sitä olisi voinut vähän enemmän kypsentää.

Rakkausmaito

2011-03-07T15:41:00.003+02:00

Sain eilen vision, eli näyn, joka liittyi laadukkaan maidon saamiseen ihmisille.

Rakkausmaito -- rakkaudesta lähimmäisiä, laatua ja luonnollisuutta kohtaan!

Valio ja Arla ja muut pyrkivät tekemään maidosta mahdollisimman luonnotonta muunmuassa pastöroinnin ja homogenoinnin avulla. Näissä prosesseissa entsyymit kuolevat ja laatu muutenkin kärsii. Laatua voitaisiin parantaa hyvin yksinkertaisesti vain hakemalla maito suoraan tilalta. Tämä on kuitenkin monille ehkä turhan korkea kynnys, kun on tottunut hakemaan maidon lähimmästä kaupasta. Saahan raakamaitoa tosin ainakin parista paikasta kaupastakin, kuten Helsingistä Maatilatorilta ja Espoosta Pienestä ruokakaupasta. Niiden hinnat ovat kuitenkin melko korkeat (3-3,9 euroa litralta, kun Bisan tilalla hinta on euron). Korkea hinta on toki väistämätön, jos ajattelee tekevänsä tuotteella jonkinlaista kannattavaa bisnestä, mutta sekin saattaa estää ihmisiä kokeilemasta.

Minä en kuitenkaan ole bisnesmies, vaan tarkoituksenani on saada ihmiset tajuamaan, että olisi mahdollista saada samalla hinnalla, mutta helpommalla (ei prosessointia) parempaa (luonnollista) maitoa. Koska kannattavan bisneksen luominen voisi tosiaan olla hankalaa, keksin paremman tavan: jakaa maitoa ilmaiseksi kaikille halukkaille. En tiedä miten suurella summalla kuukaudessa on varaa tätä maitoevankeliumia julistaa, mutta aion kokeilla. Kuka tahansa muukin voi toki lähteä kokeilemaan, aina parempi ja sitä enemmän raakamaito ja muu terveellisyysinnostus saa nostetta.

Perimmäinen tavoite on siis saada ihmiset tietoisiksi maidon laadusta ja vaatimaan kunnon maitoa kauppoihin. Koska Evira yrittää estää laadukkaan maidon myynnin parhaansa mukaan tai ainakin tekee siitä vaikea, on helpoin tapa antaa maitoa ihmisille! Kun ihmiset saavat hyvää maitoa, he eivät enää halua palata huonompaa, ja näin saadaan uusia ihmisiä taistelemaan Eviran byrokraatteja vastaan. Koska minulla on jonkin verran enemmän rahaa, kuin elämiseen tarvitsen, ajattelin käyttää sitä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla muiden hyväksi. Itse toivon saavani iloa siitä, että saan antaa ihmisille hyvää.

Jos haluat saada maitoa, niin ilmoita (sähköposti kai löytynee tuosta profiilista ja Naamakirjan kautta voi laittaa viestiä). Toistaiseksi ajatuksena on hakea maitoa ainakin joka keskiviikko ja mikäli saan mukaan muita innostuneita, niin ehkä useamminkin. Voin tuoda maitoa ainakin Leppävaaran alueelle ja sitä voi hakea meiltä. Omat pullot tai muut kannattaa varata.

Raakamaito, osa 2

2011-03-06T18:00:00.003+02:00

Haettiin vaimon kanssa raakamaitoa Vantaalta Bisan tilalta, kun muutenkin jouduttiin tuohon Espoon koilliseen esikaupunkiin pistäytymään.

Vihjeenä muille, että maitoa ei kannata hakea tavallisella 10 litran Orthexin muovisangolla, sillä sellaisen kansi ei ole täysin tiivis, joten lähes täydestä sangosta valui väkisinkin koko ajan maitoa. Onneksi minulla on aina taskussa tekemäni vedenpitävällä ja hengittävällä kalvolla varustetusta kankaasta tehty ostoskassi, jossa on teipatut saumat. Se osoittautui myös tositoimissa veden-, tai siis maidonpitäväksi. Kuten kuvista näkyy, ei täydestä sangosta myöskään saanut kaadettua maitoa suppilon avulla pulloon, vaan piti kannulla ammentaa. Täytyy siis ostaa kanisteri.

Noin muuten selvisi, että oikea aika, jolloin maitoa voi hakea, ei ollutkaan 17:00-17:30, vaan 16:30-17:00. Isäntä kuitenkin täytti sankomme. Hinta oli 1 €/litra. Jos haluaa hakea mihin aikaan vaan, voi kanisterin jättää hyllyyn ja hakea tiettynä päivänä valmiiksi täytettynä. Ensi kerralla siis kaksi kanisteria mukaan, joista toinen heti täyteen ja toinen jätetään hyllyyn ja haetaan sopivana aikana, ei siis ruuhka-aikaan.

Hyvää on kyllä! Kannattaa hakea tai liittyä maitopiiriin. Tarkoitus on kasata läjä ihmisiä, jotka haluavat hakea maitonsa ennalta sovittuna päivänä Leppävaarasta. Omat astiat pitää olla. Muualla asuvia kehotan kasaamaan omia porukoita omalta alueeltaan.

Tavara-ahdistus (elämän valuminen hukkaan, osa I)

2011-03-05T00:10:00.000+02:00

Olen aina ollut hyvin taipuvainen kerämään rojua. Niin kauan kuin muistan, olen erityisesti tykännyt penkoa roskalavoilta hyödyllistä tai vähemmän hyödyllistä rojua. Nytkin kaikenmaailman "mahdollisesti joskus hyödyllistä" tavaraa on 76-neliöisen kämpän täydeltä. No, osa kamoista on kyllä vaimon.

Tavaran määrä on toisaalta jo hyvin pitkään ahdistanut minua. En kuitenkaan ole osannut heittää suurinta osaa pois, koska olen ajatellut, että niistä saattaa olla joskus hyötyä ja vaikka sellaista tilannetta ei sattuisikaan, niin periaatteessa niistä voisi olla hyötyä ja siksi on väärin heittää mitään pois. Oikeastaan käyttökelpoisen materiaalin pois heittämisestä aiheutuva ahdistus on yksi syistä ylipäätään kerätä kaikkea. Minua siis ahdistaa hukkaanheittäminen niin paljon, että kerään itselleni kaikkea turhaa tavaraa, ettei se päätyisi kaatopaikalle.

En osaa sanoa, mikä on tämän käyttäytymisen perimmäinen syy. Osaksi se on varmaankin ihan luonnollista ja normaalia. Varmaan suurin osa ihmisistä on jossain määrin sitä mieltä, että hyvän tavaran kaatopaikalle vieminen on vähintäänkin ei-positiivinen asia. Mutta miksi raja on minulla niin pitkällä kaiken säästämisen puolella? Kuulostaa ehkä näennäisfilosofiselta hömpältä, mutta rupesin itseasiassa ihan tässä kirjoittaessani miettimään, että voisiko se jotenkin liittyä siihen, miten koen oman elämäni...? Koen nimittäin -- ja olen kokenut jo aika monta vuotta --, että elämäni valuu hukkaan. Käytän aikani erittäin tehottomasti saamatta mitään aikaan, edes lepoa tai rentoutumista. Koen, että potentiaali ja kyvyt, joita minulla tiettyjen asioiden suhteen olisi, jäävät lähes täysin käyttämättä. Nykyisessä työssänikin koen olevani äärimmäisen tehoton ja aikaansaanmaton, mistä seuraa ahdistusta ja syyllisyyttä ja sitä kautta lisää saamattomuutta.

Toisaalta innostun helposti monenlaisista asioista ja välillä tuntuu, että saan muutkin innostumaan. Innoksia on kuitenkin niin paljon, että en osaa päättää, mihin aikani ja voimani keskittäisin, että päädyn aina siihen, että lähes kaikki aloittamani jää kesken tai teen niin montaa asiaa yhtäaikaa, että käytännössä en saa mitään aikaan.

Eli siis, haalinko tavaraa siksi, että kun koen kykyjeni valuvan hukkaan, niin yritän keräämäni rojun kautta luoda illuusiota siitä, että kaikki ei menisi hukkaan? Sikäli hölmöä, että suurin osaa haalimastani tavarastaa jää käyttämättä ja päätyy lopulta (toivottavasti mahdollisimman pian, jos vaimolta kysytään) Fidalle, Kierrätyskeskukseen, Sorttiasemalle tai ihan vain taloyhtiön jätelajitteluun, koska en saa aikaan käyttää niitä siihen (mahdolliseen) käyttöön, mihin ehkä olin ajatellut.

Toisaalta ihan viimeaikoina (viimeksi tänään) olen hieman edistynyt. Soitin siskolleni Marialle ja kysyin tarvitsisiko hän intrumenttikaiutinta ja vahvistinta basson tai synan soittoon, ja hän kertoi suunnitelleensa moisten ostoa. Hienoa! 50 cm * 70 cm * 35 cm melko painavaa tavaraa pääsee kohta hyvään kotiin. Lisäksi veimme vaimoni kanssa pari vanhaa rikkinäistä imuria ja vähän muuta rojua Sorttiasemalle.

Olin koko illan ahdistunut monenlaisesta asiasta, mutta nyt hieman helpotti. Ehkäpä saan untakin. Tosin se perimmäinen ongelma, eli kokemus elämän valumisesta hukkaan, vaatii työstöä. Nyt olo on ollut parempi ja mieli kirkkaampi terveellisemmän syömisen takia, tämä asia on taas jotenkin tullut pintaan.

Kirjoittamiseen meni näköjään kaikkinensa 28 minuuttia. Aika nopeasti meni aika. Menisipä töissäkin.

"Minä ainakin uskon auktoriteettia"

2011-03-01T18:18:00.000+02:00

Kävin noin kuukausi sitten mittauttamassa kolesterolitasoni vaimon mieliksi ja osoittaakseni, että syömällä vähän hiilihydraatteja ja paljon tyydytyneitä rasvoja kolesterolitaso laskee, päinvastoin kuin virallinen totuus kertoo. Mittaushetkellä VHH-ruokavalion aloittamisesta oli noin kuukausi ja lääkäri, joka tulokset kertoi puhelimitse sanoi, että noin 3-6 kuukautta menee, että arvo asettuu uuden ruokavalion mukaiselle tasolle. Eli mittaushetkellä se oli vielä osittain vanhan enemmän virallisterveellisen ohjeistuksen mukainen (tosin kissanhäntärasvaa en ole koskaan juurikaan syönyt enkä laittituotteita). Tarkoitus on käydä uudemman kerran mittaamassa joskus loppukeväästä. katsotaan muuttuko ja mihin suuntaan Viimeksi mitattu arvo oli siis 6,1, joka oli kuulemma vähän huono, mutta ihme kyllä ei määrännyt lääkäritäti statiineja.

Joka tapauksessa kiusasin tuloksia puhelimessa kertonutta naisihmistä (jonka titteliä itseasiassa nyt muista, oliko lääkäri vai mikä) melko pitkään kyselemällä ja kyseenalaistamalla hänen puheitaan ja yleisiä uskomuksia. Kauhistutin häntä myös hiukan kertomalla syöväni 100 mikrogrammaa D-vitamiinia päivittäin.

