maanantai 14. maaliskuuta 2011

Itsensä kehuminen

Tuossa jokunen päivä sitten eräs Naamakirja-kaverini kehui itseään tilapäivityksessään, mistä seurasi jonkin verran kommentointia. En tunne ketään kommentoijista, joten en ihan voi olla varma, oliko mukana miten paljon sarkasmia tai muuta sellaista, mitä ei ehkä tuntemattomien ihmisten tekstistä välttämättä tajua. Luulen kuitenkin, että osa kommentoinnista oli ihan aidosti paheksuvaa. Eli itsensä kehumista pidettiin pahana.

Itse tunnen tämän itseään kehuneen henkilön ihan "oikeasta elämästä" ja pidän hänen tyylistään sanoa mitä ajattelee ja olla esittämättä mitään. Ja hän on myös yksi eniten kehuja jakavista ihmisistä, joita tiedän. Eivätkä hänen kehunsa ole mielistelyä, vaan aitoja, sikäli kun nyt kenenkään aitoudesta voi mitään varmasti sanoa. Jos kerran on tapana kehua muita, kun sen aiheelliseksi kokee, niin miksi ei sitten myös itseään? Itse pyrin myös samaan, vaikka positiivisen palautteen antaminen usein edelleenkin on vaikeaa, kuten taannoin kirjoittelinkin.

Ainakin yksi kriitikoista vetosi johonkin Raamatun jakeeseen, jossa sanotaan jotakuinkin niin, että ei pitäisi itse kehua itseään. Kritiikin taustalla kuitenkin oli mielestäni aistittavissa ihan vain huono itsetunto. Ihminen, joka ei arvosta itseään, ei voi sietää sitä, että joku muu arvostaa itseään siinä missä muitakin. Jotkut jopa väittävät, että se on suorastaan suomalaiskansallinen normi, että itseään ei saa arvostaa. Raamattu kuitenkin kehoittaa Jeesuksen sanoin "rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään". Eli rakastamaan lähimmäistä ja vihaamaan itseään? Ei, vaan rakastamaan molempia. Ja kai sellaisesta, jota rakastaa, saa sanoa joskus jotain hyvääkin, jos on aihetta?

Näyttääkseni mallia, kehun itseäni toteamalla, että olen rohkea kun uskallan sanoa mielipiteeni omalla nimellä ja naamalla ja lisäksi alan olla jo ihan kohtuullisessa rantakunnossa, kiitos paljon rasvan ja rehun, sekä vähäisen hiilihydraatin ja toisaalta muutaman päivittäisen leuanvedon.

1 kommentti:

  1. Ja sekin, että monesti, jos erehtyy kommentoimaan itsestään jotain positiivista ylipäänsä, niin se tulkitaan omakehuksi, vaikka kommentin "motiivi" voi olla mikä tahansa muukin, vaikkapa oma ihmetys, että mites tää nyt näin hienosti meni. (Ja omat ihmetyksethän tietty pitää laukoa maailmalle; usein siinä on joku sit kuulemassakin, vaikka tyhjät seinätkin käyvät yleisöksi kyllä. :D)

    Ittehän tosin alan vissii olla niin parkkiintunut jo, että katson, että jos ihmiset "omakehuista" närkästyvät, niin närkästykööt, omapa on murheensa. Tai jätän närkästyksen kylmästi havainnoimatta; mitäs minä toisten närkästyksistä, eiköhän niitä tule välillä omastakin takaa.
    Hmm... tai vaihtoehtoisesti auon päätäni vain sellaisessa seurassa, joka osaa riemuista kanssani, tai peittää taitavasti närkästyksensä?

    ...mitä rohkeuteen ja rantakuntoon tulee, Juhani laukoo totuuksia.

    VastaaPoista