lauantai, 5. maaliskuuta 2011

Tavara-ahdistus (elämän valuminen hukkaan, osa I)

Olen aina ollut hyvin taipuvainen kerämään rojua. Niin kauan kuin muistan, olen erityisesti tykännyt penkoa roskalavoilta hyödyllistä tai vähemmän hyödyllistä rojua. Nytkin kaikenmaailman "mahdollisesti joskus hyödyllistä" tavaraa on 76-neliöisen kämpän täydeltä. No, osa kamoista on kyllä vaimon.

Tavaran määrä on toisaalta jo hyvin pitkään ahdistanut minua. En kuitenkaan ole osannut heittää suurinta osaa pois, koska olen ajatellut, että niistä saattaa olla joskus hyötyä ja vaikka sellaista tilannetta ei sattuisikaan, niin periaatteessa niistä voisi olla hyötyä ja siksi on väärin heittää mitään pois. Oikeastaan käyttökelpoisen materiaalin pois heittämisestä aiheutuva ahdistus on yksi syistä ylipäätään kerätä kaikkea. Minua siis ahdistaa hukkaanheittäminen niin paljon, että kerään itselleni kaikkea turhaa tavaraa, ettei se päätyisi kaatopaikalle.

En osaa sanoa, mikä on tämän käyttäytymisen perimmäinen syy. Osaksi se on varmaankin ihan luonnollista ja normaalia. Varmaan suurin osa ihmisistä on jossain määrin sitä mieltä, että hyvän tavaran kaatopaikalle vieminen on vähintäänkin ei-positiivinen asia. Mutta miksi raja on minulla niin pitkällä kaiken säästämisen puolella? Kuulostaa ehkä näennäisfilosofiselta hömpältä, mutta rupesin itseasiassa ihan tässä kirjoittaessani miettimään, että voisiko se jotenkin liittyä siihen, miten koen oman elämäni...? Koen nimittäin -- ja olen kokenut jo aika monta vuotta --, että elämäni valuu hukkaan. Käytän aikani erittäin tehottomasti saamatta mitään aikaan, edes lepoa tai rentoutumista. Koen, että potentiaali ja kyvyt, joita minulla tiettyjen asioiden suhteen olisi, jäävät lähes täysin käyttämättä. Nykyisessä työssänikin koen olevani äärimmäisen tehoton ja aikaansaanmaton, mistä seuraa ahdistusta ja syyllisyyttä ja sitä kautta lisää saamattomuutta.

Toisaalta innostun helposti monenlaisista asioista ja välillä tuntuu, että saan muutkin innostumaan. Innoksia on kuitenkin niin paljon, että en osaa päättää, mihin aikani ja voimani keskittäisin, että päädyn aina siihen, että lähes kaikki aloittamani jää kesken tai teen niin montaa asiaa yhtäaikaa, että käytännössä en saa mitään aikaan.

Eli siis, haalinko tavaraa siksi, että kun koen kykyjeni valuvan hukkaan, niin yritän keräämäni rojun kautta luoda illuusiota siitä, että kaikki ei menisi hukkaan? Sikäli hölmöä, että suurin osaa haalimastani tavarastaa jää käyttämättä ja päätyy lopulta (toivottavasti mahdollisimman pian, jos vaimolta kysytään) Fidalle, Kierrätyskeskukseen, Sorttiasemalle tai ihan vain taloyhtiön jätelajitteluun, koska en saa aikaan käyttää niitä siihen (mahdolliseen) käyttöön, mihin ehkä olin ajatellut.

Toisaalta ihan viimeaikoina (viimeksi tänään) olen hieman edistynyt. Soitin siskolleni Marialle ja kysyin tarvitsisiko hän intrumenttikaiutinta ja vahvistinta basson tai synan soittoon, ja hän kertoi suunnitelleensa moisten ostoa. Hienoa! 50 cm * 70 cm * 35 cm melko painavaa tavaraa pääsee kohta hyvään kotiin. Lisäksi veimme vaimoni kanssa pari vanhaa rikkinäistä imuria ja vähän muuta rojua Sorttiasemalle.

Olin koko illan ahdistunut monenlaisesta asiasta, mutta nyt hieman helpotti. Ehkäpä saan untakin. Tosin se perimmäinen ongelma, eli kokemus elämän valumisesta hukkaan, vaatii työstöä. Nyt olo on ollut parempi ja mieli kirkkaampi terveellisemmän syömisen takia, tämä asia on taas jotenkin tullut pintaan.

Kirjoittamiseen meni näköjään kaikkinensa 28 minuuttia. Aika nopeasti meni aika. Menisipä töissäkin.

9 kommenttia:

  1. "En osaa sanoa, mikä on tämän käyttäytymisen perimmäinen syy."

    Oma teoriani on, että lapsena totumme siihen, että kaikki roju on uutta, jännää ja kivaa. Ja niinhän se onkin, koska vanhemmat huolehtivat rojun "hallinnoimisesta".

    Aikuisena, kun kaiken rojun hallinnoinnin ja varastoinnin joutuu hoitamaan ja maksamaan itse, roju ei ole enää siunaus vaan kirous.

    Tavasta on vaan vaikea päästä eroon.