Huolestuttavinta keskustelussa kuitenkin oli vastapuolen toteamus, että "minä en ainakaan lähtisi epäilemään virallista tietoa". Joo-o, no sen kyllä uskon! Eipä sitä tunnu lääkärikunnassa monikaan epäilevän, tai -- kuten jotkut väittävät -- ei vain uskalla sanoa ääneen. Mietitäänpä hetki, miten asiat saattaisivat mennä, jos kaikki uskoisivat virallisia opetuksia. En tokikaan ole pyrkinyt saati sitten opiskellut lääketieteen alaa, mutta teknisen yliopistotaustan perusteella arvelisin jotain seuraavanlaista:

Lääkikseen päästään opettelemalla ulkoa paksuissa opuksissa väitettyjä juttuja.
Pääsykokeissa näitä tuskin on tarkoitus kyseenalaistaa.
Opinnoissa opitaan mitä opetetaan (huom. oletuksena siis "ei epäillä virallista tietoa"!).
Näillä opeilla mennään työelämään ja noudatetaan kyseenalaistamatta virallisisa hoito-ohjeita.

Jos nyt sitten joku vähemmän arvostettu taho ilman lääketehtaiden miljardeja, tai vaikkapa potilas oman kokemuksensa perusteessa yrittää tuoda esiin virallisesta poikkeavaa tietoa tai epäilystä, niin mitenköhän käy? Taitaapa jäädä huomio vähälle, jos alan amattilaisten asenne on tämä.

Edellä kuvattua tukee myös keskustelu erään tutun lääkärin kanssa, kun rupesin kertomaan VHH-ruokavaliostani. Karulla tavalla tuli esiin lääkäreiden asennekasvatus, tai sellaiseksi sitä arvelen, kun juttelimme. Esiin tulivat muunmuassa seuraavat "faktat":

"Atkinshan kuoli itsekin sydänkohtaukseen" (New York Timesin mukaan tämä ei ole totta)
"Antti Heikkilä nyt ainakin on ihan humpuukiäijä, eihän sillä ole edes mitään koulutusta" (ainakin kaiken netistä löytämäni perusteella Antti Heikkilä on koulutukseltaan lääkäri)
"täysjyväviljaa pitää syödä, sillä eihän kukaan pysty syömään niin paljoa kasviksia, että saisi riittävästi kuituja" (hmm, minun mielestäni helpostikin pystyy)
"yleensä karppaajilla on korkea kolesteroli"

Väitteet 1 ja 2 tulivat ilman, että olisin itse sanonut niistä yhtään mitään, mikä sai minut miettimään, että pidetäänkö lääkäreille jotain koulutuksia, joissa opetetaan puolustautumaan niitä vastaan, joiden olo on merkittävästi parantunut VHH-ruokavaliolla?

Väite 3 on vain ihan käsittämätön. Monissa kasviksissa on melko paljon kuitua ja rehuja on melko helppo syödä vaikkapa puoli kiloa päivässä. Jaa muutenkaan kuitua ei tunnu niin paljon tarvitsevan, kun jättää suolistoa ärsyttävän gluteenin pois. Itse menen kehoa kuunnellen ja ainakin suoli on VHH:lla toiminut huomattavasti paremmin. Kuitujen määrästä en osaa sanoa. Kohta 4 ei muualta kuulemani mukaan pidä paikkaansa. Omalta osaltani asia selviää tulevaisuudessa. Sitäpaitsi korkea kolesteroli ei ilmeisesti ole edes vaarallista.

Jos lääkärikunta on tässä kuosissa (joo, otos on toki pieni), niin hiukan kyllä pelottaa niiden puolesta, jotka eivät vielä ole heränneet todellisuuteen. Siispä täytyy edelleen pysyä äänessä. Demokratia on tehotonta -- omien kokemuksien jakaminen toimii!

Ensimmäinen kuukausi

2011-02-28T23:59:00.001+02:00

Ensimmäinen kuukausi blogin kirjoittelua takana.

Aihealueet ovat olleet melko hajanaisia. Tarkoitus oli kirjoitella enemmän innovaatioista ja teknisemmistä jutuista, mutta niitä oli lähinnä kuorihame-kirjoitus. Terveydestä ja ravinnosta tuli enemmän ja sitten sekalaista pohdiskelua. Katsotaan, mihin suuntaan tästä lähdetään.

Katseluita Bloggerin mukaan kuukauden aikana oli 3229. Parhaina päivinä oli yli 350 katselua, mikä sai ajatukset keskittymään vähän liikaa lukijamäärien seuraamisen, minkä seurauksena laatu ehkä hiukan kärsi tai ainakin lukijamäärät tippuivat. Joka tapauksessa ihan kiva ajatella, että aika moni on blogia lueskellut. Suosituin yksittäinen juttu kertoi paremmasta huomisesta, toinen oli kuorihame-juttu ja kolmanneksi ylsi kahvakuulasta kertova.

Tästä jatketaan.

Silverclubin avajaiset

2011-02-28T21:21:00.001+02:00

Silverclubin avajaiset saatiin onnistuneesti päätökseen viikonloppuna. Itse kuvailin (ja joku muukin kuvaili kännykälläni) perjantaina muutaman pätkän laulumeiningeistä. Laitan ne tähän blogauksen loppuun katsottavaksi.

Laulaminen on kyllä älyttömän hienoa ja porukalla laulaminen vielä hienompaa. Ehkä kaikkein siisteintä on laulaa yksin porukalle, josta omaltakin osaltani näyte. Ei teknisesti mitään huippua, mutta oikein antoisaa ainakin itselleni silti. Varmaan vähintään siedettävää myös vähemmän kriittiselle kuulijalle.

Olen sitä mieltä, että kuka tahansa, joka erottaa kysyvän ja toteavan äänenpainon, pystyy myös oppimaan erottamaan säveliä ja vastaavasti kuka tahansa, joka osaa puhua kysyvällä ja toteavalla äänenpainolla, pystyy tuottamaan eri säveliä. Eli kaikki te, jotka "ette osaa, ettekä voikaan oppia laulamaan", olette väärässä! Kyllä te voitte, kun uskallatte harjoitella.

Jos ihmiset laulaisivat enemmän, olisi maailma paljon parempi paikka. Laulaminen tuottaa älytöntä mielihyvää, kunhan keskittyy fiilikseen eikä omiin lauluteknisiin puutteisiin. Seurakunnissa sekä yliopistojen killoissa ja osakunnissa tämä onkin ymmärretty ja niiden tilaisuuksiin sisältyy oman kokemukseni mukaan melkeinpä aina melko paljonkin laulua.

Tunnelmapalat tässä:

Miia "Idols-Miia" Palttala, pikkusiskoni, joka kylläkin putosi teatteriviikonlopun ensimmäisenä päivänä.

Yhteislaulua. Olli Posti säestää kunnon fiiliksellä.

Minä laulan Vesa-Matti Loirin tunnetuksi tekemää Eino Leinon runosta tehtyä biisiä Nocturne. Vähän meinaan sekoilla sanoissa, mutta (yli)tulkintaa on riittävästi.

Saara Aalto ja Keijut. Katkeaa kesken, kun tökkään vahingossa tallennusnappia kännykän näytöltä.

Väärien ideoiden mollaaminen

2011-02-25T18:18:00.002+02:00

Anonyymistä kommentista tuli mieleeni, että miksiköhän meille niin usein tulee tarve nujertaa tai vähätellä sellaisia ajatuksia, jotka poikkeavat liikaa omistamme. Jos jollain on esimerkiksi joku liikeidea, niin sen kannattavuutta pyritään vahvasti epäilemään, ja jos idea lähteekin toimimaan, ollaan kateellisia, kun idean saaja pelkällä tuurilla lähti pärjäämään sellaisella idealla, jolla ei oikeasti kuuluisi pärjätä. Pahimmassa tapauksessa yritetään jopa kaikin keinoin estää ja tehdä kiusaa tälläiselle omaan ideaansa uskovalle menestyjälle.

Huomaan tämän itsessänikin usein. Esimerkiksi Riston bisneksiin olen vuosien varrella välillä suhtautunut hieman epäillen tai naureskellen, mutta nyt äijä on Suomen (ja luultavasti maailman) kovin hopeaguru ja bisnes pyöri hyvin. Tekisi mieli olla kateellinen, mutta kun Risto on niin hyvä tyyppi, niin ei oikein voi. No ehkä vähän kuitenkin. Monta muutakin esimerkkiä voisi keksiä, mutta en nyt liikaa keskity negatiivisuuteen.

Omalla kohdallani ajattelen tälläisen käyttäytymisen johtuvan lähinnä pelosta uusia ja erilaisia ajatuksia ja toimintatapoja kohtaan, ja toisaalta kateellisuudesta, jos tiedän, että noin minunkin pitäisi tehdä, mutta en uskalla. Joskus kyseessä saattaa myös on puhdas oman egon pönkittäminen haukkumalla typerinä pitämiään ajatuksia, tapoja tai ihmisiä. Nykyään koitan enimmäkseen olla hiljaa, jos minulla ei ole mitään positiivista sanottavaa jostain asiasta, jos asia on sellainen, etten kuitenkaan pidä sitä suoranaisesti haitallisena. Toki rakentavan kritiikin antaminen on eri asia, mutta on mielestäni turha keskittyä haukkumaan asioita, joita ei ymmärrä, jos voi keskittyä asioihin joista itse on kiinnostunut.

Positiivisuus johtaa positiivisuuteen, negatiivisuus negatiivisuuteen.

Tupakointi ja lisäaineet

2011-02-24T23:00:00.000+02:00

Aikanaan (ja ehkä vieläkin?) tupakkayhtiöt yrittivät väittää, että tupakoinnilla ei ole mitään yhteyttä erinäisiin tappaviin syöpiin, joihin sillä monien mielestä on selkeä yhteys. Jotkut taas sanovat, että tupakassa vaarallista olekaan niinkään itse tupakka ja sen palamistuotteet, vaan kaikki ne lisäaineet, joita siihen laitetaan muunmuassa tehostamaan nikotiinin imeytymistä ja addiktiivisuutta.

En ole asiaan perehtynyt, enkä ajatellut tupakoinnista oikeastaan kirjoittaakaan (kirjoitan silti vähän), mutta sain tuosta hyvän vertailukohdan ruokaan. Arvioisin, että suurin osa pitää tupakointia jokseenkin haitallisena ja selkeää on ainakin se, että savukkeiden polttaminen on mitä epätyylikkäintä. Sikareissa ja piipussa on sentään tyyliä. Nuuska ylähuulen alla julkisella paikalla kulkemisen hölmöydestähän nyt taas ei tarvitse edes puhua. (Jos ja kun kaikki eivät sitä tajua, niin kerronpa, että nuuskasta pullottava ylähuuli näyttää ihan älyttömän typerältä.)

Koska valtio on niin huolissaan tupakoinnin vaarallisuudesta, niin ihmettelenpä, miksi lisäaineet ja muut myrkyt huolestuttavat päättäjiä melko vähän tai ei ollenkaan. Uskon kyllä, että ääni kellossa alkaa vähitellen muuttua, kun poliitikotkin alkavat huomata, että ihmiset eivät enää usko heidän (lääkefirmojen maksamia) lausuntojaan.

