torstai, 3. helmikuuta 2011

Sähköinsinöörin kahvakuula


Kokeilin eilen pitkästä aikaa kahvakuulaa. Sitä oli yllättävän hauska heilutella ja ajattelin jopa, että pitäisikö ostaa itsellekin. Kuulin kuitenkin, että sellainen maksaa 50 euroa, joten rupesin miettimään halvempaa ratkaisua. Ei sillä, ettäkö 50 euroa olisi kova hinta jostain oikeasti hauskasta kapineesta, mutta arvelin tekeväni sellaisen itse alle 10 eurolla.

Mietin jo, että ostaisin kirpputorilta käytetyn kahvipannun, josta ruuvaisin kahvan kiinni niin, että se pysyy tukevasti keskiasennossa. Sen olisi sitten voinut täyttää jollain romumetallilla. En tiedä miten kahvipannu olisi lopulta kestänyt yli 10 kilon painon sisällään, mutta tämä jäi kokeilematta, kun työpaikalla tajusin löytäneeni käyttöä joskus taannoin roskalavan vierestä mukaan tarttuneelle pumpulle. Kysessä on siis jonkinlainen oikosulkumoottoriin kiinnitetty vesipumppu, jonka toimivuudesta en tiedä. Nyt sillä ei kuitenkaan ole väliä, kun sille löytyi käyttöä. Sähkömoottoreissahan on melko paljon kuparijohtoa, joten painoa kapistuksella on ihan kohtuullisesti. Tuon ylöspäin sojottavan vaalean pöntön, jossa on painemittarikin, ajattelin vielä irrottaa häiritsemästä. Tarkkaa painoa (tai siis massaa, jos nyt insinöörejä ollaan olevinaan) en tiedä, mutta täytyy huomenna punnita. Eilisen kahvakuulailun perusteella arvioisin, että se on ehkä 10 kiloa. Sitten vain rauta heilumaan!


Tästä opimme taas sen, että älä koskaan heitä pois mitään, mille et keksi käyttöä. Jossain vaiheessa keksit kuitenkin.

5 kommenttia:

  1. Massa on näemmä 10,56 +/- 0,01 kg, eli 10 kg oli hyvä arvio.

    VastaaPoista
  2. Tuttu osti 8 kg kahvakuulan Tokmannilta, hinta 15 €

    VastaaPoista
  3. Tai: "älä koskaan heitä pois mitään, mille et keksi käyttöä. Voit lahjoittaa sen Juhanille!" ;)

    VastaaPoista