    Itse olen yrittänyt. Esimerkiksi annoin ison satsin atk-rojua (kaapeleita ym. halpaa sälää) pois nyysseissä, koska järkeilin, että jos joskus tarvitsen jotain, niin voin ostaa sellaisen työmatkalla. Parempi maksaa vitonen turhaan kerran pari vuodessa kuin täyttää kaksi hyllyä turhilla kaapeleilla.

    VastaaPoista
  2. Yksi ihmisryhmä jolle melkein kaikki kelpaa on Suomeen tulevat vaihto-opiskelijat. Muuttaessani sain heille menemään suuren osan tavaroista, yhteystietoja voi kysellä lähimmän yliopiston kansainvälisestä toimistosta.

    VastaaPoista
  3. Vesa: Tuo on kyllä totta, että on täydellistä hölmöyttä säilytellä isoja tavaramääriä (ja maksaa siitä vuokraa isomman kämpän muodossa), jos kamojen arvo on luokkaa euroja.

    Bemmu: Hyvä idea! Tuota en ole tullut ajatelleeksi. Täytyy kysellä. Voi kyllä olla, että suurin tarve on syksyisin, mutta kokeilen silti.

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä niiin totta, että tavaran/rojun poisheittäminen on hurjan vaikeaa. Itselläni myös kun on se kynnys etten voi vain pyyhkäistä kaikkea samaan jätesäkkiin ja viedä roskikseen. Vähintään nyt pitää lajitella, viedä eri keräyksiin, mahdollisimman paljon kirpparille, jos vaikka jotain saisi myytyäkin... Ongelmana tässä vaan on se että se vie hurjasti aikaa, ja kun sen haluaisi tehdä perusteellisesti, kerralla, niin kynnys aloittaa on varsin korkea.

    Me ollaan vihdoinkin aloitettu meidän komeron raivaaminen, siellä kun tuuppaa olemaan ihan liian paljon kaikkea turhaa, roskista puhumattakaan. Pitää toivoa että projekti joskus valmistuu...

    VastaaPoista
  5. Sattupa hauskasti, itellä on just kaappien tyhjennystä menossa, kun tulin välillä koneelle istumaan ja tän luin.
    Itellä on sama kaatopaikka-ahdistusongelma, eikä sitä yhtään helpota kaiken pienen tekemien rojuista visuaaliseks virkistykseks, käytännössä kun pystyisi käyttämään kaiken energiajakeeseen menemättömän :/
    Toivottavasti selvittelyprojektiis riittää virtaa.

    VastaaPoista
  6. Kaiken hienon, ehkä joskus vielä johonkin tarvittavan roinan kerääminen kirppareilta ja roskalavoilta tuottaa jonkinlaista löytämisen riemua. Kaiken turhan roskalavoilta kerätyn meneenheittäminen, ja siis kämpän siistiytyminen, tuottaa kuitenkin jonkinlaista tyydytystä, sitten kun siinä onnistuu - harmi että se vaan on niin vaikeaa.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista pohdintaa taas. En muuten kaikkea sun keräämää kamaa pidä sunkaan turhana, onhan meillä esimerkiksi paljon hyviä huonekaluja, jotka olet dyykannut.

    Itse en osaa vetää rajaa sille, milloin on häärännyt tarpeeksi, sä et osaa rajoittaa tavaran haalimista. Musta vaan tuntuu että me kierrätetään ja hyödynnetään vanhaa kuitenkin niin paljon, ettei ole pahasta helpottaa asunnon tavaramäärää välillä sillä, että heittää jotain pois tai jättää haalimasta jonkun jutun. Sulla on tässä rima niin eri tasolla kuin mulla. Mulle liikaa kamaa on yksinkertaisesti silloin kun alkaa olla työlästä edetä muutaman neliön huoneesta toiseen päähän.

    VastaaPoista
  8. Jaa-a, aika aikea on määritellä missä menee järkevän keräämisen raja. Noin nuoren ihmisen kohdalla näen/hyväksyn sen paremmin kuin esim. omalla kohdallani koska säälin lapsiani jotka joutuvat siivoamaan jäämistöni. Noin yleismaailmallisesti (oisko se hienosti sanottuna globaalisti) keräily ja säästäminen palvelee tään pallon hupenevien materiaalivarojen riittävyyttä. Toisaalta - jos kulutus pysähtyy niin rikkaat voivat närkästyä kun jää osingot saamatta. Se mitä tulee suorittamiseen ja tuloksen tekemiseen, olisin onnellinen jos pystyisin edes hetken vain tyynesti makaamaan soffalla vaikka tiedän autotallissa olevan kokoamista odottavan prätkän.

    VastaaPoista
  9. Kierrätykseen vaan kaikki mitä et ole hyllystä ottanut vuoteen. Jos aikamääre on liian tiukka niin sitten kahteen. :)

    Mielstäni olet luonteeltasi impulsiivisuuteen taipuva ihminen siinä mielessä, että tykkäät pitää montaa rautaa yhtä aikaa tulessa. Siinä poltellessa joku rauta unohtuu ja toisesta tulee valmista, eikä siinä ole mitään pahaa. Siis yritän sanoa, että saathan sinä aikaan jo sillä, että kartoitat eri asioita ja joistakin muodostuu ajan kanssa pysyvämpiä toimintatapoja ja osa jää pois, koska aika ja voimavarat eivät riitä. Ja toisten innostaminen ja pohtiminenkin ovat jo aikaansaamista.

    VastaaPoista