Kuitenkin moni tuntuu edelleen suhtautuvan lisäaineisiin ja muihin myrkkyihin vähän samaan tyyliin, kuin ehkä tupakoinnin vaaroihin joskus aikoinaan. Niitä ei oteta kovin vakavasti, koska kaikkihan niitä käyttävät. Ja ei kai sellainen voi olla vaarallista, mitä kaikki muutkin tekevät? Ja kyllähän viranomainen ne kieltäisi, jos ne olisivat vaarallisia...?

Kai asia vain on niin, että suurin osa ihmisistä mielellään uskoo virallista totuutta, ja harkitsee muuta vasta kun riittävän moni rupeaa näitä totuuksia epäilemään. Se on helppoa. Ehkäpä viimeaikainen keskustelu sikainfluenssarokotteesta ja siihen liittyvästä kieroilusta saa monet miettimään asioita. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että mainitun rokotteen valmistajalla on lääke myös narkolepsiaan hoitoon. Sen myyntiä voikin kätevästi edistää rokotteella, joka ilmeisesti aiheuttaa narkolepsiaa. Win-win-tilanne lääkefirmalle, mutta ei muille!

Valittaminen vastaan toimiminen

2011-02-22T01:14:00.005+02:00

Aika usein jonkun suuremmanpuoleisen tehtaan lopettaessa tai aikoessa lopettaa toimintansa saa lehdistä lukea, kuinka työntekijät -- kohta entiset sellaiset -- järjestävät ties mitä mielenilmaisuja, joilla vastustavat tehtaan sulkemista. Sinänsä parempi onkin valittaa näkyvästi, kuin muutamalle kaverille, mutta mistä tulee se ajatus, että yritykset ovat jotain kerhontätejä, ja työntekijät pikkulapsia, joille kerhontädit järjestävät mukavaa puuhastelua? Ei kai sentään yrityksen tehtävä ole pitää yllä kannattamatonta toimintaa vain sen takia, että aikuiset ihmiset eivät itse osaa järjestää itselleen muutakaan työtä?

Kenties tämä ajattelumalli tulee jostain historiasta, koska joskus ihmiset oli tapana jakaa porvareihin ja työläisiin, joista ensimmäiset ikäänkuin vastustamattoman kohtalon pakosta tulivat tehtaiden omistajiksi ja jälkimmäiset työntekijöiksi? Ainakin usein tuntuu ihmisten puheista välittyvän sellainen ajatus, että he eivät itse voisi vaikuttaa siihen, että ovat niitä niska limassa raatavia työläisiä, joita porvari riistää. Ja vaikka näin karkea jako alkaakin jo ehkä olla hieman vanhentunut enemmistön ajatuksissa, tuntuu kuitenkin ajatus siitä, että hyvä elämä on sitä, että käydään kouluja ja päästään kohtuullisen hyväpalkkaiseen ja varmaan työpaikkaan, olevan edelleen voimissaan. Sitten jos joudutaan työttömäksi, niin elämä on pilalla, ellei sitten uutta työtä satu löytymään. Ja jos ei löydy, niin syy on valtion, joka ei osaa poliittisilla päätöksillä tuottaa työpaikokkoja.

Mitäpä, jos työttömyyden iskiessä rupeaisikin valittamisen sijaan tekemään jotain hienoa, josta on aina haaveillut? Tai jos ei ole haaveillut mistään, niin voi miettiä, mikä olisi sellainen asia, josta voisi olla niin innostunut, että haluaa kehittyä siinä Suomen parhaaksi (tai edes hyväksi) ja tehdä siitä bisneksen. Se on varma, että valtio ei sinun elämääsi paremmaksi, korkeintaan haluaa tehdä sinusta entistäkin passivisemman uhrin ja valtion avustuksilla elävän pitkäaikaistyöttömän.

Eikä edes ole pakko jäädä työttömäksi ruvetakseen toteuttamaan unelmiaan. Usein unelmien toteuttaminen vain vaati jonkinlaisen askeleen, mahdollisesti irtisanoutumisen vakaasta työpaikasta ja epävarman toimeentulon ainakin joksikin aikaa, ja sen takia tämä askel jää helposti ottamatta. "Pakko on paras motivaatio", sanotaan. Monia asioita voi kuitenkin lähteä viemään eteenpäin muiden töiden ohessa. Vähemmän tärkeitä asioita voi jättää pois ja vapautuneen ajan käyttää haaveidensa toteuttamiseen. Itse olen tässä vaiheessa. Jätin juuri basistin tehtävät eräässä bändissä, jossa soitin melko pitkään. En vielä tiedä, mitä teen esimerkiksi puolen vuoden päästä, mutta ainakin aluksi aion tehdä Suomen parasta kuivalihaa, jolle tuntuisi olevan kovasti kysyntää, koska kaikki tehty liha menee nopeammin, kuin ehdin tehdä uutta. Toisekseen aion hengailla Silverclubilla, koska sitä kautta voin auttaa hyviä tyyppejä omalla osaamisellani ja samalla tutustua heihin ja luoda uusia suhteita. Suhteista on aina hyötyä kaikessa bisnestoiminnassa.

Vielä palatakseni otsikkoon, kehoitan kaikkia, jotka eivät ole tyytyväisiä työhönsä, miettimään itse itsensä työllistämistä. Melkeinpä mistä tahansa ideasta voi tehdä bisneksen. Enemmän on kyse uskalluksesta, päättäväisyydestä ja hulluudesta. Itse olen tällä tiellä vasta varovaisesti pääsemässä alkuun, joten edellisen joudun sanomaan vain muiden kokemuksia ja kertomuksia kuulleena. Tästä blogista voi halutessaan seurata asian edistymistä.

Idols-Miia

2011-02-17T22:47:00.002+02:00

En ole hirveästi seurannut Idolsia, mutta pitihän tuo viimeisin jakso katsoa, kun pikkusiskoni Miia pääsi jatkoon!

Itse en ikinä uskaltautunut kokeilemaan, vaikka lauluhaluja on ja periaatteessa taitokin olisi saattanut ainakin karsinoissa riittää. Luulen kuitenkin, että ääni ei olisi jännityksen takia kulkenut ollenkaan, joten ehkä se olisi kaatunut siihen. Mutta hyvä, että Miia uskalsi yrittää ja toivottavasti vauhti riittää loppuun asti. Olli Lindholm hehkutti kovasti ja itsekin olen sitä mieltä, että osaamisen, äänen ja ulkonäön puolesta pitäisi olla hyvät mahdollisuudet.

Itse en oikein tiedä, miten tuo Idols toimii, mutta jossain vaiheessa kai saa äänestääkin, joten pääsen ehkä sitten senkin kokemaan.

Miia esiintyy uusimmassa lähetyksessä alkaen kohdassa 31:54.

Kyläyhteisö^2

2011-02-16T22:25:00.003+02:00

Kyläyhteisöajatus nousi toiseen potenssiin, kun Mika pohti sellaista, että muuttaisi riittävän isolla porukalla johonkin autioituvaan kuntaan, ja järjestelisi demoktratian keinoin haluamiaan henkilöitä sen valtaa käyttäviin elimiin. Jossain alle 2000 asukkaan kunnassa voisi jokusella kymmenellä henkilöllä tälläinen onnistuakin, jos koko ryhmä toimisi sovittujen päämäärien eteen.

En tiedä miten paljon hyvää näin voisi saada aikaan, mutta ehkä jotain, vaikka valtio kai aika monista asioista päättääkin. Ainakin kouluruuan varmaan saisi luomuksi tai ainakin muuten vain terveellisemmäksi, ja voisi puuttua kuntaa parin vuosikymmenen ajan hallinneiden kunnanisien keinotteluihin. Itse en tiedä yhtään, millaisista asioista kuntatasolla päätetään, mutta toinpa asian julki, josko se jossakussa herättäisi hienoja ajatuksia tai jopa toimintaa.

Kuulemma Amerikan Yhdysvalloissa jotain tämäntapaista on tehtykin, ilmeisesti vieläpä suuremmassa mittakaavassa, kuin ihan pienten kaupunkien.

Hyvät ideat kannattaa kopioida

2011-02-15T23:40:00.000+02:00

Hyvät ideat kannattaa kopioida.

Tai paremminkin: hyvät ideat pitää kopioida ja levittää muillekin edelleen kopioitavaksi ja jalostettavaksi. Jos haluaa antaa kunniaa sille taholle, jolta idean kuuli, voi laittaa linkin hänen blogiinsa tai jos hän ei vielä bloggaa, voi ainakin kertoa hänen nimensä. Jos taas ei halua antaa mainostaa kyseistä henkilöä (tai kirjaa, firmaa, blogia tai mitä tahansa), niin ei ole pakko. Jos idean keksijä pitää ideaansa oikeasti hyvänä, hän saa tyydytystä jo siitäkin, että idea leviää, vaikka maine ei kasvaisikaan. Toisten ideoiden levittäminen omanaan taas on ehkä säälittävää, mutta ei kiellettyä sekään.

Idea tästä hyvien ideoiden kopioimista on niin yleinen, että en viitsi erikseen mainostaa ketään, etten vahingossa mainostaisi mitään hörhöilyä ja leimautuisi hörhöksi.

Saako mies itkeä

2011-02-14T14:20:00.001+02:00

Ollakseni mies, itken melko helposti.

Yläasteella itkin helposti, kun minua kiusattiin, mutta ehkä juuri se auttoi selviämään siitä -- minulla ei ole mitään kaunaa ketään kohtaan, päinvastoin olen ollut iloinen, kun silloin tällöin olen nähnyt eräänkin hepun yläasteajoilta (viihde)uutisissa hänen tehtyään suuria juttuja.

Myöhemminkin olen osannut tarvittaessa itkeä.

Olen mietiskellyt, miksi ainakaan miehet, jos nyt naisetkaan, eivät saisi itkeä ainakaan kovin julkisessa tilanteessa. Suurissa urheilukilapailuissa häviäjä ehkä saakin näyttää pettymyksen kyyneleet. Pienimmät lapset sentään saavat näytää tunteensa melko vapaasti, ainakin jos on aihetta. Mutta yleisesti ottaen tuntuisi miehen olevan jokseenkin sosiaalisti epäsopivaa itkeä, paitsi ihan äärimmäisissä tilanteissa, kuten läheisen kuoleman yhteydessä.

Arveluni siitä, että miehen itkeminen olisi jotenkin epäsopivaa, perustuu kyllä lähinnä sellaiseen havaintoon, että hyvin harvoin näen kenenkään miehen edes liikuttuvan, saati sitten itkevän. Olenko vain erilainen, ehkä muita vain ei itketä yhtä helposti? Vai kieltävätkö muut miehet itseltään itkemisen? Ovatko he ehkä jopa harjoittelleet tunteiden kätkemistä? Jos kyllä, niin johtuuko se siitä, että pelkäävät näyttää heikkouttaan (mitä heikkoutta se edes muka on?) vai ehkä siitä, että he itse kokisivat muiden itkemisen kiusallisena, koska eivät osaa suhtautua, eivätkä siksi itse halua saattaa muita samaan tilanteeseen?

Itse koen itkemisen hyvin vapauttavana ja terapeuttisena. Se on tapa purkaa sisällä olevia tunteita ja sen jälkeen olo on yleensä helpottunut. Lisäksi pidän itseäni sen verran miehekkäänä miehenä, että miehekkyyteni ei pienestä tai suuremmastakaan itkusta oikeastaan kärsi. Suosittelen kaikille miehille ja tietenkin myös naisille.

Uskalla yrittää

2011-02-13T21:16:00.003+02:00

Yritin tänään selittää jotain viimeaikaisista ajatuksistani ja keksin mielestäni hauskan vertauskuvan, jota käytin oman kutsumuksen löytämisen selittämiseen.

Lapset tykkäävät, tai ainakin heidän oletetaan tykkäävän leikkiä palikkalaatikolla, eli lelulla, jossa koitetaan saada erimuotoisia palikoita laatikon sisään. Oikein suunnitellussa palikkalaatikossa tietynmuotoinen palikka mene sisään vain yhdestä tietystä reiästä.

Yleensä jossain vaiheessa lapsi alkaa tajuta, että palikan voi saada laatikon sisään kannessa olevista rei'istä. Alkuvaiheessa hän mahdollisesti yrittää jokaista palikkaa kaikkiin reikiin, kunnes palikka menee sisään ja näin menetellen hän saa kaikki palikat sisään jossain ajassa. Myöhemmin hän alkaa hahmottaa sitä, että itseasiassa tietty palikka meneekin aina tietystä reiästä, mutta ei mistään muusta reiästä. Tämä on siis yrityksen ja erehdyksen menetelmä ja uskoisin, että se yleisin.

Mikäli lapsi haluaisi loppuun asti välttää kaikki erehdykset, hän istuisi laatikon edessä ja katselisi palikoita ja koittaisi mielessään miettiä, mistä on kyse. Jossain vaiheessa hän ehkä keksisikin, että palikat voisi ehkä saada rei'istä laatikon sisään, minkä jälkeen hän ryhtyisi mietiskelemään oikeaa tapaa sen toteuttamiseen. Mietiskeltyään aikansa hän arvelisi keksineensä kokonaisratkaisun ja lähtisi kokeilemaan sitä käytännössä. Jos onnistuisi, hän olisi tyytyväinen, ja jos ei, hän pettyisi, eikä enää yrittäisi ollenkaan. Tämä lienee melko harvinainen tapa.

Jälkimmäinen tapa oli tietenkin täysin absurdi -- ainakin omasta mielestäni, kertokaa jos joku on moiseen törmännyt --, mutta tuntuisi silti olevan melko yleinen tapa toimia oikeassa elämässä. Tarkoitan sitä, että yrittämisen ja erehtymisen sijaan odotetaan, että palat loksahtaisivat kohdalleen. Jotkut käyttävät tätä menetelmää naisen löytämiseen, sillä väkisin yrittäminenhän saattaisi viedä ohi "sen oikean", tai vähintäänkin saattaisi tulla rukkaset. Toiset taas ovat tyytymättömiä työhönsä ja odottavat täydellisen bisnesidean ja valmiin liiketoimintasuunnitelman pulpahtamista ajatuksiin. Myöskin Jumalan kutsumuksen löytämiseen tämä on suosittu tapa -- odotetaan ääntä kertomaan tarkat ohjeet.

Mitäpä jos sen sijaan kuuntelisikin omaa sisintään? Kenties jokin tietty asia, vaikkapa lasinpuhaltaminen, on aina tuntunut mielenkiintoiselta. Mitäpä, jos lähtisikin tutustumaan asiaan, ja jos kiinnostus kasvaa, niin jopa vähän saamaan oppia joltain ammattilaiselta? Jos osoittautuukin, että lasinpuhaltaminen ei ollutkaan riittävän hienoa, niin oliko tappio suurensuuri? Mielestäni suurempi tappio on olla kokeilematta. Ehkä pelkäämme liikaa erehtymistä ja sen takia monesti elämämme on tilassa, johon emme ole tyytyväisiä, mutta emme silti tee asialle mitään.

Jos ei oikein tiedä, mitä elämällään haluaa tehdä, ei se luultavasti selviäkään, ellei lähde kokeilemaan joitain mahdollisesti kiinnostavia vaihtoehtoja. Jos joku vaihtoehto osoittautuukin huonoksi, voi kokeilla seuraavaa. Sitä kautta oppii myös tuntemaan itseään enemmän ja lopulta ehkä löytää oman kutsumuksensa ja intohimonsa.

Sinä voit tehdä huomisesta paremman!

2011-02-11T02:41:00.005+02:00

En ole oikein koskaan uskonut, että politiikan kautta voisi saada mitään hyvää aikaan. Samat puolueet ovat (hieman vuorotellen) johdossa. Paitsi ei ehkä enää, kun mm. Persujen kannattus on kovasti noussut, eli aina muutosta voi sittenkin tapahtua, johonkin suuntaan.

No en silti usko, että politiikan kautta saadaan paljoa hyvää aikaan. Demokratiassa harvoin mennään nopeasti hyvään, jos ei ehkä huonoonkaan suuntaan. Hitaasti huonoon lähinnä.

Mutta nyt viimeisten viikkojen aikana olen yhtäkkiä herännyt siihen todellisuuteen, että internetin ja sosiaalisen median kautta on nousemassa aivan uudenlainen yhteisöllisyys, jossa salailulla, muiden syyttelyllä, vastuun pakoilulla, virallisella asemalla ja pahuudella ei ole enää nykyistä arvoa. Jos et vielä tiedä asiasta paljoa, niin selaile vaikka aluksi blogeja, joita löytyy tämän blogin julkisten lukijoiden blogilistojen kautta. Tiivistettynä siihen liittyy puhdas, terveellinen ja aito ruoka, hyvien ajatusten ja tekojen jakaminen ilmaiseksi, lähimmäisistä välittäminen, yhteisöllisyys ja muu hienous.

Me voimme tehdä Suomesta ja koko maailmasta ainakin havaittavissa olevan verran paremman ja juuri SINÄ voit olla siinä osallisena! Annetaan valittajien keskittyä valittamiseen. Aloita vaikka levittämällä sanaa kaikille kavereille!

Vapaudu ajattelemaan

2011-02-11T01:00:00.004+02:00

Rupesin miettimään mikä estää ihmisiä ajattelemasta omilla aivoillaan. Koitan tässä jäsennellä ajatuksia siihen vaikuttavista syistä. Ehkä joskus myöhemmin pohdin sitä, miten päästä esteistä yli.

Televisio on perinteisesti ollut tapa tuhlata aikaa, eli niin sanotusti rentoutua. Ehkäpä joku ihan oikeasti pystyy rentoutumaankin katsomalla aivotonta tositeeveetä tai iäisyydestä toiseen jatkuvia saippuasarjoja, joissa kaikki yrittävät tehdä toisilleen pahaa. Minussa ne lähinnä lisäävät stressiä. Itsekin kyllä jumitun helposti tämän "paholaisen sontaluukun" ääreen, jos sellaisen ääreen joskus joudun. Yleensä katselusta tulee lähinnä ahdistus, mutta voihan sillä hetkeksi turruttaa vielä ahdistavamman oikean elämän tuskaa. Oma elämäni on nykyään niin innostavaa, että massaviihde ei juurikaan kiinnosta. Television katselulla on kaikenkaikkiaan mielestäni selkeästi ajatuksenjuoksua hidastava vaikutus.

Internetistä löytyy paljon samaa asiaa (oopiumia kansalla), mutta sen hyvä puoli on huomattavasti parempi valikoima ja sieltä löytyykin monen ihmiselämän ajaksi myös hyvää materiaalia luettavaksi ja katseltavaksi, kunhan osaa etsiä.

Toinen tapa turruttaa aivotoiminta lienee alkoholi. Itse en ole koskaan ymmärtänyt humaltumisen hienoutta. Kuulemma joillekin tulee parista oluesta hyvä olo, mutta minulle useimmiten ei mitenkään mainittava, paitsi joskus huono. Tämänkin kansan omatoimista ajattelua hillitsevän tekijän valtio on halunnut pitää tiukasti hallinnassaan.

Kolmas syy on varmasti ravinto. Niin kutsuttua terveellistä ruokavaliota leimaa vähärasvaisuus, keinotekoiset rasvat ja runsas hiilihydraattien syönti. Oikeanlaiset, eli luonnolliset rasvat ovat elintärkeitä kehon toiminnalle. Sen sijaan margariineissa on mahdollisten hyödyllisten rasvojen lisäksi täysin luonnottomia rasvahappoja, jotka ovat pahimmillaan hyvinkin haitallisia. Pitkä, mutta mielestäni vakuuttava selostus joistain rasvaan liittyvistä asioista löytyy tästä. Lisää sekalaisempaa asiaa löytyy täältä. Ihmisten aivot eivät toimi kunnolla, kun ne eivät saa tarvitsemiaan rasvahappoja. Samalla kehoa myrkytetään teollisilla epärasvoilla. Runsaasti huonoja hiilihydraatteja (kuten perunaa ja vehnää) sisältävät ruuat taas aiheuttavat väsymyksen syömisen jälkeen ja nopeasti uuden nälän. Tälläinen ruokavalio lisää myös masennusta. Ruvettuani itse käyttämään enemmän kasviksia, voita ja kananmunia ja jätettyäni pois perunan, riisin, leivän ja pastan, olen huomannut aivan selkeän positiivisen vaikutuksen ajatuksenjuoksuun, vireyteen, innostukseen ja kaikkinaiseen hyvään oloon. Täydelliseksi elämä ei valitettavasti muuttunut. Sanomattakin selvää, että kaikenmaailman lisäaineet ja einekset eivät vaikuta ainakaan positiivisesti.

Edellä mainittujen ajattelua vaikeuttavien asioiden lisäksi on myös muita, hieman erityyppisiä asioita, jotka liittyvät ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Kun ihminen saa opetetusta ajatusmallista poikkeavan ajatuksen, hän helposti reagoi jollain seuraavista tavoista:

pitää ajatusta vääränä ja hylkää sen, koska uskoo enemmän auktoriteetteihin;
kehittelee ajatusta, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen; tai
sanoo sen ääneen, mutta luopuu siitä, jos kokee vastustusta.

Saatan pohdiskella näitä kolmea syytä myöhemmissä kirjoituksissa tarkemmin, koska pohdiskeltavaa niissä kyllä riittää. Hieman sovellettuna nuo sopivat myös ihmisen muilta kuulemiin ajatuksiin.

Hieman erilainen pelko on pelko siitä, että joutuu muuttamaan omaa käsitystä vallitsevasta todellisuudesta. Se on sikäli aiheellinen, että näin todellakin saattaa käydä. Itselläni näin kävi juuri edellä mainitun terveellisen ruuan suhteen joutuessani toteamaan, että virallinen terveysvalistus perustuu pitkälti valheeseen. Toisaalta pelko on siinä mielessä turha, että aika ja syvällinen ajattelu ovat aina kuitenkin nimenomaan totuuden puolella, vaikka hetkellisesti erilaiset ajatukset ja asioiden tutkiminen saattavatkin johtaa siitä kauemmaksi. Lopulta totuus kuitenkin vääjäämättä tulee esiin. Itse olen huomannut tämän usein. Jotkut käsitykset -- kun olen ne uskaltanut haastaa -- ovat vain vahvistuneet, kun taas toiset osoittautuneet vääriksi.

Kirjoitin tämän jutun maattuani tunnin sängyssä saamatta unta ja saatuani unen sijaan yhtäkkiä inspiraation kirjoittaa. Toivon, että tämä saa jälleen jonkun ihmisen kyseenalaistamaan virallisia totuuksia. Mikäli pidit kirjoitusta hyvänä, jaa sitä muillekin Naamakirjassa tai missä vaan. Kommenttejakin kehoitan laittamaan, joko kehujen tai kritiikin muodossa tai muuten vain aiheeseen liittyen.

Energiajuomat ja holhous

2011-02-10T14:41:00.007+02:00

Oli niin hyvä kirjoitus, että päätin lainata ja linkata, vaikka kirjoittaja onkin joku Kokoomuksen poliitikko. Henri Heikkisen kirjoituksessa puhutaan valtion holhouksesta ja sen negatiivisesta vaikutuksesta ja peräänkuulutetaan valtion sijaan vanhempien vastuuta. Olen samaa mieltä kaikesta oleellisesta.

"Ronald Reagan sanoi aikanaan, että pelottavinta mitä kansalainen voi kuulla on ”I'm from the government and I'm here to help”, enkä ihmettele lainkaan. Tekemällä valinnat lainsäädännössä ihmisten puolesta teemme vain sarjan karhunpalveluksia. Ensinnäkin valintojen mukana viedään vastuu. Tämä rapauttaa ihmisten moraalia, koska kyse ei kiellon voimaantulon jälkeen ole enää vastuullisesta valinnasta vaan pelkästä tottelemisesta."

Tavallaan ihan itsestäänselvää juttua, mutta liian monelle ilmeisesti ihan käsittämätöntä, kun katsoo, millaista kieltopolitiikka Suomessakin harjoitetaan. Käykää ihmeessä lukemassa ja laittakaa linkkiä kaikille!

Ps. Itsehän olen sitä mieltä, että energiajuomat ovat hanurista.

Signaali-kohinasuhde

2011-02-09T21:09:00.005+02:00

Signaali-kohinasuhde (signal-to-noise ration, S/N), on elektroniikassa tai tietoliikenteessä käytetty termi, joka kertoo yleensä desibeleinä (dB) sen, miten voimakas joku hyötysignaali on suhteessa ei-toivottuun kohinaan. Esimerkiksi 3 dB:n signaalikohinasuhde tarkoittaa, että hyötysignaalin tehollisarvo on kaksinkertainen kohinaan nähden.

Kun olen tutustunut erilaisiin terveyttä ja ravintoa käsitteleviin blogeihin ja foorumeihin netissä, olen huomannut, että signaali-kohinasuhde vaihtelee. Joskus signaali (tässä yhteydessä siis hyödyllinen tieto) kuuluu selkeästi kohinan (hyödyntön tieto, väärä tieto, puhdas huuhaa) alta ja joskus taas vaaditaan kehittynyttä signaalinkäsittelyä, jotta signaali erottuu kohinasta. Käytännössä pyrin lukemaan vain riittävän hyvän signaali-kohinansuhteen tekstiä.

Tein kuitenkin yhden tärkeän oivalluksen, joka sinänsä on mielestäni itsestään selvä, mutta jota ei aina osata soveltaa.

Kun puhutaan sähköisistä järjestelmistä, on järjestelmässä aina kohinaa. Eli signaali-kohinasuhde ei koskaan ole ääretön, vaan aina nollan Kelvin-asteen yläpuolella on kohinaa. Aina sitä ei tosin pystytä mittaamaan, jos mitattavan järjestelmän kohina on pienempi, kuin itse mittarin. Jos puhutaan vaikkapa kännyköistä, niin monille riittää, että puhe- tai nettiyhteys toimii. Harvaa kiinnostaa signaali-kohinasuhde.

Sen sijaa olen huomannut itsessäni ja monissa muissakin ihmisissä sen, että jos jollain ihmisellä on jotain hyvää ja hyödyllistä sanottavaa, se saatetaan täysin ohittaa sillä verukkeella, että mukana on myös jotain vähemmän hyödyllistä tietoa (tai peräti epätotuutta). Tämä on mielestäni harmillista siksi, että ihmiset ovat uskoakseni epätäydellisiä siinä missä sähkölaitteetkin, eikä kenenkään puheessa ole ääretön signaali-kohinasuhde. Usein tähän liittyy se, että varsinainen hyödyllinen asia on jokin epämiellyttävä totuus.

Itselläni tämä liittyi esimerkiksi Olli Postin juttuihin, joissa hän puhui esimerkiksi menestymisestä ja siitä, että kannattaa tehdä vain sitä mihin kokee innostusta, eikä mitään pakon takia. En ehkä edelleenkään ole kaikesta siihen liittyvästä täysin samaa mieltä, mutta tiesin heti, että jutut siitä, että kannattaa tehdä asioita, jotka tulevat sydämestä, eikä mitään puolipakollista, olivat totta. Samalla, koska pelkäsin muutosta, koitin ohittaa todeksi tietämäni pelottavat asiat vetoamalla siihen, että samaisessa blogissa on myös kaikkea minun mielestäni täysin huuhaata. Pääsin kuitenkin peloistani yli ja lähdin toteuttamaan hyviksi näkemiäni juttuja ja kokeilemaan joitain hyviksi arvelemiani. Ja paljon hyvää onkin siitä seurannut, kuten tämä blogi, joka toivottavasti edelleen paranee ja saa taas uusia ihmisiä ajattelemaan. "Tutkikaa kaikkea ja pitäkää se, mikä hyvää on."

Kannattaa siis kuunnella vähän kohinaisiakin lähetyksiä ja miettiä, löytyisikö niistä kuitenkin riittävästi myös signaalia.

Kuorihame

2011-02-09T11:37:00.001+02:00

Teinpä tuossa pari päivää sitten ensimmäisen videon tätä blogia varten. Yllättävän siedettävää katseltavaa tuo oma esiintyminen oli. Tässä siis kuorihameen esittely.

Videolla jäi mainitsematta, että hame on vettähylkivää kangasta, jossa on joku vedenpitävä ja hengittävä kalvo (veikkaan jotain polyuretaanikalvoa, mutta voi olla Gore-Texiakin). Kangas on Eurokankaan palalaatikosta ja hameeseen menevä osuus maksoi ehkä reilun 5 euroa. Vedenpitävyydestä ei siis ole tarkkaa tietoa, mutta ainakin märällä bussipysäkin penkillä voi istua mukavasti. Tuo on leikattu siten, että takaosa on yhtä kappaletta, eli takapuolessa ei mene mitään saumoja, joista vesi tulisi mättäällä istuessa sisään. Toki saumat voisi teipatakin, mutta se on toistaiseksi jäänyt. Myöskin ohut (irto)vuori oli tarkoitus laittaa, mutta en ole sitäkään tehnyt, kun tuollaisenaankin hame tuo yllättävän paljon lisälämpöä ja menee pieneen tilaan, kuten videosta näkyy.

Tarkoituksena on selvitellä, mihin hintaan joku tuttu (tai vielä tuntematon) ompelija noita tekisi, ja sitten ruveta myymään noita halukkaille. Ainakin useampi ihan tuntematon ihminen on kadulla tullut kyselemään, että mistä näitä saa, joten luulisin jonkin verran ostajia löytyvän. Varmaan mittatilaustyönä noita teettäisin ja värivalikoimaakin koittaisin saada ainakin muutaman värin verran.

(Nyt kokeillaan osaanko upottaa Youtube-videon tähän.)

Kyläyhteisön perustaminen

2011-02-08T12:09:00.004+02:00

Kommuunissa asuminen on omalla tavallaan erittäin hienoa. Asuin opiskelija-aikoinani jonkin aikaa kolmen muun hyvän tyypin kanssa kommuunissa. Opin sinä aikana paljon jakamisesta. Meillä oli yhteinen ruokabudjetti ja ovi (myös jääkapin ovi) oli avoinna kaikille kavereille, joita meillä kävikin aika paljon. Usein olohuoneen sohvat ja lattiat olivat täynnä yövieraita. Oli hienoa huomata itsessään se, että vaikka olin köyhä, en muistaakseni paljoakaan harmitellut sitä, että muut söivät minun rahoillani ostettua ruokaa. Jälkeenpäin voisin arvella sen johtuneen siitä, että oli niin hienoa olla ikäänkuin yhtä perhettä. Tämä kaikki on toki hatarahkoa muistelua jälkikäteen, mutta tosiasia on se, että muistoissani tuo aika on yksi hienoimmista ajanjaksoista.

Myöhemmin erityisesti vaimon hankkimisen myötä tuo kommuuniasumisesta haaveilu on kääntynyt enemmän sellaiseen muotoon, että voisi ostaa jostain hieman syrjäisemmästä sopivalta paikalta jollain hyvällä porukalla useamman talon ja perustaa kyläyhteisön. Aiemmin ajattelin suurimmaksi esteeksi töiden puuttumisen, mutta nyt, ruvettuani ajattelemaan asioita uudella tavalla, olen tajunnut, että kuka tahansa voi perustaa yrityksen ja ruveta toteuttamaan unelmiaan. Nettiyhteys riittää jo aika pitkälle ja fyysisempiä tavaroita voi kuljetella omalla autolla tai Postin kautta. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomesta luulisi löytyvän useitakin lähekkäisiä taloja edulliseen hintaan. Muistelen ainakin joskus nähneeni kokonaisia rivitaloja myytävän pilkkahinnalla.

Riskejäkin tuohon hommaan tietenkin liittyy. On aina mahdollista, että liian suljettu yhteisö ajautuu melko kauas alkuperäisestä ideastaan. Jos porukka muuttuu liian ahdistavaksi ja haluaa itse muuttaa pois, voi asunnon myyminen olla vaikeaa. Toisaalta jos asunto oli huikean halpa ostettaessakin, ei sillä ole niin suurta merkitystä. Tiivissä yhteisössä on tietenkin aina myös mahdollista tapahtua jotain saman tapaista, kuin jossain uskonlahkossa, joista tulee yhden tai muutaman johtohahmon hehkilökohtaisen vallanhimon pelikenttä. Ja taisi se hippienkin kommuunimeininki lopulta kääntyä kaikkea sitä vastaan, mitä he aluksi vastustivat (tämä näkemys tosin perustuu lähinnä yhden sinänsä ihan uskottavan dokumentin katsomiseen (ja kun sanon kaikkea, en tarkoita sitä kirjaimellisesti)).

Riskeistä huolimatta kyläyhteisöä tai aluksi vaikka ihan kaupunkinkommuunia voisi olla hieno kokeilla. Yksi kommuunihanke meillä vuosi-pari sitten olikin, mutta se kaatui, kun erään huikean hienon 800-neliöisen talon vuokraaminen ei onnistunutkaan. Ostamiseen ei silloin ollut uskallusta.

Taloudellisen riippumattomuuden kannalta idea halvasta asunnosta syrjäseudulla voisi olla erittäin hyvä. Kun ei ole suurta vuokraa tai asuntolainaa maksettavana, on helpompi keskittyä unelmiensa toteuttamiseen. Enkä nyt tarkoita mitään lorvimista, vaan sitä, että yrittämisen riskit ovat sitä merkityksettömämpiä, mitä pienemmät ovat kiinteät kulut. Ruokaakin voisi kasvattaa omalla maallaan, vaikka ei kovin suureen omavaraisuuteen pyrkisikään.

Kannustankin itse kutakin miettimään tätä ajatusta. Luultavasti se aluksi kuulostaa ihan hullulta, mutta paljon hullumpaa minun mielestäni on kaikkien suomalaisten ahtaminen yhden kaupungin ympärille ja ihmisten asuminen ahdistavissa kerrostaloissa, joissa ei ole omaa pihaa, eikä kukaan tunne naapureitaan.

Jokunen helppo tapa tehdä elämästä paljon mukavampi

2011-02-07T15:30:00.003+02:00

Olen sitä mieltä, että kaikkien, jotka eivät vielä ole lukeneet, pitäisi nyt lukea alla olevan linkin takaa löytyvä kirjoitus.

http://www.positivityblog.com/index.php/2008/04/02/16-things-i-wish-they-had-taught-me-in-school/

Itse luin juuri äsken ja sain taas lisää loistavia ajatuksia. Joitain noista asioita olen noudattanut enemmän tai vähemmän aikaa, ainakin kohtia 10-12 ja kohtaa 14, ja voin omasta puolestani suositella!

Menkäähän lukemaan ja kertokaa muillekin, kun huomaatte, että toimii!

Myy asiakkaalle mitä tämä todella tarvitsee

2011-02-07T11:11:00.002+02:00

Usein asiakas ei oikeastaan tiedä mitä hän todella tarvitsee ja välillä myyjä saattaa käyttää tätä hyväkseen myymällä kalleimman mahdollisen tuotteen, jolla tarvittavan tehtävän voi suorittaa. Tämä on kuitenkin melko lyhytnäköistä voiton maksimointia. Kun asiakkaalle selviää, että hän olisi selvinnyt monin verroin halvemmallakin, jos myyjä olisi hieman auttanut häntä, ei hän luultavasti seuraavalla kerralla osta samasta paikasta mitään, eikä myöskään suosittele kyseistä kauppaa kenellekään, vaan pikeminkin varoittelee epärehellisestä toiminnasta.

Kestävää menestystä ja asiantuntijan asemaa hakeva myyjä sen sijaan koittaa selvittää asiakkaan todelliset tarpeet. Asiakas ei yleensä ole asiantuntija, vaan kääntyy asiantuntijan puoleen saadakseen ratkaisun ongelmaansa. Asiakkaalla voi kuitenkin olla jonkinlaisia näkemyksiä siitä, millä tavoin joku ongelma ratkaistaan ja hän saattaakin esittää myyjälle ainoastaan tarvitsemansa ratkaisun. Se voi kuitenkin olla huono tai ainakin tarpeettoman kallis. Myyjän (eli asiantuntijan) pitäisikin pyrkiä selvittämään, mikä on asiakkaan todellinen ongelma ja sitten tarjota siihen sopivinta ratkaisua, eikä ainoastaan myydä asiakkaan aluksi esittämää ratkaisua. Joskus tämä voi jopa tarkoittaa kilpailijan suosittelemista itsensä sijaan, mutta sekin saattaa myöhemmin koitua voitoksi sitä kautta, että asiakas saa sen vaikutelman, että tämä myyjä tosiaankin osaa asiansa ja ajattelee asiakkaan etua. Tyytyväinen asiakas kertoo myyjästä muillekin, myöskin toisen yrityksen edustajalle (jolle asiakas ohjattiin), mistä saattaa olla myöhemmin molemmille myyjille hyötyä yhteistyön merkeissä.

Uskoisin, että olisi kansantaloudellisestikin edullista, jos ihmiset eivät ostaisi niin paljon kaikkea turhaa. Jos myyjät tavoittelisivat enemmän asiantuntijan, kuin hyvän kauppamiehen asemaa, he voisivat pidemmän päälle jopa tehdä euromääräisesti enemmän kauppaa. Perustelen tätä sillä, että myyjältä, joka kieltäytyy pienissäkin asioissa myymästä vääriä ratkaisuja, voi turvallisemmalla mielellä ostaa kalliitakin ratkaisuja. Ja jos myyjällä ei ole riittävästi asiantuntemusta, niin hänen kannattaa vaikkapa telkkarin sijaan käyttää hiukan aikaa kotona iltaisin asiantuntemuksen hankkimiseen. Tietoa on tarjolla ilmaiseksi vaikka miten paljon, ja kirjojakin pystyy jo kohtuullisella kuukausipalkalla ainakin välillä ostamaan. Hyvät kirjat ovat sitäpaitsi loistava investointi. Jos 30 euron kirjan lukemalla saa vaikka edes 100 euroa lisää kuussa, on sijoituksen tuottoprosentti aika huikea.

Asuntoautoon asumaan

2011-02-04T11:25:00.003+02:00

Kehoitan kaikkia vapaita ihmisiä (itsehän olen naimisissa ;) miettimään asunnon vaihtamista asuntoautoon tai jos haluaa vähän rakennella, niin miksei vaikka pakettiautoon. Pakettiauto olisi luultavasti halvempi ja taatusti tyylikkäämpi ja monikäyttöisempi.

Minulla ei oikeasti ole mitään hajua pakettiautojen, saati asuntoautojen hinnoista, mutta luulisin, että jos ottaa autolainaa, saisi vuokraa vastaavalla kuukausierällä ostettua järkevillä ehdoilla ihan kohtuullisen paketti- tai asuntoauton.

Pakettiautoon voisi viritellä haluamansa näköisen sisustuksen, sivuun taitettavat sängyt ja kaikki kalusteet voisivat olla pikakiinnitteisiä, niin että tarvittaessa kaikkea saa muuteltua tai käytettyä autoa ihan tavaran kuljettamiseen.

Vesihuoltoa täytyisi kyllä vähän miettiä. Varmaankin jonkinlaiset säiliöt puhtaalle ja likaiselle vedelle täytyisi olla ja katolle voisi laittaa jonkinlaisen sadeveden keruusysteemin. Säiliöitä saanee myös käydä tyhjäämässä ja täyttämässä jossain huoltoasemilla, kun kerran niin moni ainakin kesäisin asuu pyörien päällä.

Joka tapauksessa kalliissa vuokra-asunnossa asumiselle voisi löytyä luovia ratkaisuja. Ensikuun vuokra on taas parisenkymmentä euroa nykyistä korkeampi.

Positiivisen palautteen antamisen vaikeus

2011-02-04T07:50:00.008+02:00

Olen usein ollut tilanteessa, jossa olisi tehnyt mieli sanoa jotain positiivista jollekin ihmiselle hänestä itsestään tai jostain hänen tekemisistään, mutta en kuitenkaan ole jostain syystä uskaltanut sanoa.

En oikein tiedä, mikä on perimmäinen syy siihen, että se on niin vaikeaa. Yksi asia on varmasti se, että suomalaisessa kulttuurissa ei ole kovin yleistä kehua toisia -- paitsi ehkä humalassa -- ja jos joku kehuukin, sitä helposti pidetään jonkinlaisena mielistelynä tai muuten epäaitona. Itsekin olen usein ajatellut näin, mutta nyt kun olen itse viimeaikoina innostunut ihan ennennäkemättömällä tavalla elämästä ja omista mahdollisuuksista, on minussa herännyt myös suuri ihailu kaikkia sellaisia kohtaan, jotka tekevät omaa juttuaan, ovat siitä innoissaan ja haluavat olla siinä hyviä. Samalla minussa on myös herännyt aito halu kehua tälläisiä ihmisiä ja koittaa kannustaa heitä jatkamaan ja kehittymään edelleen. En vielä ole läheskään kokonaan vapautunut vanhoista estoista, mutta muutamissa tilanteissa olen jo uskaltanut sanoa jotain positiivista.

Yksi syy voi myös olla pelko siitä, että se toinen ihminen nyt ajattelee kun minä menen häntä kehumaan. Kenties hän pitää minua typeränä ja rupeaa välttelemään (itse en ehkä pelkää tätä, mutta tiedän joitain jotka ihan oikeasti ajattelevat jotakuinkin näin). Ja voihan olla, että joskus voikin käydä näin, mutta onko sillä loppujen lopuksi merkitystä. Jos joku suhtautuu kehuihin noin ylimielisesti, niin se on lähinnä hänen oma tappionsa.

Monelle ihmiselle kehujen vastaanottaminen on vaikeaa, joten pelko kehuttavan reaktioista ei ole aiheeton. Ihmisen, jolla on huono itsetunto, on vaikea ottaa vastaan kehua, koska hän ei lähtökohtaisesti usko, että hänessä itsessään voisi olla mitään hyvää. Tämä ajatus ei ole välttämättä tietoinen, mutta tiedostamattomana se juuri ohjaa suhtautumista tähän(kin) asiaan. Jokaisen olisi siis hyvä miettiä omaa suhtautumistaan kehuihin ja pohtia, mitkä tekijät sitä ohjaavat. Itse olen nykyään melko hyvä vastaanottamaan kehuja, sillä tiedän olevani hyvä tyyppi, vaikka jotkut ehkä ovatkin eri mieltä.

Itselleni on melko helppoa kehua esimerkiksi hyvän keikan jälkeen bändiä -- olivat he sitten tuttuja tai tuntemattomia. Myöskin muista hyvistä suorituksista kehuminen onnistuu kohtuullisesti. Sen sijaan on todella vaikeaa kertoa ystäville, että arvostan heitä, heidän ystävyyttään ja tiettyjä piirteitä heissä. Tässä suhteessa koitan jatkossa kehittyä.

Toinen, hieman eri tavalla vaikea asia on sanoa naiselle (muille kuin vaimolle) jotain positiivista heidän ulkonäöstään. Tähän varmaan liitty pelko siitä, mitähän se nyt ajattelee, yrittääkö tuo iskeä? Lisäksi tietenkin tulee mieleen ajatus, että mitä se vaimo ajattelee. Lienee kuitenkin selvää, että vaikka onkin naimisissa, on ihan luonnollista, että kauniit naiset ovat kauniita, siitä missä muiden moottoripyörät voivat olla hienoja, vaikka itselläkin sellainen olisi. Eikä se tarkoita, että yrittäisi viedä kaverin pyörää.

Uskon, että jos ihmiset enemmän vapautuisivat estoistaan kehua ja olla innoissaan toisten tekemistä hienoista asioista, kaikilla olisi parempi olla. Epävarmat ihmiset saisivat rohkaisua ja rohkaisijat itse saisivat hyvää mieltä muiden kehumisesta (kunhan se on aitoa) ja vielä enemmän, kun huomaisivat sen positiiviset vaikutukset ja kenties myöhemmin kuulisivat, kuinka juuri heidän sanansa ovat jotakuta auttaneet. Positiivinen palaute tuo hyvää mieltä kaikille ja hyvä mieli on hyvä fyysisellekin terveydelle. Ainut häviäjä onkin lääketeollisuus.

Olemme juuri lähdössä kavereiden luokse, jotka olivat minulle suurena tukena tiettyinä vaikeina aikoina, enkä muista ikinä varsinaisesti kiittäneeni heitä. Nyt aion tehdä sen.

Raakamaito

2011-02-03T22:54:00.007+02:00

Joskus aiemmin elin siinä käsityksessä, että raakamaitoa saa myydä vain suoraan tilalta ilman mitään väliäkäsiä. Ilmeisesti näin olikin vielä jokin aika sitten, mutta eilen kun olin matkalla Itäisen Satamakaupungin rautatieasemalta Kamppiin, ajauduin jostain syystä Eat&Joy Maatilatorille ja kyselin kauniilta ja ystävälliseltä kassaneidiltä raakamaidosta, kun olin kuullut, että sitä siellä ehkä olisi. Ja olihan sitä. Kuulemma monenlaisen säädön ja puljauksen jälkeen mikä lie valtion byrokratialaitos oli päättänyt sallia raakamaidon myynnin muutenkin kuin suoraan tilalta. Mikäs sen hienompaa. Korkkasin pullon heti ulos päästyäni ja älyttömän hyväähän se oli. Litran muovipönttö tosin valitettavasti tyhjeni heti alkuillasta.

Maidon hinta litran muovipullossa oli 3 euroa ja puoli litraa lasipullossa taisi olla saman hintainen.

Itse juon maitoa noin litran päivässä, tällä hetkellä yleensä luomukevytmaitoa ja välillä "punaista" maitoa. Pitäisikin saada luomutäysmaitoa kauppaan, tai sitte tuota raakamaitoa, kun se nyt on sallittua.

3 euroa on mielestäni turhan paljon maitolitrasta ja olenkin ajatellut ruveta hakemaan maitoa suoraan tilalta. Bisan tila Vantaalla myy maitoa suoraan asiakkaan omiin astioihin 90 sentin litrahinnalla (tieto kaverilta joulukuussa, en ole varmistanut suoraan tilalta). Meiltä Leppävaarasta on sinne matkaa Google Mapsin mukaan n. 25 km, mikä tarkoittaa edestakaiselle matkalle n. 5 euron bensakuluja. Aikaa menee arviolta 1-1,5 tuntia. Jos matkalle saa hyvää seuraa ja tai edes hyvää musiikkia, ei ajalle ole pakko laskea hintaa. Jos lisäksi saisi muutamia kavereita mukaan maitopiiriin, niin ei kuulostaisi mahdottomalta hakea 10 litraa omaan käyttöön viikossa ja lisäksi joku määrä kavereille, jotka voisivat osallistua huikeisiin bensakuluihin tai sitten kaikki autolliset voisivat vuorollaan hakea, jolloin jo 4 auton voimin jokaisen tarvitsisi käydä vai kerran kuussa.

Tuosta maidosta (kuten kai kaupankin maidosta) voi kuulemani mukaan melko helpostikin tehdä jukurttia, viiliä ja rahkaa ihan vain lisäämällä maitoon pieni määrä sopivaa kaupallista valmistetta. Ainakin viiliä vaimo on joskus tehnytkin laittamalla tavalliseen kaupan maitoon nokareen tavallista viiliä. Juuston valmistus on kai ainakin hiukan vaativampaa.

Kirjoittelen kokemuksista, kunhan saan itseni Vantaalle asti maitokaupassa käymään.

Sähköinsinöörin kahvakuula

2011-02-03T22:31:00.003+02:00

Kokeilin eilen pitkästä aikaa kahvakuulaa. Sitä oli yllättävän hauska heilutella ja ajattelin jopa, että pitäisikö ostaa itsellekin. Kuulin kuitenkin, että sellainen maksaa 50 euroa, joten rupesin miettimään halvempaa ratkaisua. Ei sillä, ettäkö 50 euroa olisi kova hinta jostain oikeasti hauskasta kapineesta, mutta arvelin tekeväni sellaisen itse alle 10 eurolla.

Mietin jo, että ostaisin kirpputorilta käytetyn kahvipannun, josta ruuvaisin kahvan kiinni niin, että se pysyy tukevasti keskiasennossa. Sen olisi sitten voinut täyttää jollain romumetallilla. En tiedä miten kahvipannu olisi lopulta kestänyt yli 10 kilon painon sisällään, mutta tämä jäi kokeilematta, kun työpaikalla tajusin löytäneeni käyttöä joskus taannoin roskalavan vierestä mukaan tarttuneelle pumpulle. Kysessä on siis jonkinlainen oikosulkumoottoriin kiinnitetty vesipumppu, jonka toimivuudesta en tiedä. Nyt sillä ei kuitenkaan ole väliä, kun sille löytyi käyttöä. Sähkömoottoreissahan on melko paljon kuparijohtoa, joten painoa kapistuksella on ihan kohtuullisesti. Tuon ylöspäin sojottavan vaalean pöntön, jossa on painemittarikin, ajattelin vielä irrottaa häiritsemästä. Tarkkaa painoa (tai siis massaa, jos nyt insinöörejä ollaan olevinaan) en tiedä, mutta täytyy huomenna punnita. Eilisen kahvakuulailun perusteella arvioisin, että se on ehkä 10 kiloa. Sitten vain rauta heilumaan!

Tästä opimme taas sen, että älä koskaan heitä pois mitään, mille et keksi käyttöä. Jossain vaiheessa keksit kuitenkin.

Luomuruoka ei ole kulu

2011-02-03T11:34:00.004+02:00

Oivalsin vähän aikaa sitten (en itse vaan muiden juttuja lukemalla), että luomuruuan kalliimpi hinta ei ole kulu, jos ajattelee sitä sijoituksena terveyteen ja välittömäänkin hyvään oloon.

Sen sijaan, että maksaisi sairausvakuutusta, maksaakin luomusta ja muusta terveellisestä ruuasta. Sen sijaan, että saisi sitten rahaa, kun aikanaan sairastuu (syömällä teollista roskaa), ei tarvikaan sairastua saadakseen itselleen ne edut, joista maksaa, vaan voi nauttia hyvästä ruuasta ja pysyä terveenä! Kuulostaa ainakin omasta mielestäni voittajan valinnalta.

Luomu ei siis ole kulu, vaan sijoitus. Sitäpaitsi, jos miettii, mitä vaikkapa einekset, pitsakepaamit ja "virvoitus"juomat maksavat, niin eipä se itse tehty luomuruoka edes kovin kallista ole. Toki sen laittaminen ruuaksi vaatii suurta panostusta, kuten vaikkapa sipulin, kaalin ja tomaattien pilkkomista ja niiden paistamista pannulla voissa, yhdessä huipputyölään jauhelihan kanssa. Maustamisenkin joutuu ihan itse miettimään.

Ja jos luomu kuulostaa vaikealta, niin eineksiä parempi vaihtoehto on ihan vain tavalliset prosessoimattomat ruoka-aineet, kuten edellämainitut. Itsekin olen vasta osittain siirtynyt luomuun, mutta tarkoitus on lisätä sen osuutta.

Pieni ajatus terveyshömpötyksistä

2011-02-03T10:02:00.002+02:00

Kun olen lukenut asiaa terveellisestä ruokavaliosta, olen todennut monet jutut sekä teoreettisesti uskottaviksi, että käytännössä toimiviksi. Samalla kuitenkin vastaan on tullut kaikenlaista vähemmän uskottavaa, jota perustellaan näennäisen tieteellisesti, tai sitten ei mitenkään.

Esimerkki tälläisestä voisi olla vaikkapa (lähde)veden pyörittely pullossa ennen juomista, jotta sen rakenne palautuisi säilytyksen jäljiltä. Parasta kuulemma olisi, että vesi pidettäisiin koko ajan liikkeessä, koska silloin sen elinvoima säilyy. Joopajoo.

Jos kuitenkin joku saa siitä hyvän mielen (eli fiiliksen, kuten varmaan itse asian sanoisivat), niin mikäpä siinä. Jos kerran pyöritettyä lähdevettä juomalla jollekin tulee hyvä mieli, niin silloinhan se todellakin toimii sille henkilölle. Sillä ei välttämättä tietenkään ole tekemistä veden fyysisten ominaisuuksien kanssa, vaikka onhan lähdevesi ainakin suoraan lähteestä usein aika hyvää. Hyvä fiilis tulee siis siitä, että vaikkapa syö tai juo jotain, jolla uskoo olevan hyviä vaikutuksia. Hyvällä mielellä taas käsittääkseni on ihan tutkitustikin monia positiivisia vaikutuksia. (En ole lukenut aiheesta tieteellisiä julkaisuja kylläkään.)

Eli välillisesti näillä eri hömppäjutuilla on ihan oikeita terveydellisiä vaikutuksia.

Toisaalta ihmiset, jotka eivät itse ajattele asioita, vaan mielellään uskovat muita, "asiantuntevampia", saattavat kenties ahdistua tästä. Ajatellaanpa henkilöä, joka haluaisi noudattaa huipputerveellisiä elämäntapoja. Hän lueskelee asioita netistä ja huomaa kohta, että vesi pitää hakea lähteestä ja pyörittää sitä 10 minuuttia ennen juomista. Sängyn pitäisi olla maadoitettu ja ympäröity Faradayn häkillä. Listaa voinee jatkaa loputtomiin, kaikkea löytyy, kun vähän etsiskelee.

Mitä siis yritän sanoa?

Sitä, että asiantuntijan asemassa eri aloilla olevien ei pitäisi liikaa korostaa yksittäisten fiilisjuttujen merkitystä, mikäli haluavat tehdä mahdollisimman paljon hyvää ja auttaa ihmisiä perusjutuissa. Tämä pätee siis yhtälailla vaikkapa hifiin ja kallisiin kaiutinkaapeleihin, joiden suhteen usein johdetaan aloittelijaa harhaan korostamalla asioita, jotka voivat (ehkä) tuoda parannusta jo muuten huippulaitteistoon, mutta eivät auta yhtään mitään, jos perusasiat eivät ole kunnossa. Yhtälailla on ehkä turhan miettiä veden pyörittelyä, jos kuitenkin syö eineksiä (lue: teollista myrkkypaskaa). Toisaalta, jokaisen omalla vastuullahan sen pitäisi olla, että osaa käyttää omaa järkeään, ja kokeilla, mikä itsellä toimii.

Ajatelkaa siis itse, älkää uskoko kaikkea mitä luette, ja lukekaa asioista useista lähteistä!

Se joka osaa, ei osaa opettaa

2011-02-03T00:17:00.004+02:00

Oivalsin juuri uudella tavalla lausahduksen, jonka useimmat kenties ovat kuullet, ja joka menee jotakuinkin näin: "Se joka ei osaa, opettaa."

Kun mietin jotain asioita, joita itse osaan hyvin tai ainakin kohtuullisesti, niin monet niistä tulevat ikäänkuin luonnostaan ilman, että olisin ikinä niitä varsinaisesti opetellut. Esimerkkinä voisi toimia vaikka laulaminen. Osaan laulaa melko hyvin, mutta jos joku, joka ei osaa laulaa yhtään, kysyisi, miten voi oppia laulamaan, en luultavasti osaisi paljoakaan käytännössä sanoa. Vielä äärimmäisempi esimerkki on kävely, koska sen olen oppinut melko kauan sitten, aikana josta en muista mitään. Vielä yhtenä käytännön esimerkkinä toimii se, kun ihan pari vuotta (tai jotain) sitten tajusin, että vaimoni Riikka ei osaa viheltää. Mitä, miten voi olla osaamatta viheltää? Kaikkihan osaa viheltää. Suu suppuun vaan ja puhalla! Huomasin, että sen opettaminen on vaikeaa, mutta keksin kyllä mietittyäni jotain asioita, joiden kautta tätä taitoa opettaa, ja pientä edistymistä onkin tapahtunut.

Näin ollen siis on tavallaan totta, että se joka osaa, ei osaa opettaa. Se joka osaa ikäänkuin luonnostaan, ei ole joutunut koskaan miettimään asiaa erityisemmin. Sen sijaan ihminen, joka ei ole osannut jotain asiaa luonnostaan, eikä edelleenkään osaa erityisen hyvin, on joutunut käymään asiaa läpi ehkä huomattavankin yksityiskohtaisesti, ja sitä kautta hahmottanut asian tietyllä tavalla syvällisemmin ja osaa siten ehkä myös opettaa sen muille.

Ei tuo sanonta siis ihan ehkä päde, mutta muodossa "se joka ei osaa luonnostaan, osaa opettaa" se voi hyvinkin olla totta. Myöskin lienee niin, että "se joka osaa luonnostaan, ei osaa opettaa".

Suomen parasta kuivalihaa

2011-02-02T19:24:00.008+02:00

Olen jo jonkin aikaa aina välillä ostanut tarjouksesta naudan paahtopaistia ja tehnyt kuivalihaa. Juuri nytkin huomaan, että keittiössämme istuvat miehet ovat jo melkein tyhjentäneet kohtuullisen kokoisen pussin. Itse en bloggaukseltani ehti osallistua mainittuun toimintaan.

Koska olen saanut kehitettyä todella hyviä reseptejä ja saanut melko paljon kehuja lihoista, rupesin miettimään kaupallista toimintaa. Mika selvitti kuivalihan valmistukseen liittyviä asioita taannoin ja sai selville, että siihen liittyy (yllättäen!) paljon kaikenlaista byrokratiaa, kuten vaatimus erillisistä tiloista pesumahdollisuuksineen ja muine vaatimuksineen. Riston kanssa joskus puhellessa kävi kuitenkin ilmi, että jos myynti on vuodessa alle 8500 €, eli alle ALV-velvollisuusrajan, ei elintarvikkeiden myyntiinkään liity erityisvaatimuksia, vaan lihoja voi kuivailla ihan kotona. Tästä innostuneena päätin ruveta edistämään asiaa. Täytynee selvittää asiaa vielä tarkemmin esimerkiksi markkinoinnin ja muun osalta.

Koska tavoitteena on tehdä Suomen parasta kuivalihaa, ei mikä tahansa geenimanipuloidulla soijalla syötetty sarvipää tietenkään kelpaa. Selvittelinkin luomutiloja netistä ja yllätyin, kun huomasin, että jopa alle 12 eurolla kilo saa naudan paisteja. En kuitenkaan löytänyt mitään kovin lähellä sijaitsevaa paikkaa ja jos lihoja lähtee hakemaan kaukaa, tulee sille äkkiä lisää hintaa.

Eilen kävelin kuitenkin sattumalta Hakaniemen kauppahallin ohi ja päädyin poikkeamaan sisälle ajatuksenani tutkailla lihatarjontaa. Osuin Reinin lihan tiskille ja sainkin huikean ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Selvisi, että naudan paahtopaistia saa hintaan 18 euroa per kilo ja siihen sisältyy viipalointi. Liha myös punnitaan vasta kalvojen poistamisen jälkeen, eli niistäkään ei tarvitse maksaa. Oli ilo saada kunnon palvelua ja katsella miten veitsi viuhuu osaajan käsissä. Päätin siis aloittaa kuivalihahommat ostamalla lihan kauppahallista.

Yhteen kiloon kuivalihaa menee minun kokemukseni mukaan 2,8-3,1 kiloa raakaa lihaa. Siitä laskemalla menee kiloa kohden noin 56 euroa. Kun tähän lisätään mausteet, pakkaukset ja kuivurin sähkö, saadaan hinnaksi noin 60 euroa per valmis kuivattu kilo. Jos lihaa hakisi vaikkapa 15 kiloa kerrallaan (mennee repussa), eli 5 kiloa kuivattua, menisi työaikaa hakemiseen ehkä tunti (riippuu miten asian ajattelee), ja marinointiin, kuivaukseen ja pakkaukseen ehkä neljä, eli kokonaisuudessaan tunti per valmis kilo. Mikäli markkinointi hoituu kavereiden ja tyytyväisten asiakkaiden kautta, voi tuntipalkaksi laskea 40 euroa, jos myy lihaa 100 euron kilohintaan. Muistelen joskus katsoneeni että Beef Jerky olisi sekin samaa hintaluokkaa ja se on sentään mitä lie hormoonilehmää. Toki jos perustaa firman, pitää tähän lisätä kaikenlaisia kuluja. Kaikenkaikkiaan kuitenkin vaikuttaisi ihan mahdolliselta bisnekseltä.

Kuivalihat näemmä loppuivat tätä kirjoittaessani.

Miksi?

2011-02-01T23:53:00.000+02:00

Valotanpa hieman seuraavassa syitä siihen, miksi aloitin bloggaamisen.

Kamelin selkä katkesi ja sanaisen arkkuni viimeiset naulat irtosivat lopulta Viidakkomies-Ollin sekä Hopea-Riston ansiosta, vaikkakin toki lukemattomat muutkin asiat tähän iloiseen tapahtumaan vaikuttivat.

Joskus joulukuun (2010) puolella hyvä ystäväni Kimmo kertoi minulle Silverclubista, jonka tiloja he olivat juuri remontoimassa. Hän mainitsi myös erään hörhön, taiteilijanimeltään Viidakkomies, jonka innoittamana rupesin kiinnostumaan tarveellisestä ravinnosta. Olin aiemminkin syönyt mielestäni kohtuullisen terveellisesti, menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin, koska liian terveellinen ruoka ei mielestäni ollut hyvää. Palaan tähän aiheeseen tarkemmin myöhemmin, mutta kerrottakoon, että löysin hetimiten myös erään vaatimattoman terveysblogin ja sitten monia muitakin terveysaiheisia blogeja ja näitä lukemalla tajusin, että koko virallinen terveysvalistus on suoraan sanottuna törkeää kusetusta. (No joo, kyllä sieltä joku totuuden jyvänenkin löytyy. Esimerkiksi rehujen syönti on parempi kuin puhdistetun sokerin syöminen.) Riittävästi asioita luettuani ja kriittisesti arvioituna tajusin, että eläinrasvojen demonisointi on ruoka- ja lääketeollisuuden oman edun tavoittelua ja totuuden vääristelyä.

Rupesin heti syömään enemmän kasviksia, voita, kananmunia, läskiä ja muuta herkullista, sekä D-vitamiinia ja kokeilinpa hieman myös "superfuudeja". Pois taas jäivät aika nopeasti kaikki viljat (leivät, pastat, pullat jne), valkosokerit, peruna ja riisi. Sanomattakin selvää, etten myöskään syö mitään kissanhäntärasvoja, kevyttuotteita tai eineksiä. Olo parani heti, vaikka mitään erityistä vaivaa ei ollutkaan ollut. Olen nykyään pirteämpi ja iloisempi, eikä ruuan jälkeen enää väsyttänyt ja kohtuullisen hoikasta varrestani hävisi kuukaudessa 4 kiloa laskematta mitään kaloreita tai muutenkaan miettimättä asiaa laihdutusmielessä. Oheneminen tapahtui vieläpä aika pitkälti mahan kohdalta. Myöskin aiemmin jatkuvasti vaivannut nälkä katosi. Muita satunnaisia vaikutuksia oli suolen toiminnan paranemin (eli siis: ei enää pieretä, minkä toki katsoa haitaksikin) sekä ihon kuivumiseen ja kutinaan liittyvien ongelmien huomattava väheneminen.

Tämä ravintoasioihin liittynyt herääminen johti sitten edelleen monen muunkin asian uudelleenarviointiin, ja tämä pätee mm. menestykseen, bisnekseen, työhön ja ajankäyttöön. Edellämainittujen osalta muutokset ovat vielä toistaiseksi ajatusmaailmassa, mutta yhä kiihtyvästi myös teoissa ja toiminnassa.

Ruvettuani sitten miettimään kaikkia asioita uudelleen olen ollut niin täynnä innostusta ja hyvää oloa, että olen selittänyt innoissani kaikille kavereille, joita olen nähnyt. Myöskin jotkut huonona pitämäni asiat, joista olen pitkään turhaan yrittänyt päästä eroon, ovat kuin huomaamatta jääneet pois ilman mitään yrittämistä.

Pään pursuaminen kaikesta innostavasta johti sitten siihen, että oli ikäänkuin pakko ruveta bloggaamaan. Lisäksi päätin ruveta innovaatioguruksi ja keksijäksi, joten blogin pitäminen on sikälikin paikallaan.

Lisää ja parempaa tulossa! Pysykää kanavalla, kommentoikaa ja kertokaa kavereille, jos koette aiheelliseksi.

ps. Kirjoitusvirheistä saa huomauttaa (pyrinhän sentään tasokkaaseen blogiin), mutta huomautukset mielellään sähköpostilla: juhani piste palttala ät iki piste fi.

Blogi avattu

2011-02-01T23:31:00.000+02:00

Tässä viimeaikoina ovat paineet jakaa ajatuksia kasvaneet sellaista vauhtia, että päätin blogin aloittamisen olevan ajankohtaista. Aiheena tulee luultavasti olemaan jotain seuraavanlaista: innovointi ja protoilu, ravinto ja terveys, sekä ajattelu. Myöskin saatan puhua laulamisesta ja varmaan kaikesta mitä päässä liikkuu.

Blogin ulkoasu toivottavasti kehittyy tästä ihan valmiiksi tehdystä vähemmän omaperäisestä johonkin muuhun. Ostin myös reilu viikko sitten uuden kännykän (HTC Desire Z), joten videoitakin saatan kaikkien iloksi laittaa.

En puhu kirjakieltä, mutta esimerkiksi tässä blogissa tulen todennäköisesti sitä parhaan kykyni mukaan käyttämään. Vaikka kirjakieli puhuttuna ei sovi suuhuni, niin puhekieli kuulostaa ainakin itseni kirjoittamana omasta mielestäni typerältä, ainakin tässä yhteydessä. Lisäksi haluan tehdä oman osuuteni kirjoitetun suomen yhä kehnomman tason vastustamisessa. Tämä koskee tietenkin ulkoasun ohella myös sisällön tasoa. Lisäksi ajattelen, että nimenomaan kirjoitetun tekstin pitää olla erityisen selkeää, koska teksti itsessään on ainut informaation lähde.

Lähitulevaisuudessa kirjoittanen hajanaisia ajatuksia siitä, mitä päässäni on viimeaikoina pyörinyt. Jatkossa aion myös esitellä keksintöjäni ehkäpä jopa videoiden voimin.

Lähtökohtaisesti kaikkia kirjoituksia saa mielellään kommentoida, mutta käyttäkää mieluiten omaa nimeä, niin pysyy kommenttien laatukin sen mukaisena. Saa ainakin aluksi kommentoida myös nimettömänä, mutta jos se ei toimi, laitan nimen käyttämisen pakolliseksi (jos osaan).